Takapihavastaava kiittää ja kuittaa
Johan oli työn ja huvin täyteinen viikonloppu! Ensitöiksi kun tultiin perille päätin kääntää pihan. Kyllä, kääntää pihan. Routa vääntää sen nimittäin joka kerta valtaville montuille ja jotenkin tuntui sopivalta aloittaa heti tultua. Siideri siis käteen ja lapio toiseen. Hieman hiki tuli ja kädet kipeiksi, mutta lopulta koko piha oli myllätty. Viimeistelin mestariteokseni lanaamalla autolla renkaan levyisinä pätkinä koko pihan. Idea, jolle naurettiin kun sen esitin, mutta se perhana toimi. On se aina parempi kuin jos meikäläisen reilut kuusikymmentä kiloa olisi tepsutellut tasoittamassa hiekkaista mutamaata, tonnin painoisen auton sijaan. Kyseisestä operaatiosta on videonpätkäkin, joka on aivan helmi. Ilmeisesti yksityisalueella saa tehdä mitä huvittaa, joten voinen myös paljastaa, että ajoin siten ensimmäistä kertaa elämässäni autoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Tosin vain ja ainoastaan muutamien metrien matkaa pihalla eteen-taakse-eteen-taakse-eteen-taakse, mutta silti tuli vähän rikollinen olo.
Ehdittiin käymään Itä-Suomen läänin puolella Rautalammella sitten kalassakin ja lapsityövoimaa käytettiin soutamiseen järven perukoilla sinne sun tänne. Meillä oli mukana täydet sadevarusteet, koska alueelle oli luvattu rankkoja sadekuuroja, mutta kävi tsägä ja välillä vain vähän ripsautteli. Juuri sen verran, että happea vedessä riitti ja siten kalat pysyivät virkeinä. Vierestä seuranneena olen epäillyt kalaseurani vakaumusta jerkkaamiseen, mutta nyt myönnän ilkkuneeni turhaan. Kukaan muu ei saanut mitään, mutta Salmo Sliderilla vedettiin tuosta noin neljä haukea. Niin ahneesti hauet kävivät oranssiin tiikeriraitaiseen jerkkiin, että vaikka kerran jo olivat haukanneet koukkua ja päässeet karkuun, tulivat vain uudestaan kiinni. Kai sitä pitää joustaa joku päivä jerkkivapaostoksille... Järvellä naatiskeltiin evääksi kotitekoista lihapiirakkaa konjakkisinapin kera ja ai että maistui hyvälle!
Saaliista kaksi isompaa haukea otettiin mukaan ja niistä riitti koko pesueelle apetta haukipihvien muodossa. Nami nami! Vähemmän namia oli se, kun kaloja peratessa sai ihmetellä kalan rinnassa sykkivää sydäntä, vaikka itse fisu oli kyllä kuollut kuin... no, kala.
Eno ei pudonnut veneestä kun ei siinä mukana ollutkaan, mutta veisteli sormensa hauen hampaisiin punnitessaan wanhan ajan puntarilla yhden lounaskalan painoksi 2,5 kg.
Pihatalkoot olikin sitten kaiken huvittelun jälkeen rankempi setti. Koko pitkä päivä haravan ja talikon varressa. Minulle (ja toki parille muullekin) rapsahti takapihan nakki. Pihalle ei ole tehty yhtään mitään ainakaan kahteen vuoteen, joten se oli hyvinkin pitkälti metsittynyt, kuivunut ja taas metsittynyt. Lisäksi takapihalla kylmää kevätpäivää oli lämmittämässä valtava kokko, johon heitettiin kaikki turha palamaan. Roviolle joutivat niin vanhat huonekalut kuin se valtava määrä risua, kuivunutta ruohoa ja muuta roskaa, jota haravoin esiin ja talikolla kottikärryihin kantelin. Myös talkoissa säästyttiin vesisateelta, kuten kalassakin, joka on lienee minun tuurillani jonkin asteinen ennätys. Tiedän tosin kenelle kunnia asiasta kuuluu: ystävälleni t:lle, joka oli töissä. Hänen töissäolonsa on varma tae sateettomalle päivälle ;D
Lounastauolla nautittiin herkullista lohikeittoa ja paistateltiin auringossa. Ikuinen rusketusfriikki kun olen, yritin epätoivoisesti saada edes jonkinlaisia rajoja aikaiseksi. Nuotion tukehduttava savu kuitenkin piti varjollaan huolta siitä, että olen edelleen lähes yhtä säihkyvän valkoinen kuin maalle mennessäni. Illan hämärtyessä saunottiin ja laitettiin tulta Deluxe grilliin, eli tiilistä ja vanhasta ritilästä kyhättyyn tee-se-itse -ulkogrilliin ja paistettiin Votkinsin lihoja ja kanoja. Harva asia maistuu niin hyvälle kuin koivuhalkojen hehkussa paistettu laatuliha.
Lihakset ovat nyt joka puolelta aivan hellänä ja pohdinkin, että miten sitä jaksaa paljon paremmin tehdä "oikeaa työtä" kuin treenata esimerkiksi kuntosalilla? Jos mietitään, että olisi vaikkapa kuntosalilaite, joka simuloisi haravoimista, montako liikettä sillä maksimissaan jaksaisi/viitsisi tehdä, ennen kuin olisi aivan varma ettei voi tehdä enää yhtään enempää? Ei varmasti niin montaa kuin tuon päivän aikana tein. Kai se on se, että näkee työnsä jäljen konkreettisesti ja nälkä kasvaa syödessä: "Jos vielä tuon osan haravoin. Jos vielä vähän tuosta." Siten huomaamattaan on rehkinyt enemmän kuin kuntosalilla ikinä voisi jaksaa! Josta tuli mieleen, että se harrastus pitäisi kyllä taas aloittaa. Huomenna portaita kävellessä robottiaskelin saattaa jäädä kyllä hamaan tulevaisuuteen lisärääkin aloittamisen into.
Mielettömän ihana pitkä viikonloppu! Tällaisia saisi olla enemmän!
Takapihavastaava kuivattelee hikeä puolessa välissä urakkaa.
Siipimutteri Uncovered
Hampaiden lisäksi kamerani on täysin yhteistyökyvytön. Yritin ottaa kuvia kaameista rakoistani ja ilmeisesti pikku iZoomini on niin herkkänahkainen, että se ei vain suostu ottamaan sellaista kuvaa. Perhanan neiti... No, tässä kuitenkin nämä "tältä ne siipimutterit sitten näyttävät" -kuvat, jotka sain vihdoin ladattua koneelle (joka onkin sitten kokonaan oma tarinansa!).
Tässä se nyt on, se kuuluisa siipimutteri :)
"Kas näin smailaa Keiju, ja Keiju smailaa näin..."
Tää lähtee nyt sitten mummolaan pihatalkoisiin, että hyvää viikonloppua kaikille katsojille!
Se oli sorsastaja
Kävin eilen katsomassa Kansallisteatterin Willen Saunassa
Sorsastajan. Erinomainen näytelmä. Muistin taas miksi on hyvä välillä käydä katsomassa älyllistä viihdettä sen lisäksi, että imee sohvan pohjalta itseensä milloin minkäkin E!-Entertainment hupihupikivakivameikkimeikki starastara-ohjelman. En viitsi paljastaa näytelmästä liikaa etukäteen, mutta kerron, että ensimmäinen ja toinen puolisko ovat aivan erilaiset ja tapa, jolla ne yhdistetään on kertakaikkisen nerokas. Ajatuksia herättävä, hauska ja myös järkyttävä kertomus näytelmän teosta ja sen tekijöistä, kietoutuneena kulttuuriin tutkimaan sitä, mikä kenenkin kulttuuri sitten todella onkaan. Pirkko Saision kirjoittama ja ohjaama näytelmä luo hyvän pelikentän Henry Hanikalle, Amira Khalifalle, Kaisla Löyttyjärvelle ja Jani Toivolalle. Suosittelen todella lämpimästi!
Esityksen jälkeen suunnistimme kohti keskustaa, toiveissa napata lasilliset. Törmäsimme alikulkutunnelista tullessamme australialaiseen keski-ikäiseen pariskuntaan, jotka olivat juuri tulleet junalla Pekingistä! Kyllä, Pekingistä Mongolian läpi, Pietarin kautta junalla Helsinkiin... Cool. Pariskunta etsi hotelli Arthuria ja halusi tietää kuinka sinne pääsee. Esittelin eri vaihtoehtoja metrosta kävelemiseen ja vakuutin, että taksi Kaisaniemeen Steissiltä olisi kyllä hieman liioiteltua :) Lopulta päädyttiin siihen, että saatettiin pariskunta hotellille asti. Samapa tuo, kun siinä vieressähän on yksi stadin ehdottomasti parhaista kuppiloista eli Teerenpeli. Hyvän pitää antaa kiertää! Minua on autettu ulkomailla lukemattomat kerrat ja menty auttavaisuudessa pidemmälle kuin kohteliaisuussäännöt kuunaan edellyttäisivät, joten tuo lienee aika pientä siihen verrattuna. Tuli kuitenkin hyvä mieli ja toivon, että hyvä ensivaikutelma Suomesta säilyy... Muutama päivä rankkasateisessa Helsingissä katsomassa kännisiä Lordi-kansanjuhlan osallistujia... Haihtunee helposti siinä vaiheessa se ensivaikutelma ystävällisestä Stadista :D Tuli saman tien mieletön matkakuume kun kuunteli pariskuntaa. Menevät Suomesta vielä Ruotsiin ja sieltä sitten Euroopan halki päättääkseen matkansa fudiksen MM-finaaliin :) Veikkaan, että se oli aviomiehen valinta sen päätepiste, hih.
PAIN!!!! YEAH!!!
No vihdoin. Sentti lisää kiristystä niskavetoon ja johan alkoi hampaita kivistämään! Kipu ei koskaan ole ollut yhtä tervetullut :D Aamulla hampaat olivat puruarat ja mikäs sen ihanampaa, jotain siis ehkä tapahtuu?
Siipimutterit olivat päättäneet porautua poskiin kiinni. Ilmeisesti yhdistelmä pari siideriä-niskaveto-rähmällään nukkuminen, nostattaa lievän turvotuksen poskiin. Niinpä aamulla ensitöiksi piti irvistellä, että sai möykyt irti poskista... Pitäisi ladata se kameran mukana tullut ohjelma koneelle, niin pääsisi purkamaan kuvia kamerasta. Tokihan kaikkien teidän kolmen lukijan pitää nimittäin nähdä ne iljettävät rakot, jotka siipimutterit ovat hiertäneet
poskiini...
Pitkä viikonloppu edessä. Tiedossa kalastusta ja pihatalkoita maalaismaisemissa. Jippijippijee!
Miksei mitään tapahdu...
Tasan kaksi viikkoa niskavetoa takana. Olen nyt muutamana iltana kiristänyt sentillä niskavedon kuminauhaa siinä toivossa, että jotain tapahtuisi. Ihan mitä tahansa. Kipua, liikettä, anything! Saisi edes kynnen kärjen hampaiden väliin tai jotain, mutta ei... Ei niin ei. Olen jo vakuuttunut, että ihan turha keikka tästä tulee, ei toivoakaan... Yksiristikaksi ikuisesti. No joo, ehkä jaksan venata vielä pari kuukautta ennen kuin tuomitsen koko projektin ;)
Siipimuttereihin on tottunut nyt. Välillä tulee sellainen kummallinen olo, että jotain olis jäänyt hampaan koloon, kunnes tajuaa, että raudathan ne siellä. Omituista kyllä, olen alkanut hymyilemään hammashymyä enemmän nyt kun siellä on nuo rautamöykyt. Luulisi, että ei tekisi mieli koska on edelleen vinot hampaat ja vielä bling blingit päälle, mutta siitä huolimatta hymy on herkemmässä. Kummallista. Naiset aivot ovat yksi hemmetin iso mysteeri!
Sadepäivänä tekee mieli aina lukea, mutta nyt tulee poikkeus. Sen lisäksi, että pääsen ihastuttavaan seuraan kahville (lue: siiderille), tämän hetken lukemistoni on surkea. Marian Keyesin Rachelin loma on poikkeus Keyesin normaalisti loistavasta hömppäromaanistosta. Kirja ei pääse vauhtiin ei sitten millään. Pitänee vaihtaa välissä taas tuohon Kent Lindahlin Exittiin. Ei vain juuri nyt haluaisi, koska on hömppävaihde silmässä.
Mitä maksaa oikomishoito yksityisellä?
Oikomishoidon kustannuksia tähän asti:
- Panoraamatomografia, eli röntgenkuva: 72 euroa
- Hampaan poisto. Vaativa hampaan poisto. Sedaatio tai kivunlievitys ilman anestesiaa: 358
euroa
- Oikomishoidon konsultaatio, hoitosuunnitelma ja kuminauhojen laittaminen (sisältää siis 2 käyntiä ja hoitosuunnitelman), laboratoriokulut : 344,60 euroa
Tästä 774 eurosta on Kela korvannut minulle röntgenistä 22 euroa. Viisaudenhampaiden poistosta tulee ilmeisesti myös jotain pikkuisen takaisin ja ne nyt olisi kuitenkin pitänyt vetää pois. Ei tämä halpaa hupia ole ei. Johonkin ne rahat kuitenkin menee, että parempi tähän kuin vaikkapa 129 kuivaan siideriin baarissa... On myös otettava huomioon, että tämä aloituskustannus on aina rankka. Sitten homma alkaa luistamaan kivuttomammin, joskin vain lompakon osalta ;) Säästössä rahaa tähän projektiin vielä kivasti, joten selvinnen ilman taloudellista konkurssia tästä.
No pain, No gain
Todella kurja olo. Viikko niskavetoa takana. Hampaat aristavat puolisen tuntia aamulla sen jälkeen kun niskavedon irroittaa, joten se ei häiritse elämää juurikaan. Nyt vuoroon astuneet päänsärky ja hartiajumi sen sijaan hankaloittavat senkin edestä. Mitä muuta voi odottaa jos nukkuu joka yö niska jännittyneenä ja pakotettuna epäluonnolliseen asentoon. Pieni niskasärky on hiipinyt pikkuhiljaa päänsäryksi ja jumitukseksi selän puolelle, joten tänä aamuna väsytti, vitutti ja sattui. Olin heräillyt yöllä vähän väliä sekä kipuihin hampaissa että päänsärkyyn. En millään olisi jaksanut nousta sitten aamulla ylös, mutta pakko mikä pakko. Joskus olisi helpompaa jos olisi vähän väljempi vastuuntunto ja voisi jäädä hyvällä omallatunnolla tällaisina aamuina kotiin nukkumaan.
Posket ovat jo käytännössä tottuneet siipimuttereihin. Kyllä niiden olemassaolon vielä tuntee, mutta sitä ei ajattele joka hetki. Vasen puoli vaivaa enemmän, koska sen puolen rengastettu hammas on alempana (?) kuin oikean puolen, joten se on enemmän tiellä, koska käytännössä käy suun asennosta riippuen jopa suupielen kohdalla.
Surkeassa olossa tulee aina synkeitä ajatuksia ja tänään taas tutkiskelin hampaitani kriittisesti peilistä. Aloin epäilemään, että eivät ne mihinkään liiku. Luultavasti rallatellen valuvat päivän aikana takaisin siihen, mihin ne yön aikana oli kiskottu. Varsinkin kun tuo enemmän venksallaan oleva oikea puoli ei oireile mitenkään. Kaikki kipu on siellä vasemmalla puolella, jossa ei sitä tilaa niin hirveästi edes tarvittaisi. Huvittavinta kyllä, kaikkein kipeimpänä kiukuttelee kulmahammas, joka on rengastetun poskihampaan
etupuolella... Se on ilmeisesti ihan normaalia että kipu hyppii, mutta jotkut menkat sillä hampaalla on kun se on koko ajan ihan kiukkupussina.
Kertakaikkisen surkea olo. Juuri sellainen, että tänä aamuna olisi pitänyt jäädä kotiin nukkumaan. Onneksi pääsin autolla töihin. Yksikin turhasta kiljuva kersa dösässä ja mulla olisi todennäköisesti napsahtanut.
Onneksi tänään pääsee kalaan.
Niskatapaaminen
Tänään pääsee taas tapaamaan
kaljun. Nyt kun hän on itsensä vallan epätyypillisellä tavalla telonut, tuli mieleeni, että jos lohdutukseksi vetäisin niskavedon päälle. Voisimme sitten molemmat irtistellä kivuliaina ja jäykkäpäisinä? Eikö se olisi sitä kuuluisaa tasa-arvoa? Vai olisiko se sittenkin vittuilua...? :)
Varoituksen sana sinulle nuoriherra: tällä kertaa MINULLA on kamera!!! :D
i Zoom with my little eyes... something beginning with...
Siinä se nyt on. Pitkään se kesti, mutta vihdoin on käsilaukkukokoinen digikamera! Se on niiiiiiin söpö, että tekisi mieli kiljahdella "Siis mä en kestä, ihana!". Ellei siitä seuraisi sitä, että ryhmä valkotakkisia miehiä kurvaa kulman takaa ja vie mukanaan. Kaikista räpläämistäni kameroista
i Zoom oli ehdottomasti näppärin ja suloisin. Minä kun en valokuvaamisesta tai digikameroista ymmärrä tuon taivaallista, joten yritin pärjätä lukion valokuvauskurssin antimilla (joista on jäljellä noin promille) ja tyttömäisellä käytännön laatuvaatimuksella: sen pitää ottaa kuva nopeasti, ei viisi sekuntia sen jälkeen kun laukaisinta painoin. En minä mitään patsaita nimittäin aio kuvata, kunhan haluan räpsiä kuvia tilanteista ja ihmisistä. Ja hampaista tietty :)
Mietin vaatimuksiani ja totesin, että ehdottomasti optinen zoomi, koska logiikkani mukaan digitaalinen zoomi on huijausta, eikä zoomaa vaan rajaa. Huomasin ilokseni, että kaikissa malleissa joita katsoin, oli ladattava akku, joka oli ehdoton vaatimus. Ei mitään naurettavia pattereita. Ne ovat aina loppu kun ei pitäisi ja maksavat törkeästi! Sitten tultiinkin siihen valovoimaan. Kaivelin muistin syövereistä, että jotain tekemistä niillä f-jutuilla oli laadun kanssa, ja nopeudenkin. Ja johan nappasi! Tarkistin vielä netistä, että olen tosiaan oikeassa, että i Zoomissa on hintaluokkaansa nähden ihan siedettävä linssin valovoima.
Tavallaan tosi sääli, että ennen sai/joutui räpläämään filmiä siihen muoviseen kehitys kehikkoon pilkkopimeässä ja sitten pimiössä kehittämään kuvat, tekemään niihin makeita valotusliukuja ja vaikka mitä. Nykyään vain RÄPS ja sitten ei tule edes kehitettyä niitä kuviksi, vaan jäävät kovalevylle homehtumaan kaikki :( Mulla on edelleen tallessa pieni liuska, panoraamakuva kauppatorista mereltä päin. Siinä satamassa ei ole kuin ravintolalaiva Margona ja taustalla näkyy pressanlinna, kaupungintalo, Ruotsin suurlähetystö jne. Olen valottanut kuvan siten, että Havis Amandalla on aamu ja pressanlinnalla ilta. Tasaisesti liu'uttanut sitä peiteliuskaa niin, että sain aikaiseksi sen efektin. Olin 16 ja mielettömän ylpeä kuvasta :)
Digikameroissa on kuitenkin se hyvä puoli, että tulee otettua kuvia sellaisista asioista ja tilanteista, jotka muuten jäisivät ikuistamatta. Tuo suloinen zoomini on nimittäin nyt niin pieni ja näppärä, että sitä voi pitää koko ajan mukana!
p.s. Hammasuutiset: no nyt ne hampaat on vihdoin vähän kipeät. Ihan pikkuruisen vain, mutta kuitenkin. Ehkä tosin siksi, että aamulla unissani löin vahingossa itseäni suoraan niskavedon suun edessä olevaan metalliosaan... Fiksu muija. Kerrottakoon, että kun siihen osuu vaikka kuinka hiljaa, tunne on niin äklö, että siihen herää vaikka koomasta.
Elämä voittaa niskavedon
Kolmas yö niskavedossa takana. Heräsin taas klo 6:10, kuten kahtena muunakin aamuna, mutta yllätyksekseni jokainen pieni liike ei enää sattunutkaan. Illalla vielä sentin asennonvaihtokin vihloi hampaissa, jotka tietysti ovat arat vedon suhteen. Mutta todellakin, aamulla pystyin jo nojaamaan poskea hieman tyynyä kohti, ilman valtavaa kipua. Uinahdin siis vielä tunniksi, enkä joutunut edellisten aamujen tapaan ottamaan vetoa pois. Jess!!! Hampaissa ei vieläkään ole purukipua. Ellei veto olisi joka ilta niin yllättävän kovan tuntuinen, olisin vakuuttunut, että pidän sitä liian löysällä. Oletin, että tulisi samanlainen kipu kuin kuminauhojen kanssa, että ei pystyisi kunnolla pureskelemaan. Pystyy. Hyvin. Mitä nyt se, että kaikki ruoka pitää tuupata haarukalla suun takaosaan jauhettavaksi, että se ei kovin pahasti kerry noihin siipimuttereihin. Tänään jätin myös silikonit pois, sillä eilenkään niistä ei ollut enää mitään jäljellä illalla. Oikean puoleisessa poskessa on pieni rakko ja vasemmassa isompi möykky, joka tuppaa jäämään jatkuvasti nyt jumiin siipimutterin koloihin. Villi tunne. Kipua ei enää kuitenkaan ole. Oikeastaan vain sylkeminen hampaita pestessä tuntuu häijylle, kun suu on erityisen tiukasti kiinni metallissa. Kai tähän sitten pian tottuu?
Yritin aamulla kurkistella käsipeilin avulla, että joko hampaiden väliin on syntynyt rakoa... Eager beaver... Ei ollut, ylläri :) Ehkä viikon tai kahden päästä näkyy jo pikkuruinen kolo?
Vuoden eka hauki!
Meinasi ihan unohtua, että tuli tämän vuoden eka hauki tempaistua! Ihan pikkuinen, kuten kuvasta näkyy, vain reilut 30 cm eikä tullut edes punnittua. Kaveri iski ruskeaan Rattlin'rapiin ja siinä olikin melkoinen onkiminen sen nielusta kun tottakai molemmat koulut oli kiinni missä sattui. Piti parikin kertaa upottaa kaveri mereen, että saa happea, kun irroitus kesti niin kauan. Ihan ehjänä veitikka kuitenkin polski liikenteeseen. Kunnon haukipihvejä joutuu siis edelleen odottamaan :)
Mulla on silikonit!
Silikoniapa hyvinkin, tosin vain hampaassa olevan renkaan päällä posken sisäpintaa suojaamassa :) Muualle en sellaisia ottaisikaan. Eilen oli siis oikojakäynti, jonka aikana otettiin kuminauhat hampaiden välistä pois ja laitettiin niskavetoon tarvittavat vekottimet suuhun. Etummaisten poskihampaiden ympärille sovitettiin litteät metallirenkaat ja kun sopivat löytyivät, lääkäri hitsasi niihin kiinni siipimutterien näköiset möykyt, joihin niskaveto (ja myöhemmin rautalanka) tulee kiinni. En ollut tajunnut miten suuret ne möykyt olisivat, sillä normaalit hampaaseen kiinnitettävät "langanpidikkeet" (brackets, en tiedä suomenkielistä termiä) eivät ole läheskään noin isot. Nämä "siipimutterit" ovat noin 3 mm ulkona hampaasta ja tietysti uloke on todellisuudessa vielä isompi sillä hampaan ympärillä oleva rengaskin nousee hampaasta sen millin verran. Rengas laitettiin siten, että lääkäri painoi sen kiinni ja sitten minun piti purra puutikkua, jonka lääkäri asetteli aina sopivaan paikkaan, eli painoin omilla leukavoimilla renkaat paikalleen. Pure-avaa-pure-avaa-pure-älä noin kovaa-avaa-pure. Renkaat itsessään eivät tuntuneet edes aluksi kovin ihmeellisiltä, hammasvälit tuntuivat vain taas tutun ahtailta. Ilmeisesti kuminauhoista kuitenkin oli hyötyä, sillä renkaat sujahtivat nätisti paikoilleen, vaikka vielä viikko sitten samaan väliin ei meinannut saada edes äärimmilleen pingotettua pientä kuminauhaa! Kun renkaat olivat vihdoin sopivat, hampaisiini laitettiin ilmeisesti liimaa, joka kovetettiin uv-valolla. Näin renkaiden pitäisi pysyä paikallaan, joskin on mahdollista, että ne vääntyvät silti irti.
Seuraavaksi lääkäri mallasi niskavedon suuhun kiinnitettävää metallikaarta. Ensimmäinen yritys oli turha, lääkäri tokaisi hoitajalle, että liian iso, anna kolmonen. No, kolmonenkin oli liian iso, kuten myös kakkonen. Ykkösiä ei enää ollut ja pitkän penkomisen jälkeen löytyi riittävän pieni kaari, joka hieman pihdeillä käsittelemällä sovitettiin sopivaksi säälittävän pieneen leukaani... Sitten sain peilin käteen ja lääkäri näytti miten niskavetoa käytetään. Ensin pitää asettaa suorassa kaaren päät renkaisiin kiinnitetyissä möykyissä olevaan "putkeen", ei vääntäen, vaan suorassa, varovasti ensin hiukan toinen puoli sisään ja sitten toinen ja työntöä niskan suuntaan, jotta kaari liukuu putkien sisään. Sitten otetaan käteen itse veto, eli pehmustettu kangaspala, jossa on henkseliä muistuttava kuminauhaviritys ja päissä metalliset kiinnitys haat. Pitää pitää toisella kädellä suun edestä kaarta tukevasti paikallaan, kiinnittää toisen pään haka kaaren päässä olevaan lenkkiin ja sitten varovasti venyttää toisenkin pään haka kiinni pään takaa. Ihmisellä on tähän operaatioon yksi käsi liian vähän, mutta tuntui se kuitenkin onnistuvan, kun sai tekniikan haltuun. Sitten niskaveto olikin paikallaan ja harvoin on tuntunut yhtä tyhmältä. Veto nimittäin vetää (duh..), joten aivot tietenkin käskevät painamaan leuan sisään (tunnettu myös kolmoisleuka-asentona), joten siinä sitten Hjalliksen näköisenä katsot itseäsi peilistä ja et tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun suusta työntyy ulos metallinen kaari, joka on kiinnitetty ihQlla neonsateenkaaren värisellä kuminauhalla pään takaa... Kuvasta näkee tarkemmin miltä mun kaari ja veto näyttävät.
Möykyt hampaassa ovat niin suuret, että tuntui siltä kuin ne näkyisivät ulospäin poskien läpi. Tunsin myös välittömästi, että posket ovat päivän jälkeen vereslihalla, sillä metallin reunat ovat litteät, joten ne hankaavat puhuessa, syödessä, hymyillessä ja silloinkin kun vain on. Sain mukaani silikonitankoja, joista tarpeen mukaan voi lohkaista metalliosien päälle suojaavan möhkäleen. Päätin kuitenkin kokeilla päivän ajan elämää ilman silikonia. Bad idea.
Illalla poskiin oli noussut sisäpuolelle rakot ja kaikki liikuttaminen aristi. Päätin ottaa seuraavana päivänä käyttöön silkkarin. Ensin olisi kuitenkin suoriuduttava ensimmäisestä yöstä niskavedon kanssa. Sovittelin peilin edessä kaarta paikoilleen ja kun olin kiinnittämässä vetoa, pääsi itku. Vaikka kuinka on päättänyt tehdä tämän ja seisoo 100 % asian takana, tuli aivan surkea olo kun suuhun sattuu, ihmeelliset möykyt hiertävät sen tuntuisesti, että niihin ei totu ikinä ja kun katsoo peiliin, näyttää rumalta idiootilta. Melkein alkoi kaduttamaan ja teki mieli repiä kaikki inhottavat vekottimet pois suusta. Irroitin kaaren ja yritin koota itseni. Hetken märistyäni kuivasin kyyneleet ja asetin kaaren, kiinnitin vedon ja marssin nukkumaan. Totesin, että jälleen kerran jotain positiivista: kaari tulee suuhun siten, että posket eivät pääse hankautumaan kiinnikkeisiin, joten hiertymäkipu hellitti.
Yö oli yhtä helvettiä. Heräilin vähän väliä joko siihen, että hampaisiin särki tai siihen, että en löytänyt kunnollista asentoa, jossa kasvokaari EI painaisi joko naamaani kipeästi tai hampaitani väärästä suunnasta. Kello 6:15 heräsin siihen, että hampaisiin sattuu ja että en ole nukkunut yhtäjaksoisesti kuin kymmeniä minuutteja kerrallaan. Luovutin ja otin kaaren pois, totesin, että 7 tuntia saa riittää. Kipu hellitti välittömästi vedon rauettua ja vaivuin autuaaseen uneen kylkiasennossa poski tyynyä vasten painettuna. Puoli tuntia myöhemmin soi herätyskello, jonka viskasin niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.
Aamulla silmänaluset mustina, väsymyksestä kiukkuisena ja nälkäisenä yritin sitten askarrella 20 minuutin ajan niitä silikoneja kiinnikkeisiin. Toinen meni kuin vettä vain: lämmitin silikoninpalan sormien välissä, nostin posken irti rivistä, annoin kiinnikkeen kuivua (silikoni ei tartu märkään) ja painoin möykyn kiinni. Tasoittelin hieman ja se oli siinä. Autuas turta tunne kun poski laskeutui pehmeään ja pyöreään silikoniin. Mutta se toinen puoli... Silikonipallo lenteli ympäri vessaa kun vedin raivareita ja ihmettelin miksi halvatussa silikoni ei nyt yhtäkkiä suostukaan tarttumaan kiinnikkeeseen vaan haluaa ehdottomasti kulkea sormeni mukana. Jälleen kerran yksi ylimääräinen käsi olisi tullut tarpeeseen. Lopulta sain palan joten kuten survottua johonkin. En enää edes nähnyt missä se oli, mutta ei napannutkaan. Kai se edes jotain osaa poskesta suojaa. Silikoni ei luonnollisestikaan pysy kosteana, joten kun suu kuivuu, posket jäävät jumittamaan silkkareihin ja jouduin irvistämään, jotta saan posken kostutettua niin, etteivät silikonit lähde mukana. Tosi kauniin näköistä. Posket ovat sen verran arat, että naama on pysynyt koko päivän melko peruslukemilla. Voin vain kuvitella miten helvetilliseltä kokonainen rivistö metallimöykkyjä tuntuu sitten parin kuukauden päästä kun varsinaiset raudat laitetaan! Jos nyt edes parin kuukauden päästä, sillä heinäkuussa oikoja on lomalla, joten todennäköisesti metallia tulee lisää vasta elokuussa. Ehkä se on oman kesälomankin kannalta parempi, että ei tarvitse kärsiä vapaa-aikana uudesta helvetistä.
Nyt tuntuu siltä, että posket olisivat turvoksissa ja korvien alta juilii koko ajan samalla tavalla kuin jos olisi syönyt jotain hapanta. Jos hymyilen, metalli vilkkuu hehkeästi hieman molemmilla puolilla, joten näytän lähinnä teiniräppäriltä. Vilkkuminen tietysti sitten aiheuttaa psykologisen hymynpeittoreaktion vahvistumisen, joten eilen koko päivän viskoin päätä alas joka kerta kun alkoi naurattamaan (ja nauratti paljon, koska olin nauttimassa auringonpaisteesta mBarin terassilla hauskan ystävän kanssa). Pitää yrittää olla tekemättä niin, sillä
se on todella typerän näköistä ja suurin osa ei luultavasti huomaa mitään, sillä suuni on niin pieni, että jos renkaat paljastuvatkin, "siipimutterit" jäävät edelleen poskilihojen taakse jumiin ja siten piiloon. On muuten häijy fiilis kun hymyillessä kiinnike raapii poskia pitkin, kun poskilihat yrittävät työntyä kiinnikkeiden ohi...
Hampaat eivät vielä ole kipeät. Ehkä jo huomenna... Can't wait... :D
Huomenna ladon taakse ja niskaveto
Huomenna ne ensimmäiset metallit nyt sitten tulevat suuhun. En ole oikeastaan edes ehtinyt ajattelemaan asiaa, on pitänyt niin kiirettä. Tänään kun istuskelin veneessä Lehtisaaren lähellä ja viskelin siimaa, oli taas aikaa miettiä myös hampaita. Purukipu lähti viikonloppuna ja olen oikeastaan jo tottunut siihen, että kun yritän purra hampaani yhteen, vain yläleuan molempien puolien toiseksiviimeiset hampaat koskettavat alaleuan rivistöön. Kummallinen fiilis. Pureskellessa on kaksi vaihtoehtoa: jauhaa ruokaa kuin kameli nikotiinipurkkamainoksessa tai rouhaista pari kertaa niillä ainoilla toisiaan koskettavilla hampailla ja nielaista jättikokoisia paloja. Ruoansulatus ei pidä siitä, mutta kallistun jatkuvasti jälkimmäiseen.
Tänään tuli ensimmäistä kertaa sellainen mieleen, että mitä jos tämä koko projekti olikin hirvittävä virhe ja että ehkä hampaani oikenevatkin, mutta purentani muuttuu mahdottomaksi ja joudun loppuelämäni syömään neljällä toisiaan koskettavalla hampaalla!?! Okei, hyvin epätodennäköistä, mutta en ollut edes tullut ajatelleeksi, että jokin itse oikomishoidossa saattaisi mennä pieleen. Sen palasissa kyllä (pihtejä ikeniin, verenvuotoa vedetyistä hampaista, särkyä ja kolotusta ja mitä lie), mutta en missään vaiheessa kyseenalaistanut itse hoitoa. Enkä ehkä nytkään aloita, mutta on todella pelottava ajatus kun yhtäkkiä tajuaa, että huomenna minulla on raudat. Ei vielä ihan kokonaan, mutta niskavedon verran ja kyllä ne sieltä jo näkyvät kuitenkin. Ja tuntuvatkin. Koska kaikesta pitää kuitenkin aina hakea jotain positiivista, niin todettakoon, että kun hampaat ovat kipeät, on helppo syödä kohtuullisesti ja pääsee vahingossa laihtumaan. Se laihtuminen kun ei naiselle ole koskaan ennen kesää vastenmielistä :)
Mutta siis HUI!!!!!!!! Kuitenkin iso HUI!!!!!!!!
Päivän hekotus
Menin tällä kertaa autolla töihin ja valoissa seisoessani päätin hiukan ehostaa itseäni. Valot ovat niin pitkät, että niiden vaihtumista odotellessa ehtii hyvin kaivaa huulikiillon käsilaukusta ja maalailla sillä säihkyvät herkkuhuulet taustapeilin avulla. Kun olin lopettanut meikkitaukoni, tunsin "silmät selässäni". Tiedättehän, se olo kun tuntee, että joku katsoo. Käänsin siis hitaasti katseeni vieressä seisovaan autoon, jossa istuva pariskunta katsoi suoraan minua ja hymyili leveästi. Ensi reaktioni oli tunne siitä, että yksityisyyttäni on jotenkin loukattu, kunnes repesin nauramaan ja hymyilin pariskunnalle iloisesti takaisin. Kieltämättä, näkymä oli varmasti kuin parhaastakin vitsistä. Blondi meikkaamassa valoissa ja laulamassa musiikin tahdissa...
Vastentahtoista sähköhoitoa
Olenko ainoa joka saa jatkuvasti sähköiskuja kaikkialta? Viimeisen kuukauden ajan olen saanut säännöllisesti säkäreitä kaikesta mahdollisesta. Autoista, ovista, tuoleista, naulakoista, kotona, töissä, kaupungilla, ohikulkijoista. Kaikesta. Yksi ovi on erityisen murhanhimoinen. Kun käsi lähestyy lukkoa, siitä singahtaa pitkä sininen salama suoraan käteen. Aivot yrittävät vastustaa kyseiseen lukkoon koskemista, joten käsi vispaa edes takaisin lukolle mennessään, kun aivot yrittävät hädissään viestittää, että "Älä koske, poppaa!". Nyt olen keksinyt kiertokeinon: kun kosketan maalattua metallipintaa lukon vieressä, varaus purkautuu pienempänä sähköiskuna ja voin koskettaa lukkoa huoletta. Alkaa kuitenkin pikkuhiljaa kyrsimään tämä staattisuus. Ihan sama onko päällä tekokuitua vai luonnonkuitua, aina saa jysäyksiä ja aivot hyppäävät varmaan käyrillä jonnekin vinkulukemiin.
Kevät on todella täällä!
Ihana auringonpaiste! Lämpötila on kiitettävissä lukemissa ja ilmassa tuoksuu jo kuuma asfaltti, kattopiki ja no, kevät! Ihmeellinen utu tosin leijailee koko kaupungin yllä. Mitä nöyrimmin kiitän ja kumarran, että pienhiukkaset ja siitepöly eivät aiheuta minussa minkään asteisia allergisia oireita. Myötätuntoni niille, jotka eivät ole yhtä onnekkaita. Ilma on nyt niin kaunis, että kalaan taitaa olla pakko päästä tänäänkin. Kalat eivät tosin kauniista ilmasta välitä, mutta itse kalastelu on hauskempaa aurinkoisella säällä ja silloin saaliitta jääminenkään ei turhia kirvele.
Hampaiston väliaikatiedote:Terävin kipu purressa on laimentunut pieneksi epämukavuudeksi. Poronpalaset ja perunat upposivat tänään jo mukavasti, kunhan ei turhia vaivautunut pureskelemaan. En tiedä olenko vainoharhainen vai onko jotain todellista tapahtunut, mutta en saa purtua hampaitani enää yhteen. Tuntuu kuin ne olisivat jotenkin väärillä paikoilla, siirtyneet pois niiltä kohdilta, joilla olen tottunut rouhimaan apettani. Voiko parissa päivässä tapahtunut minimaalinen siirtymä todella tuntua purennassa siten, että hampaat eivät enää kohtaakaan kuten ennen? Kuminauhojen paikka on edemmissä väleissä ennallaan. Ne eivät ole liikkuneet suuntaan tai toiseen. Toivon suuresti, että tarkkailuni tuottaa tulosta ja näen vielä viikon aikana niiden vetäytyvän todella hammasväleihin.
"Ennen" -kuvat ovat edelleen ottamatta. Nyt ne pitäisi ennen tiistaita saada otetuksi, jotta on sitten vuoden päästä jotain, johon kunnolla verrata!
Mä ja mun kumpparit kalassa
Eilen illalla piti päästä pariksi tunniksi kalaan. Luonnollisesti suussa olevien kuminauhojen kanssa sävy sävyyn pukeutuneena ;) Ei tullut kalaa, lukuunottamatta
taas yhtä pyrstöstä kiinni jäänyttä kuoretta, mutta fiilis illan hämärtyessä oli mahtava. Vieressä kalastaneet kiskaisivat suhteellisen ison hauen ylös. Se on se yksi paikka, josta ne kalat tulevat ja aina siinä on joku... Pitänee mennä kyttäämään joku aamu kuudelta siihen.
Kuminauhat eivät hankaloittaneet elämää eilen mitenkään. Tänä aamuna olin jo vakuuttunut, että eivät ne mitään tehoa, kun missään ei tunnu. Kokeilin sitten purra tiukasti hampaat yhteen ja johan tuntui! Pikkuisen sattuu jos puree tiukasti, ei kovin paha, mutta en nyt vieläkään varrasleipää tohtisi haukkoa. Jotain siis tapahtuu, vaikka ei särjekään! Päivällä huippasi päästä niin vietävästi, että mietiskelin voiko näillä kahdella asialla olla jotain yhtenäistä. Hyvin syöneen ja paljon vettä nauttineen ihmislapsen päätä kun harvemmin huippaa. Tehokkaita pikku riiviöitä nuo kuminauhat? Eilen vielä tunsin kuminauhat kun juoksutin kieltä hammasriviä pitkin, mutta nyt lenksut ovat jo vetäytyneet hammasväliin siten, että enää edempänä olevat tuntee jos oikein tarkkaan kokeilee. Sivusta katsoenkin ne ovat jo selkeästi hampaiden välissä, eivätkä osittain purupinnan kanssa tasassa. Kummallista. Toivottavasti tämä nyt antaa jotain osviittaa siihen, että leukaluuni on helpommin siirtyvää sorttia ja/tai että raudatkaan eivät satu kovin pahasti.
Oikomisprosesseista puheenollen, oletteko koskaan ajatelleet tarkalleen, että kuinka hampaat siellä luussa oikein siirtyvät? Minä en ollut ja olin ihmeissäni kun luin
tämän. Nyt se tuntuu niin kovin loogiselta: luonnollinen turvaväli sekä tieltä siirtyvä ja perästä rakentuva leukaluu, "Bone remodeling". Ihmeellinen on tämä ihmisen keho!
(Tuntuupa typerältä kirjoittaa "oletteko koskaan ajatelleet". Kaikki te kaksi lukijaani, joista toinen on Jarkko :D)
Onko sulla jotain hampaankolossa?
Ensimmäinen varsinainen oikojakäynti takana! Tänään siis laitettiin kuminauhat hampaiden väliin, jotta saadaan tehtyä riittävästi tilaa niskavetoa varten laitettaville raudoille, jotka siis ovat vielä siellä poskihampaissa sitten piilossa parin kuukauden ajan. Operaatio kesti noin viisi minuuttia. Kyseessä ovat siis minikokoiset kuminauhat, jotka ujutetaan pihdeillä hampaiden väliin, jossa ne palautuessaan omaan kokoonsa tekevät tilaa hampaiden väliin. Minulle laitettiin neljään väliin kumpparit, eli vikaan ja tokavikaan väliin. Kolmeen meni täysin kivuttomasti, mutta neljännen kanssa oli ongelmia. Väli oli nimittäin niin ahdas, että neljä kuminauhaa napsahti poikki yrittäessä ja hoitaja onki niitä suustani pois. Yhdellä kerralla kuminauhan katketessa lääkärin refleksit eivät olleet aivan ajan tasalla, joten pihdit jysähtivät ikeneeni. Naureskelin, että ihan kuin olis jotenkin ahdasta siellä hammasväleissä... Jysäys ei varsinaisesti sattunut, mutta teki palkeenkielen ikeneen ja vähän verenmaku suussa lähdin pois. Siis kirjaimellisesti, en mielentilaltani.
Joidenkin mielestä tunne siitä, että on jotain hampaan kolossa on ikävä. Minusta se on jostain syystä lähes miellyttävä. Hyvä huomata itsestään tällainen kieroutuma, josta on jopa hyötyä oikomishoidossa! Pari tuntia tosiaan tuntui, että jotain on tosi pahasti jäänyt väleihin, mutta sen jälkeen tunne ja kiristys oli käytännössä kadonnut. Tuntuu siltä kuin, noh, olisi kuminauhoja hampaanväleissä. Hampaat alkavat kuulema huomenna todennäköisesti aristaa, joten sitä odotellessa. Toivottavasti ei tule kovin pahaa särkyä.
Joka kerta kun kävelen peilin ohi huvitan itseäni irvistämällä, sillä hammaslääkäri käytti huumorintajuaan ja laittoi paitaani ja kaulakoruuni sävy sävyyn sopivat vaaleansiniset kuminauhat :D Olo on kuin 12-vuotiaalla.
p.s. Kuva saatu luvan kanssa loistavalta englanninkieliseltä saitilta
archwired.com:ista. Siellä on paljon tietoa aikuisille, joilla on telaketjut. Suosittelen tutustumaan jos itse on hankkimassa tai on jo raudat. Hammaslääkärit kun eivät paljoa kerro ja suomenkielellä tietoa ei oli juuri ollenkaan.
Wappukala
Vappu starttasi mukavasti kalareissulla Vanhankaupunginlahden suvannossa. Kalasaalis oli heikko, vain yksi ressukka jäi pyrstöstään kiinni uistimeen. Niin piskuinen kala, että oli vaikea tunnistaa. Taisi olla kuore, jonka rakkaus heräsi uistintani kohtaan... muutoin en pysty selittämään miten tuommoiseen ruohouistimeen onnistuu kala jäämään pyrstöstään kiinni. Kuvasta näkee millainen pikku reppana sieltä nousi. Rivakasti jatkoi matkaa kun koukku irroitettiin, joten eiköhän siitä vielä ihan hyvä iso kala tule jos se ymmärtää olla nylkyttämättä useampia uistimia.
Auringonpaisteessa rantakivillä oli mukava heitellä, vaikka sitten siima tekikin tenän ja yhdellä heitolla meni yksi suosikkiuistimistani leppäkeihään lailla perukkeineen kaikkineen keskelle jonkkaa. Toinenkin uistin uhrautui, koska se jäi rantakiviin jumiin, eikä ollut minkään asteisia kahluusaappaita mukana, että olisi voinut sen pelastaa. Se oli raskaampi menetys, sillä se oli kaunis ja ihana uistin, joka oli itse asiassa hoidossa
ystävältä. Kauden ensimmäinen kalareissu ei ehkä ollut rikas saaliiltaan, mutta fiilikseltään kyllä. Heittelyn välissä kun istuu rantakivellä syömässä kuumaa grillimakkaraa ja juo teetä, tuntuu että kaikki maailmassa on kohdallaan. Oli sieltä kosken puolelta kuulema isoja haukia samana päivänä noussut, mutta kalassa itselleni ainakin on tärkeämpää se oleminen kuin saaminen :)
Päivän ainoa tunnelmanpilaaja oli lapsilauma, joka viskeli mereen kaikkea isoista rantakivistä roskiin, vanhempien katsellessa välinpitämättömänä vierestä. En voinut olla lopulta huutamatta, että voisitteko mitenkään kieltää lapsia heittelemästä ruosteisia peltipurkkeja veteen, sillä meren roskaaminen on erittäin huonotapaista (ei tosin oikeasti näin kauniisti muotoiltuna). Joskus en käsitä miten välinpitämättömiä ihmiset voivat olla, itse ja lapsiensa suhteen.
