Keijula

Mulla on silikonit!

Silikoniapa hyvinkin, tosin vain hampaassa olevan renkaan päällä posken sisäpintaa suojaamassa :) Muualle en sellaisia ottaisikaan. Eilen oli siis oikojakäynti, jonka aikana otettiin kuminauhat hampaiden välistä pois ja laitettiin niskavetoon tarvittavat vekottimet suuhun. Etummaisten poskihampaiden ympärille sovitettiin litteät metallirenkaat ja kun sopivat löytyivät, lääkäri hitsasi niihin kiinni siipimutterien näköiset möykyt, joihin niskaveto (ja myöhemmin rautalanka) tulee kiinni. En ollut tajunnut miten suuret ne möykyt olisivat, sillä normaalit hampaaseen kiinnitettävät "langanpidikkeet" (brackets, en tiedä suomenkielistä termiä) eivät ole läheskään noin isot. Nämä "siipimutterit" ovat noin 3 mm ulkona hampaasta ja tietysti uloke on todellisuudessa vielä isompi sillä hampaan ympärillä oleva rengaskin nousee hampaasta sen millin verran. Rengas laitettiin siten, että lääkäri painoi sen kiinni ja sitten minun piti purra puutikkua, jonka lääkäri asetteli aina sopivaan paikkaan, eli painoin omilla leukavoimilla renkaat paikalleen. Pure-avaa-pure-avaa-pure-älä noin kovaa-avaa-pure. Renkaat itsessään eivät tuntuneet edes aluksi kovin ihmeellisiltä, hammasvälit tuntuivat vain taas tutun ahtailta. Ilmeisesti kuminauhoista kuitenkin oli hyötyä, sillä renkaat sujahtivat nätisti paikoilleen, vaikka vielä viikko sitten samaan väliin ei meinannut saada edes äärimmilleen pingotettua pientä kuminauhaa! Kun renkaat olivat vihdoin sopivat, hampaisiini laitettiin ilmeisesti liimaa, joka kovetettiin uv-valolla. Näin renkaiden pitäisi pysyä paikallaan, joskin on mahdollista, että ne vääntyvät silti irti.

Seuraavaksi lääkäri mallasi niskavedon suuhun kiinnitettävää metallikaarta. Ensimmäinen yritys oli turha, lääkäri tokaisi hoitajalle, että liian iso, anna kolmonen. No, kolmonenkin oli liian iso, kuten myös kakkonen. Ykkösiä ei enää ollut ja pitkän penkomisen jälkeen löytyi riittävän pieni kaari, joka hieman pihdeillä käsittelemällä sovitettiin sopivaksi säälittävän pieneen leukaani... Sitten sain peilin käteen ja lääkäri näytti miten niskavetoa käytetään. Ensin pitää asettaa suorassa kaaren päät renkaisiin kiinnitetyissä möykyissä olevaan "putkeen", ei vääntäen, vaan suorassa, varovasti ensin hiukan toinen puoli sisään ja sitten toinen ja työntöä niskan suuntaan, jotta kaari liukuu putkien sisään. Sitten otetaan käteen itse veto, eli pehmustettu kangaspala, jossa on henkseliä muistuttava kuminauhaviritys ja päissä metalliset kiinnitys haat. Pitää pitää toisella kädellä suun edestä kaarta tukevasti paikallaan, kiinnittää toisen pään haka kaaren päässä olevaan lenkkiin ja sitten varovasti venyttää toisenkin pään haka kiinni pään takaa. Ihmisellä on tähän operaatioon yksi käsi liian vähän, mutta tuntui se kuitenkin onnistuvan, kun sai tekniikan haltuun. Sitten niskaveto olikin paikallaan ja harvoin on tuntunut yhtä tyhmältä. Veto nimittäin vetää (duh..), joten aivot tietenkin käskevät painamaan leuan sisään (tunnettu myös kolmoisleuka-asentona), joten siinä sitten Hjalliksen näköisenä katsot itseäsi peilistä ja et tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun suusta työntyy ulos metallinen kaari, joka on kiinnitetty ihQlla neonsateenkaaren värisellä kuminauhalla pään takaa... Kuvasta näkee tarkemmin miltä mun kaari ja veto näyttävät.

Möykyt hampaassa ovat niin suuret, että tuntui siltä kuin ne näkyisivät ulospäin poskien läpi. Tunsin myös välittömästi, että posket ovat päivän jälkeen vereslihalla, sillä metallin reunat ovat litteät, joten ne hankaavat puhuessa, syödessä, hymyillessä ja silloinkin kun vain on. Sain mukaani silikonitankoja, joista tarpeen mukaan voi lohkaista metalliosien päälle suojaavan möhkäleen. Päätin kuitenkin kokeilla päivän ajan elämää ilman silikonia. Bad idea.

Illalla poskiin oli noussut sisäpuolelle rakot ja kaikki liikuttaminen aristi. Päätin ottaa seuraavana päivänä käyttöön silkkarin. Ensin olisi kuitenkin suoriuduttava ensimmäisestä yöstä niskavedon kanssa. Sovittelin peilin edessä kaarta paikoilleen ja kun olin kiinnittämässä vetoa, pääsi itku. Vaikka kuinka on päättänyt tehdä tämän ja seisoo 100 % asian takana, tuli aivan surkea olo kun suuhun sattuu, ihmeelliset möykyt hiertävät sen tuntuisesti, että niihin ei totu ikinä ja kun katsoo peiliin, näyttää rumalta idiootilta. Melkein alkoi kaduttamaan ja teki mieli repiä kaikki inhottavat vekottimet pois suusta. Irroitin kaaren ja yritin koota itseni. Hetken märistyäni kuivasin kyyneleet ja asetin kaaren, kiinnitin vedon ja marssin nukkumaan. Totesin, että jälleen kerran jotain positiivista: kaari tulee suuhun siten, että posket eivät pääse hankautumaan kiinnikkeisiin, joten hiertymäkipu hellitti.

Yö oli yhtä helvettiä. Heräilin vähän väliä joko siihen, että hampaisiin särki tai siihen, että en löytänyt kunnollista asentoa, jossa kasvokaari EI painaisi joko naamaani kipeästi tai hampaitani väärästä suunnasta. Kello 6:15 heräsin siihen, että hampaisiin sattuu ja että en ole nukkunut yhtäjaksoisesti kuin kymmeniä minuutteja kerrallaan. Luovutin ja otin kaaren pois, totesin, että 7 tuntia saa riittää. Kipu hellitti välittömästi vedon rauettua ja vaivuin autuaaseen uneen kylkiasennossa poski tyynyä vasten painettuna. Puoli tuntia myöhemmin soi herätyskello, jonka viskasin niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

Aamulla silmänaluset mustina, väsymyksestä kiukkuisena ja nälkäisenä yritin sitten askarrella 20 minuutin ajan niitä silikoneja kiinnikkeisiin. Toinen meni kuin vettä vain: lämmitin silikoninpalan sormien välissä, nostin posken irti rivistä, annoin kiinnikkeen kuivua (silikoni ei tartu märkään) ja painoin möykyn kiinni. Tasoittelin hieman ja se oli siinä. Autuas turta tunne kun poski laskeutui pehmeään ja pyöreään silikoniin. Mutta se toinen puoli... Silikonipallo lenteli ympäri vessaa kun vedin raivareita ja ihmettelin miksi halvatussa silikoni ei nyt yhtäkkiä suostukaan tarttumaan kiinnikkeeseen vaan haluaa ehdottomasti kulkea sormeni mukana. Jälleen kerran yksi ylimääräinen käsi olisi tullut tarpeeseen. Lopulta sain palan joten kuten survottua johonkin. En enää edes nähnyt missä se oli, mutta ei napannutkaan. Kai se edes jotain osaa poskesta suojaa. Silikoni ei luonnollisestikaan pysy kosteana, joten kun suu kuivuu, posket jäävät jumittamaan silkkareihin ja jouduin irvistämään, jotta saan posken kostutettua niin, etteivät silikonit lähde mukana. Tosi kauniin näköistä. Posket ovat sen verran arat, että naama on pysynyt koko päivän melko peruslukemilla. Voin vain kuvitella miten helvetilliseltä kokonainen rivistö metallimöykkyjä tuntuu sitten parin kuukauden päästä kun varsinaiset raudat laitetaan! Jos nyt edes parin kuukauden päästä, sillä heinäkuussa oikoja on lomalla, joten todennäköisesti metallia tulee lisää vasta elokuussa. Ehkä se on oman kesälomankin kannalta parempi, että ei tarvitse kärsiä vapaa-aikana uudesta helvetistä.

Nyt tuntuu siltä, että posket olisivat turvoksissa ja korvien alta juilii koko ajan samalla tavalla kuin jos olisi syönyt jotain hapanta. Jos hymyilen, metalli vilkkuu hehkeästi hieman molemmilla puolilla, joten näytän lähinnä teiniräppäriltä. Vilkkuminen tietysti sitten aiheuttaa psykologisen hymynpeittoreaktion vahvistumisen, joten eilen koko päivän viskoin päätä alas joka kerta kun alkoi naurattamaan (ja nauratti paljon, koska olin nauttimassa auringonpaisteesta mBarin terassilla hauskan ystävän kanssa). Pitää yrittää olla tekemättä niin, sillä
se on todella typerän näköistä ja suurin osa ei luultavasti huomaa mitään, sillä suuni on niin pieni, että jos renkaat paljastuvatkin, "siipimutterit" jäävät edelleen poskilihojen taakse jumiin ja siten piiloon. On muuten häijy fiilis kun hymyillessä kiinnike raapii poskia pitkin, kun poskilihat yrittävät työntyä kiinnikkeiden ohi...

Hampaat eivät vielä ole kipeät. Ehkä jo huomenna... Can't wait... :D

posted by M @ keskiviikkona, toukokuuta 10, 2006