Keijula

Wappukala

Vappu starttasi mukavasti kalareissulla Vanhankaupunginlahden suvannossa. Kalasaalis oli heikko, vain yksi ressukka jäi pyrstöstään kiinni uistimeen. Niin piskuinen kala, että oli vaikea tunnistaa. Taisi olla kuore, jonka rakkaus heräsi uistintani kohtaan... muutoin en pysty selittämään miten tuommoiseen ruohouistimeen onnistuu kala jäämään pyrstöstään kiinni. Kuvasta näkee millainen pikku reppana sieltä nousi. Rivakasti jatkoi matkaa kun koukku irroitettiin, joten eiköhän siitä vielä ihan hyvä iso kala tule jos se ymmärtää olla nylkyttämättä useampia uistimia.

Auringonpaisteessa rantakivillä oli mukava heitellä, vaikka sitten siima tekikin tenän ja yhdellä heitolla meni yksi suosikkiuistimistani leppäkeihään lailla perukkeineen kaikkineen keskelle jonkkaa. Toinenkin uistin uhrautui, koska se jäi rantakiviin jumiin, eikä ollut minkään asteisia kahluusaappaita mukana, että olisi voinut sen pelastaa. Se oli raskaampi menetys, sillä se oli kaunis ja ihana uistin, joka oli itse asiassa hoidossa ystävältä. Kauden ensimmäinen kalareissu ei ehkä ollut rikas saaliiltaan, mutta fiilikseltään kyllä. Heittelyn välissä kun istuu rantakivellä syömässä kuumaa grillimakkaraa ja juo teetä, tuntuu että kaikki maailmassa on kohdallaan. Oli sieltä kosken puolelta kuulema isoja haukia samana päivänä noussut, mutta kalassa itselleni ainakin on tärkeämpää se oleminen kuin saaminen :)

Päivän ainoa tunnelmanpilaaja oli lapsilauma, joka viskeli mereen kaikkea isoista rantakivistä roskiin, vanhempien katsellessa välinpitämättömänä vierestä. En voinut olla lopulta huutamatta, että voisitteko mitenkään kieltää lapsia heittelemästä ruosteisia peltipurkkeja veteen, sillä meren roskaaminen on erittäin huonotapaista (ei tosin oikeasti näin kauniisti muotoiltuna). Joskus en käsitä miten välinpitämättömiä ihmiset voivat olla, itse ja lapsiensa suhteen.

posted by M @ tiistaina, toukokuuta 02, 2006