I did it Hemingway
Niska on kipeänä. Olen juoksuttanut pää vinossa sormiani satojen kirjojen selkämyksillä ja selvisin kohtuullisin taloudellisin menetyksin kirjamessuista. Olin jo etukäteen päättänyt, että Hemingwayn Vanhus ja meri voisi löytää tiensä kirjahyllyyni. Kyseinen kirja teki minuun nuorena suuren vaikutuksen ja jostain syystä Hemingwayn tuotantoa ei ole eksynyt laisinkaan antikvariaateista ja perintölaatikoista koostuvaan kirjahyllyni klassikko-osioon. Minulla on jostain syystä piintynyt käsitys siitä, että klassikoiden tulee olla aina vanhoja kirjoja. Uusimmat painokset eivät kelpaa, sillä ne ovat liian siistejä, liian vähän elämää ja käsiä nähneitä. Näin ollen Kirjamessujen antikvariaattikulma on minulle viettelysten loputon puutarha. Löysin toki etsimäni klassikon. Kahteen kertaan, sillä löysin ensimmäisen ostoksen jälkeen paremmassa kunnossa olevan, jossa kannet ovat vielä tallella... Koska en kykene laskemaan käsistäni enää kirjaa, joka puhuu minulle, muovikassiin päätyivät myöskin Hemingwayn Ja aurinko nousee sekä Kirjava satama. Eräältä pöydältä minulle kiljahti Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirja. Se huusi minulle: "Ota minut, muista tyrkätä minut tietämättömälle nuorelle, mikäli koulujärjestelmä pettää, eikä pakota minua lukemaan!". Miten minä voisin kääntää selkäni Anne Frankille? Lisäksi hyllystä tarttui mukaan Victor Hugon Kurjat, koska messuseurani oli sitä kaipaillut, mutta jättänyt tahallaan pankkikorttinsa kotiin heräteostosten pelossa. Päätin siis antautua joulun hengelle ja ostin yllätykseksi Kurjat kaipaavalle. Kyseinen enkeli oli tosin ansainnut lahjansa muutenkin, sillä samoilla messuilla oli myynnissä kirja, jonka syntymiseen hänkin oli ollut vaikuttamassa. Tosin yltiömäiseen vaatimattomuuteen taipuvaisena ei suostunut myöntämään osuuttaan asiaan, vaan vähätteli kunnian kuoliaaksi. Kukas kissan hännän siis sitten nostaisi, ellei kissan kaveri. Kaveri, joka oli muuten ylpeä senkin edestä :)
Minä sitten rakastan kirjoja.
Hilpeät ohjelmapuffit
"Aito ja oikea tietokilpailu. Shepardi."
En voi sille mitään, että repeän nauruun joka kerta kun kyseinen puffi tulee Neloselta. Shepardi :D Itse formaatti on todellakin klassikko ja siitä tulee aina mieleen elokuvan Mustat donkkaa tykimmin nasaaliääninen tietovisanero Gloria Clemente, jota esittää Rosie Perez. Lisäksi mieleen hiipii Tyra Ferrellin esittämän Rhonda Deanen hilpeä läppä: "All I care about is getting out of the Vista View apartments, because there ain't no 'vista', there ain't no "view", and there certainly ain't no vista of no view." Yritä sanoa tuo ääneen niin, että pää ei liiku sivusuunnassa ja sormi heilu naaman edessä demonstroimassa näkymien täydellistä puutetta :)
Nelonen rekrytoi nyt Jeopardyyn osallistujia.
Syksy!
Kai se nyt on myönnettävä, että kesä on ohi. Ihana kuuma kesä, josta arkistoistani löytämä kuva muistuttaa. Tiesin toki, että syksyä tässä eletään, kohta talveakin. Silti todellisuus iski vasta nyt, koiraa kävelyttäessä puhallellessa jääkalikkaisiin sormiin. Syksy on värjännyt lehdet ihanan kukertaviksi linnuiksi, jotka lepattelevat peittämään pihatalkoiden jäljet. On aika käydä ostamassa Stockmannilta jokasyksyiset kynsikkäät.
Kävin hyvässä seurassa lenkillä Postissa hakemassa tärkeän lähetyksen, jota en uskalla avata. Kirjekuori makaa sohvalla odottamassa, että uteliaisuuteni voittaa epäonnistumisen pelkoni.
Edistystä! Ihana niskaveto!
Aurinko ei paista, ulkona on kylmää ja kosteaa, mutta silti on ihana herätä! Vieläkin iloisemmaksi päivän teki pieni vertailu, jonka suoritin eilen illalla. Aloin nimittäin pohtimaan, että on se kumma kun hampaat eivät muka liiku juuri mihinkään, vaikka huhtikuusta asti on suuta sörkitty. Kaivoin siis arkistoista surkealaatuisen kännykkäkamerakuvan, joka on otettu 29.3.2006 ja vertasin sitä alempana olevaan kuvaan, joka on otettu eilen illalla (vertailun helpottamisesti yhtä huonolaatuisena kännykkäkamerakuvana):
Siis VAU! Suurimman muutoksen huomaa tietysti tuossa vasemman reunan rivistössä, josta rivistön etupuolella ollut kaveri on TÄYSIN palautunut osaksi riviä ja takana olevakin alkaa jotenkin... suoristumaan? Ei oikeasti mene enää kauan, että sitä voi alkaa hilaamaan riviin muiden viereen. Muita muutoksia näkee esim. oikeassa reunassa, jossa hampaat olivat vähän miten sattuivat, pikkuisen eri tasossa ja nyt, nätissä kaaressa, eikä kukaan enää sojota sisäänpäin! Samoin oikealla puolella ylhäältä toinen hammas on suoristunut paikallaan, joskin nyt sen viereinen etuhammas on vinossa. Syyllinenkin selviää kun katsoo kuvaa: ei tarvitse olla avaruusinsinööri nähdäkseen, että braketti (kiinnike) on vedon kannalta ihan väärässä paikassa... Noh, se korjautunee.
Mutta siis VAU! :D Jotain oikeasti tapahtuu! Eilen illalla kiskoin iloisena niskavedon päähäni, koska oikeasti tämä on ihan sen ansiota: hammaskaaren levittäminen ja hampaiden taaksepäin vetäminen on tehnyt tuon tuloksen. Ihana niskaveto! En vihaa sinua enää yhtään niin paljon :)
One track mind
Marinadi oli lukenut väärin. Huvittavaa kyllä, luin marinadin postauksen yhtä väärin kuin hän otsikon alunperin... Pohdin, että mitä hauskaa on siinä, että olutpuhelimesta tulee mieleen kalja :D Minulla taitaa siis olla samanlainen oikova lukutyyli. Ilmeni myös päivänä eräänä vessassa, kun tiirasin puoliskon sinne jättämään Erä-lehteä kauempaa ja yritin lukea mainosta, jossa kaupattiin erilaisia kalaverkkoja. Myös mulkkuverkkoja. Tosin lähempi ja tarkkaavaisempi tarkastelu osoitti kyseessä olleen muikut, ei mulkut...
Vahinkotaidetta Vallilassa
Ikoni etenee... taaksepäin!
Kertauksen vuoksi tässä siis kuva ikonista siinä kuosissa kuin mihin sen viimeksi jätin ja mistä nyt jatkoin... Täysin pahaa-aavistamattomana aloin siis pohtimaan, että mitä tekisin seuraavaksi. Ihoa pitäisi viedä eteenpäin, kasvoja pitäisi alkaa nostamaan esiin, siiville tarttis tehdä jotain ja tausta... se ei vain jotenkin toimi. Noh. Aloin siis käymään keskustelua opettajan kanssa ja totesimme yhdessä, että siivet eivät toimi, ne riitelevät koko muun maalauksen kanssa. Kun sitten yritin pohtia, että mikähän väri siinä mahtaisi sitten olla hyvä tai jotain, niin johan se naikkonen alkaa penslaamaan eri värejä MINUN siipiini! Meinasin vetää samantien jättipussillisen herneitä nenukkaan ja sain vaivoin selitettyä rauhallisesti, että voisitko pitää näppisi irti minun siivistä, että jos haluat maalailla muiden töihin, kokeile noita toisia maalaajia, joiden mielestä se on kivaa, että "ope auttaa maalaamalla koko duunin"... Sain kuin sainkin estettyä suurempaa katastrofia tapahtumasta, joskin siiven äärirajoja vahvemmaksi sutiessaan nainen onnistui vetämään vapaalla kädellä kivasti vinoon koko linjan, että koko siiven muotoa jouduin sitten paikkailemaan uuteen uskoon. Kiitti "avusta"... Kun olin tehnyt hyvin selväksi, että jos jotain tälle työlle tehdään, niin MINÄ teen sen, niin totesimme, että koko siipiprojekti on aloitettava alusta. Niinpä pensseli kauniiseen käteen ja väriä koko komeuden päälle. Sinne meni muutama tunti täysin hukkaan.
Seuraavaksi aloin muokkaamaan maalaukseni lärviä. Kun askartelin enkelille suuta, onnistuin ryssimään todella pahasti ja sain aikaiseksi surkean Anna Nicole-Smith imitaation ja kiljaisin kauhusta sen nähtyäni. Sen lisäksi, että se oli kammottavan muotoinen ja valtavan suuri, tajusin koko kasvojen mittasuhteiden olevan traagisesti pielessä. Hyvä tässä vaiheessa tajuta... Nenä on siis liian lyhyt ja suu aivan witurallaan. Kauhunkiljahteluni kuullessaan opettaja riensi paikalle ja auttoi putsaamaan hirviösuun pois nassusta. Sitten hän lähes huomaamattomasti tokaisi, että "Ensi kerralla minä maalaan tämän suun ja korjataan tämä naama." Ajattelin, että et varmasti muuten maalaa, mutta koska olin niin kiitollinen pelastuksesta, pysyttelin hiljaa. Opettajalla on ilmeisesti vaikeuksia tajuta, että minä todella haluan maalata koko homman itse, että jos hän maalaa siitä osankin, en koe sitä enää omaksi työkseni. Muilla kurssilaisilla ei tunnu olevan samaa ongelmaa, mutta se johtunee siitä, että he työstävät ikoniaan mallista. Silloinhan koko idea onkin imitoida ja opetella tekniikkaa, eli se on vähemmän henkilökohtaista kuin jos on suunnitellut "oman ikoninsa". Minä nimittäin mielummin vien kotiin aivan kammottavan monsteri-ikonin ja sanon, että MINÄ tein sen ja heitän sen sitten vaikka roskiin, kuin vien kotiin vaikka kuinka hienon työn, jonka OPETTAJA teki... Jos haluaisin opettajan maalaaman ikonin, ostaisin sellaisen häneltä :)
Tässä siis lopputulos, jossa siis taantuman kokeneet siivet, vielä osin märkä iho ja sutattu naama... Rehellisesti sanottuna ei innostaisi maalata tätä työtä enää pätkääkään. Sen verran surkealta se nyt näyttää. Mutta ainakaan värit eivät enää riitele keskenään! :D
Vapaus!
Päihdyttävämpää tunnetta en ole tainnut koskaan tuntea kuin se vapaus, jota nyt tunnen. Olen nostanut keskisormeni kohti henkistä syöpää, kohti kaiken energian kuluttavaa kirousta, jossa olen kulkenut omassa oravanpyörässäni vuodesta toiseen. Ja nyt, olen vapaa! Kieltäydyin alistumasta ja tajusin myös ottaa itseäni niskasta kiinni: pakottaako joku minut olemaan tässä? Muuttuuko mikään jos ei tähän mennessä ole muuttunut? Lakkaisinko surkuttelemasta itseäni, käyttäytymästä kuin marttyyri ja uhoamasta kostosta? Valitsisinko vihdoin terveen roolin? Oikean roolin. Voittajan roolin. Että kävelisin vain pois siitä paskaläjästä, jonka keskellä olen seissyt vuosikausia valittamassa paskanhajusta. Hyppäisin sokeana pimeyteen ja huomaisin osaavani vieläkin lentää.
Ei pidä antaa muutospelolle valtaa, vaan tehdä itse muutos ja siten tarttua sitä palleista. VittuJES sanon minä.
Iso hali koko maailmalle. Aurinkokin paistaa, koska perjantai 13.päivä on erinomainen päivä muuttaa elämänsä :)
Shake that thing!
Eilen oli aivan turha salipäivä treenin kannalta. Jos olisin Maailman Vahvin Ihminen -kilpailun ennakkosuosikki ja eilen olisi ollut kisapäivä, olisin lukittautunut vessaan itkemään ja yrittänyt hukuttautua vessanpönttöön. Niin voimaton olo. Kaamos alkaa ilmeisesti kuromaan kiinni.
Viereisessä jumppasalissa sattui olemaan tanssiryhmän treenit, jossa nuoret hehkeät neidot kävivät vasemmalla kädellä läpi tanssiliikkeitä. Miten ihmeessä "jotenkin sinnepäin" läpivedetty tanssikin voi näyttää niin hyvältä, kun ihmisen keho on selkeästi tehty tanssimaan? Luimuilin masentuneena peiliin kun väkisinkin (naisellinen autopilot-ominaisuus) vertasin itseäni näihin J-Lo-lookalikeihin. Omat salivaatteeni ovat auttamattomasti epätrendikkäät ja liian tiukat, joten jokainen virhe kertautuu peilistä katsottaessa. Tanssileidit sen sijaan näyttivät "rennoissa treenivaatteissaan, jotka ihan vaan vedin päälle kaapista, jotain vaan tietsä" niin masentavan kivalta ja raikkaalta, että paukutin hetken päätäni cybexin viileään pintaan. En tosin osaa olla varsinaisesti kateellinen, sillä minusta on ihana seurata ihmisiä, jotka hallitsevat oman kehonsa tai jonkin muun instrumentin, kuka minkäkin.
Oli hilpeää seurata niitä kundeja, jotka olivat treenaamassa kanssani samassa tilassa... Ei ole nimittäin ihan helppoa tehdä selkäliikkeitä painokiekon kanssa samaan aikaan, kun pitäisi vilkuilla ihan toiseen suuntaan tanssijattaria. Monella miehellä oli kaula niin pitkällä, että on lähinnä hyvää tuuria, ettei kukaan telonut itseään vahingossa laitteissa :) Virnuilin itsekseni miesten ikuiselle poikamaisuudelle ja yritin jaksaa sarjat loppuun.
Salilla on muutenkin romantiikkaa ilmassa, sillä olen sattunut törmäämään erääseen pariskuntaan useammankin kerran ja sitä seuratessa on kuin kevättä katselisi. Tyttö on niin auttamattoman ihastunut poikaan ja poikakin vaikuttaa kiinnostuneelta. Ovat varmaan samassa koulussa vaihto-oppilaina, ehkä samalla luokalla ja todenneet, että kun molemmat kerran täällä käy, niin kai sitä voisi käydä samaan aikaan... Nyt he vasta käyvät yhdessä salilla satunnaisesti, ehkä korviini kantautuu jossain vaiheessa, että he ovat eksyneet treffeille asti... :) Kaltaistani ikuista romantikkoa ei saisi päästää kuuloetäisyydelle, sillä alan pian keksimään heidän lapsilleen nimiä :D
Ensin silikonit, sitten strippausta...
Kävin siis jälleen jokakuukautisessa oikojatapaamisessa. Edistystä oli tapahtunut! Vähän, mutta kuitenkin! Tällä kertaa hampaita stripattiin eli sen seinäruusuhampaan viereisistä hampaista viilattiin pehmeällä kynsiviilan tapaisella liuskalla joitain millin kymmenesosia. Kuulema näin voi tehdä, koska hammaskiille alkaa vasta keskemmältä hammasta, joten alareunoista on varaa vähän kaventaakin, kun ne ovat niin selkeästi leveämmät kuin hampaiden tyvet. Hampaita stripataan nyt parina kertana pikkuisen ja sillä tehdään vähän nopeammin lisätilaa samaan aikaan kun niskaveto (jota taas levitettiin, argh) jatkuu edelleen. En voi sille mitään, mutta ajatus hampaan viilaamisesta on jotenkin inhottava. Ei se itse viilaus niinkään, vaan sen lopullisuus. Se, että mitä jos lekurin taiteellinen silmä pettää ja se viilaa reunan jotenkin ihan tyhmän näköiseksi? Eihän se nähnyt niitä eri tasolla olevia brakettejakaan ja nyt on etuhampaat kuin espanjalaiset portaat... No, kuten sanottu, kai siinä on viilausvaraa. En vain millään haluaisi, että hintana sille, että saan sen yhden karkulaisen takaisin riviin, olisi mielestäni kauniiden ja symmetristen etuhampaitteni pilalle meneminen :( Toisaalta, pilalla ne ovat jo nyt, koska kiitos väärän purentani, toisen etuhampaani alakulma on hioutunut jo pyöreäksi, että ei kai tunnu tässä konkurssissa...
Tänä aamuna sattui kerrankin oikean puolen poskihampaisiin, eli siellä tapahtuu jotain. Vihdoin. Hintana oli, että hampaita pestessä veri senkun roiskui jostain löystyneestä hampaasta. Räin sitä aikani lavuaariin ja totesin, että lopputuloksen on pare olla kaiken tämän epämukavuuden arvoista sitten ensi keväänä.
Tällä kertaa itse lankaa tai jousta ei vaihdettu, joten hampaisiin ei satu yhtään niin paljon kuin viimeksi. Ainakaan vielä. Sitä takarivin taavia ei vieläkään voitu kiinnittää lankaan, sillä sille ei strippauksesta huolimatta ole tarpeeksi tilaa. Ensi kerralla sitten tulee uusi lanka ja EHKÄ se karkulainenkin vihdoin kiinnitetään liekaan mukaan...
Tulipa muuten todistettua myös röökin värjäävä vaikutus, sillä kuminauhat olivat paljon valkoisemmat kuin edellisillä vaihtokerroilla. Enkä ole muuttanut mitään muuta kuin sen, etten polta. Hyvä meininki :)
Ihanasti out
Mistä tietää, että on hyvällä tavalla pihalla asioista ja lukenut liikaa "aikuista" kirjallisuutta ja lehtiä? Siitä, että yllättyy kuullessaan Viivin kirjoittaneen sinkkukirjan :)
Melko perusteellisesti neiti Avellan on
tuotteistanut itsensä...
Niska on kipeänä. Olen juoksuttanut pää vinossa sormiani satojen kirjojen selkämyksillä ja selvisin kohtuullisin taloudellisin menetyksin kirjamessuista. Olin jo etukäteen päättänyt, että Hemingwayn Vanhus ja meri voisi löytää tiensä kirjahyllyyni. Kyseinen kirja teki minuun nuorena suuren vaikutuksen ja jostain syystä Hemingwayn tuotantoa ei ole eksynyt laisinkaan antikvariaateista ja perintölaatikoista koostuvaan kirjahyllyni klassikko-osioon. Minulla on jostain syystä piintynyt käsitys siitä, että klassikoiden tulee olla aina vanhoja kirjoja. Uusimmat painokset eivät kelpaa, sillä ne ovat liian siistejä, liian vähän elämää ja käsiä nähneitä. Näin ollen Kirjamessujen antikvariaattikulma on minulle viettelysten loputon puutarha. Löysin toki etsimäni klassikon. Kahteen kertaan, sillä löysin ensimmäisen ostoksen jälkeen paremmassa kunnossa olevan, jossa kannet ovat vielä tallella... Koska en kykene laskemaan käsistäni enää kirjaa, joka puhuu minulle, muovikassiin päätyivät myöskin Hemingwayn Ja aurinko nousee sekä Kirjava satama. Eräältä pöydältä minulle kiljahti Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirja. Se huusi minulle: "Ota minut, muista tyrkätä minut tietämättömälle nuorelle, mikäli koulujärjestelmä pettää, eikä pakota minua lukemaan!". Miten minä voisin kääntää selkäni Anne Frankille? Lisäksi hyllystä tarttui mukaan Victor Hugon Kurjat, koska messuseurani oli sitä kaipaillut, mutta jättänyt tahallaan pankkikorttinsa kotiin heräteostosten pelossa. Päätin siis antautua joulun hengelle ja ostin yllätykseksi Kurjat kaipaavalle. Kyseinen enkeli oli tosin ansainnut lahjansa muutenkin, sillä samoilla messuilla oli myynnissä kirja, jonka syntymiseen hänkin oli ollut vaikuttamassa. Tosin yltiömäiseen vaatimattomuuteen taipuvaisena ei suostunut myöntämään osuuttaan asiaan, vaan vähätteli kunnian kuoliaaksi. Kukas kissan hännän siis sitten nostaisi, ellei kissan kaveri. Kaveri, joka oli muuten ylpeä senkin edestä :)
