Keijula

Mä ja mun kumpparit kalassa

Eilen illalla piti päästä pariksi tunniksi kalaan. Luonnollisesti suussa olevien kuminauhojen kanssa sävy sävyyn pukeutuneena ;) Ei tullut kalaa, lukuunottamatta taas yhtä pyrstöstä kiinni jäänyttä kuoretta, mutta fiilis illan hämärtyessä oli mahtava. Vieressä kalastaneet kiskaisivat suhteellisen ison hauen ylös. Se on se yksi paikka, josta ne kalat tulevat ja aina siinä on joku... Pitänee mennä kyttäämään joku aamu kuudelta siihen.

Kuminauhat eivät hankaloittaneet elämää eilen mitenkään. Tänä aamuna olin jo vakuuttunut, että eivät ne mitään tehoa, kun missään ei tunnu. Kokeilin sitten purra tiukasti hampaat yhteen ja johan tuntui! Pikkuisen sattuu jos puree tiukasti, ei kovin paha, mutta en nyt vieläkään varrasleipää tohtisi haukkoa. Jotain siis tapahtuu, vaikka ei särjekään! Päivällä huippasi päästä niin vietävästi, että mietiskelin voiko näillä kahdella asialla olla jotain yhtenäistä. Hyvin syöneen ja paljon vettä nauttineen ihmislapsen päätä kun harvemmin huippaa. Tehokkaita pikku riiviöitä nuo kuminauhat? Eilen vielä tunsin kuminauhat kun juoksutin kieltä hammasriviä pitkin, mutta nyt lenksut ovat jo vetäytyneet hammasväliin siten, että enää edempänä olevat tuntee jos oikein tarkkaan kokeilee. Sivusta katsoenkin ne ovat jo selkeästi hampaiden välissä, eivätkä osittain purupinnan kanssa tasassa. Kummallista. Toivottavasti tämä nyt antaa jotain osviittaa siihen, että leukaluuni on helpommin siirtyvää sorttia ja/tai että raudatkaan eivät satu kovin pahasti.

Oikomisprosesseista puheenollen, oletteko koskaan ajatelleet tarkalleen, että kuinka hampaat siellä luussa oikein siirtyvät? Minä en ollut ja olin ihmeissäni kun luin tämän. Nyt se tuntuu niin kovin loogiselta: luonnollinen turvaväli sekä tieltä siirtyvä ja perästä rakentuva leukaluu, "Bone remodeling". Ihmeellinen on tämä ihmisen keho!

(Tuntuupa typerältä kirjoittaa "oletteko koskaan ajatelleet". Kaikki te kaksi lukijaani, joista toinen on Jarkko :D)

posted by M @ keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006