Keijula

Tahtoa vastustamatonta

Kohtasin taannoin ihmisen, ihastuttavan. Satunnaisen mutta yllättävästi koskettavan. Suren kuullessani klimpistä josta joutuu hän pohtimaan vapautusta, muistan synkkänä varjona hädän varsin samankaltaisen. Ja samalla hymyilen, koska tunnistan sisäisen pakon ratkoa, avata, tehdä jotain sen eteen että maailma järjestyisi takaisin tunnistettavaksi. Ihailen sinnikkyyttä, tahdon yritystä voittaa labyrintissä edes takana tulevalle toivoa. Merkkiä siitä, että edessä on väistämätön selviytyminen. Kurainen mutta kuitenkin.

posted by M @ tiistaina, lokakuuta 30, 2007