Kultaus valmis!
Ikonikurssi jäi kesälomalle, joten homma jatkuu sitten. Kultaus oli yllättävän helppoa: liimaa alle, odotetaan kunnes liima on kuivunut ihan läpikuultavaksi ja sitten aletaan levittämään lehtikulta-arkkeja päälle. Arkki repeää aina ja takertuu siihen, mihin et ollut tarkoittanut, mutta ei saa alkaa repimään sitä pois. Siihen mihin se tarttuu, siihen se jää. Kun jokainen liimalla peitetty alue on saatu peitettyä kulta-arkilla, otetaan tuppo vanua ja painellaan koko alueelta. Sitten vain kuiva pensseli käteen ja sutimaan hellästi vastakarvaan ja hop!, kaikki ylimääräinen kulta lähtee. Kerkesin aloittamaan pohjavärin maalaamisen, mutta loppu jää syksyyn.
Maistiaiset keskeneräisestä työstä:
Kultaus valmiina, hippuset siivottuna bonapilttipurkkiin talteen jatkokäyttöä varten.
Pohjamaalin maalaus aloitettu. Tasaisuudella ei kuulema niin väliä, joten vedetty suht vapaalla kädellä.
Aito oikea jussi!
Ai että pojat! Loistava juhannus. Siis aivan kertakaikkisen loistava juhannus! Olen ollut viimeiset muutaman vuoden hätää kärsimässä, kun sinnikkäistä yrityksistä huolimatta en ole päässyt pois Stadista jussiksi. Yksi cityjussi on eksoottinen, kaksi on hauska, mutta kolme... kolme on ahdistavaa. Neljäs olisi tappanut minut. Onneksi mainio seura löytyi ja pääsin aitoon oikeaan jussimökkipaikkaan. Oli grillit, oli saunat, oli itikat, oli laituri jonka päästä tuli kolmella heitolla viidestä kalaa. Viikonloppu sujahti messevästi erinäisten vierailevien tähtien saattelemana ja ruokaa olisi ollut parillekin pataljoonalle.
Juhannuksen ehdottomia kohokohtia:- Kauhunkiljahdukset kun pahaa-aavistamattomat saunasta mereen pomppijat tajusivat sukeltaneensa mutaiseen rantaveteen, jonka odööri oli erehdyttävästi koiranpaskahtava.
-Nakuyöfudis. Joku voitti, vaan oli niin pimeää ettei kukaan nähnyt kuka teki maalin.
-4 kiloinen hauki. Ai että se polski pontevasti ja pisti mut sellaiseen kamppailuun, että adrenaliini tihkui ja habat lauloivat. Nousi Minnow Spoonilla, joka otti hiukan damagea siinä rytäkässä, kuten kuvasta näkyy. Minnow Spoon toimi kivasti myös ahveniin, vaikken olisi uskonut, kun tuo on sitä isompaa sorttiakin. En ole saanut Minnowilla aiemmin yhtikäs mitään, mutta nyt se oli ainoa uistin, jolla mitään nousi. Ja hyvin nousi. Hauet näyttivät tykkäävän!
-Jerkkaaminen. Ja siis tarkoitan nyt kalastamista. Kokeilin ensimmäisen kerran jerkkikalastusta ja pentele, se oli hauskaa! Kolme heittoa kesti, että sain heiton kohdalleen, kymmenen lisää, niin jerkkikin alkoi uimaan kuten aito kala konsanaan. Pelkään pahoin, että joudun pian lähtemään jerkkivapaostoksille... Voi rähmä.
-Marjapiirakka. Nam!
-Votkinsin marinoitu porsaan sisäpaisti grillattuna
-Pilkkuskaba, jonka hävisin, mutta opin potkaisemaan palloa siten, että se nousee! (joillekin varmaan ihan normaali taito, mutta ei minulle, ehei, meiltä oli koulussa kielletty pallopelit)
-Ultimateottelu: voitto!
Vain kokko puuttui ja rusketus. Mutta jossain kuulema poltettiin sitten mökkiä ja nahkaa senkin edestä.
Kuumeyö voittaa niskavetoyön
Annoin itselleni armon käydä oikeudesta ja jätin laittamatta niskavedon. Totesin, että hakkaava yskä joka kouristaa koko naisen sängystä lattialle ja pään pehmeäksi tekevä kuume saavat riittää yöllisiksi kärsimyksiksi.
Täytyy sanoa, että nukuin paremmin kuin kuukauteen kertaakaan. VAIKKA minulla oli reilusti kuumetta ja VAIKKA heräsin noin tuhat kertaa yskimään keuhkojani pihalle. Voi elämä että vihaan tuota niskavetoa.
Ne mihkää liiku...
Kävin tsekattavana oikojalla. Nada. Ei mitään. Notinkia. Kaikki se tuska aivan turhan takia, kun ei ne pahalaiset liiku. Tai joo, hammaslanka liikkuu jouhevammin väleissä... Se kun onkin joku neljäsosamillin paksuinen, että ei se paljon liikkeestä kerro se. Laittaisi niitä kuminauhoja, ne tuntu oikeasti toimivan paremmin kuin tää helvetinkone, joka hirtetään kiinni suuhun joka yö...
Mä vihaan sitä niskavetoa. Vihaan, vihaan, vihaan. Enkä ole edes kertaakaan fuskannut, vaan joka perkeleen ikinen yö pitänyt sitä kuuliaisesti. Lääkäri lohdutteli, että ei ne välttämättä noin nopeasti liikukaan ja näinhän mä sen itsekin, että ne ei ole liikkuneet. Se sanoi, että tehtävä tila on sen verran pieni, ettei haittaa vaikka ei olis edes elokuuhun mennessä liikkunut, koska se sama työ jatkuu sitten raudoilla. Nekin vetää. Uippee. Mä heitän kyllä seinään koko vempaimen jos kolmessa kuukaudessa noi veijarit ei suostu liikkumaan milliäkään! En kai mä nyt NIIIIIN vanha ole, että mun luut on näin hitaat antamaan myöten?
On aika surkea ajatus, että kaikki tämä vaiva olisi turhan takia... Niskaa särkee enemmän kuin laki sallii, kallonpohjan lihakset on jatkuvassa krampissa ja hampaita särkee taas joka yö kun nyt sitä kapistusta väännettiin leveämmälle, niin että se levittää kitalakea. Perkele. Pain is okay if there's also Gain. But noooooo.
Tyhmä tyhmä tyhmä minä, kun lintsasin oikomishoidosta teininä! Onneksi armas isäni jaksaa muistuttaa minua siitä hermoromahdukseen asti, että "olisi kannattanut mennä silloin, niin ei nyt tulisi niin kalliiksi". Kiitti isi tästäkin arvokkaasta neuvosta, ehkä olis kannattanut jaella niitä silloin 15 vuotta sitten, eikä nyt. Minähän kun en toki itse tiedä, että
se olisi ollut fiksumpaa.
No, tämä on sentään fiksumpaa, kuin kipittää tosi-tv:hen laittamaan 25 kuoret hampaisiin ja todella fuskata :D
Don't be an icon, make one
Kaikkea kummallista sitä ihminen päätyykin tekemään. Tällä kertaa ikoneja. Päädyin jännälle kurssille, jossa pääsee opettelemaan ikoninmaalausta. Tarkoitus oli etsiä ikoni josta pitää ja kopioida se. Näin aluksi. Kahlasin läjäpäin ikoninkuvia ja en kertakaikkiaan onnistunut luomaan yhteenkään minkäänlaista tunnesidettä. Suurin osa on jotenkin... sieluttomia. Ironista mutta totta. Ilmeettömiä kasvoja ja vahaisaa puuroa. Niistä lapsista puhumattakaan... mikä pakkomielle on ollut kuvata ne mukulat miniatyyriaikuisina? Se kun aiheuttaa sen, että Maria ja jeesuslapsi -asetelmat
näyttävät lähinnä siltä, että silmäpussisen Marian syliin on eksynyt joku Pelle Pelottoman kutistussäteen tielle osunut kärttyinen setä! Raaka yleistys tietysti, monet ikonit ovat kyllä tosi kauniitakin ja nykyään uskalletaan maalata jo Mariakin sen näköiseksi, että on kiva olla Jessen äippä.
Kysymys oli tekniikan opettelusta, joten sai maalata myös jotain ihan muutakin. Huokaisin helpotuksesta ja päätin piirtää oman mallin. Niin työlästä prosessia ei kannata aloittaa aiheella, josta ei itse pidä. Sen tietää miten sellaisille projekteille käy... Ja eipähän tarvitse verrata omaa tekelettään alkuperäiseen ja masentua, kun voi vain katsoa omaansa ja todeta, että onhan se surkea, mutta ainakin ainutlaatuinen :D
Koko homma alkaa pohjustuksesta. Puulevylle vedellään 14 kerrosta liitumaalia ja jokaisen kerroksen välissä pitää odottaa puoli tuntia jos tekee sitä ulkona auringonpaisteessa tai tunti jos sisällä. Eli tähän vaiheeseen menee yksi kokonainen päivä. Kannattaa siis pohjustaa kerralla useampia pohjia. Aloittelijat oli haluttu säästää kammottavalta totuudelta siihen, miten työlästä pohjustus on, joten saimme valmiiksi pohjustetut levyt. Ne piti sitten kotiläksynä itse hioa ensin karkeammalla hiekkapaperilla ja sitten hienommalla.
Seuraava vaihe oli löytää kuva ja piirtää sen ääriviivat lyijykynällä voipaperimaiselle "pergamentille". Sitten tehtiin kuten pienenä kun piti väärentää vanhempien nimikirjoitus koulun lupalappuihin: väritetään toinen puoli kokonaan lyijykynällä ja sitten piirretään uudelleen ääriviivat tiukasti painaen pohjaa vasten niin, että kynän kärki painaa kääntöpuolen värityksestä viivat. Ei että olisin käyttänyt tuota tekniikkaa nimien väärentämiseen. Osasin vetää vapaalla kädellä ;)
Seuraava vaihe oli maalata ääriviivat mustalla värillä eli Egg temperalla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että minikuppiin laitetaan möykky temperaväriä, pisara munankeltuaista (johon on kai sotkettu jotain... olin yhden kerran pois, joten en tiedä) ja 5-15 tippaa vettä. Sillä sitten suditaan nuo ääriviivat, jotka näkyvät kuvassakin.
Seuraavaksi vuorossa on kultauksen tekeminen. Kaikki ne alueet, jotka haluaa kullata, pitää pohjamaalata. Meillä käytettiin joko tiilenpunaista tai okraa. Ensimmäinen saa kultauksesta tummemman ja jälkimmäinen kirkkaan kultaisen. Väri sekoitetaan muuten kuten rajausvärikin, mutta siihen laitetaan enemmän vettä. Värin tulee olla aivan litkua ja se maalataan pieni veto kerrallaan siten, että pinta "lainehtii" eli että siveltimen vetoja ei jää jäljelle. Tiilenpunaisesta tuli kaunis tasainen jälki, mutta okra olikin sitten luonteeltaan läpinäkyvämpää, joten onnistuin ryssimään sen. Kuvasta näkee piirroksen hiuksissa olevasta vedosta mikä jäljen pitäisi olla ja muusta sen, mitä tein. Yritin niin kovasti tehdä samaa jälkeä kuin näin muiden tekevän tiilenpunaisella, että laitoin liian paljon väriä kerrosta. Se ei sinänsä haittaa, koska kuivuuhan tuo ja kyse on pohjustuksesta, mutta samalla kertaa ei sitten ehtinyt laittaa kultausta. Minun osaltani se jää siis ensi kertaan. Mutta kuten opettajakin totesi: "Mistakes happen, if you knew how to paint icons, you wouldn't be here would you?". Yes mam, no mam.
Rankkaa touhua. Nyt ymmärrän miksi ikonit maksavat niin älyttömän paljon. Ja ne valmiiksi pohjustetut ikonintekoon tarkoitetut pikku puunpalat Valamon luostarissa...
