Saima Saima minkä teit
Sain ystävältä lainaksi Laura Honkasalon kirjan Sinun lapsesi eivät ole sinun ja koin erinäisiä nolostuneita ja huvittuneita hetkiä sen seurassa. Noloin ja samalla hauskin oli ehdottomasti hahmon suuhun kirjoitettu heitto siitä, että kaikilla teinitytöillä on Saima Harmaja -vaiheensa, jossa luetaan päiväkirjoja ja runoja ja tunnetaan maailmantuskaa. Repesin vedet silmissä, sillä 13-vuotiaana minä oikeasti luulin tehneeni suuren löydön, salaisuuden jota kukaan muu ei tiennyt, kun luin Saima Harmajaa ja tuskailin hormoneista sekaisin "elämän ja kuoleman" kysymysten äärellä. Olen tietyllä tavalla pitänyt Saimaa omana salaisena ystävänäni, joka teki minusta omalta osaltaan melko melodramaattisen. Oli suhteellisen huvittavaa lukea, että tämä omasta mielestäni arvokas löytö olikin vain "vaihe jonka kaikki elävät" :D Se siitä originelliudesta! Tirsk.
Muutenkin kirja oli täynnä tuttuja asioita vaikka taistolaisperheessä en varttunutkaan. Pitkäkorvaiset punaiset pupuilmapallot, rauhanmarssit, venäläiset samettieläimet ja eläinsadut... Teki jotenkin heti mieli lähteä kirpparille etsimään lisäosia vaatekaappiin kuten ennen. En tosin ihan
näin pitkälle enää uskaltaisi mennä, mutta kuitenkin.
"Stora gädda där"
Ai juma mikä pääsiäinen! Murheen alhosta hilpeyden huipulle!
Ensin meinasi alkaa påskis vallan kehnosti kun lähdin viemään pikku koiravanhusparkaani keskiviikko-torstai välisenä yönä pieneläinklinikalle. Reppana oli oksennellut ja ripuloinut koko päivän ja ei meinannut enää pysyä pystyssä. Tiesin jo että sillä on munuaiset huonona ja maksakin, eli että tuommoinen ei ole hyvä merkki. Munuaisethan eivät oireile ennen kuin 2/3 niistä on sökönä, eli kun koiraparan hoitoon vein, olin jo valmistautunut siihen, että nyt on pienen koiran polku päättynyt. Annoin kuitenkin luvan tehohoitoon ja sinnehän se maastonakkiparka jäikin tiputukseen (ei tosin ilman tappelua, jaksoi vielä nestehukkaisena ja uupuneena tapella hoitsuja ja neuloja vastaan, heh, hoitsun kommentti: "melko...krhm...sisukas koira, ollakseen kuolemankielissä"). Pääsin kotiin aamulla kuuden jälkeen ja totesin, että turha kai mennä nukkumaankaan enää. Koko päivä meni tihrustellessa ja olin aivan kammottavan näköinen: turvonneet silmät, pikimustat silmänaluset ja niin paljon vuodatettuja kyyneleitä, että silmänaluset rohtuivat... Odottelin kauhulla lääkärin soittoa, että koska pitää lähteä lopettamaan koiraa. Ihan kauheaa. Lopulta soitto tuli, mutta ihme olikin tapahtunut! Munuaiset eivät olleet vielä prakanneetkaan lopullisesti, vaan koiralla oli ollut joku vatsaflunssa, joka sitten oli kaatanut sen, koska yleiskunto alkaa 15-vuotiailla koirilla olemaan jo melko heikko, duh. Sissinä se kuitenkin pikku sankari oli taistellut tiensä takaisin ja lääkäri sanoi, että ei missään nimessä suosittele lopettamista nyt, sillä koira voi vallan mainiosti. Sen sijaan jos sama toistuu, piikki on väistämätön, sillä elimistö ei enää kestä sellaista rääkkiä. Helpotus oli aivan valtava!
Koska koira oli sitten kunnossa, se jäi lepohoitolaan äidin tykö ja pääsiäissuunnitelmamme eivät peruuntuneetkaan, vaan pääsimme Kotkan saaristoon påskeilemaan arktisiin olosuhteisiin. Sisällä oli kylmempi kuin ulkona ja säät heittelivät viiden minuutin välein kirkkaasta auringonpaisteesta tuimaan puhuriin rakeiden kera. Jäät olivat juuri lähteneet, joten pääsimme joka päivä kalaan, jee! Tokana päivänä meitsi kiskaisi oman ennätyksen, eli 5,2 kg haukimamma nousi ylös ja päätyi ruokapöytään. Tuntui kuin olisi ruumista ylös kiskonut, siksi jähmeänä täti oli. Seuraavana päivänä naatiskeltiinkin sitten haukea monessa eri muodossa ja kaikki maistuivat hyvälle! Koko viikonlopun aikana nousi 9 haukea, joista kaksi meni ruokapöytään ja loput pääsivät takaisin kasvamaan.
Kalastus loppui sunnuntai-iltana kun ensin uistin ei enää tahtonutkaan upota ja sitten siima hirtti kiinni kun vavan silmukat jäätyivät umpeen (ks. kuva)...
Tuli syötyä, juotua ja kalastettua taas hetken tarpeiksi. Hiukka arktisissa olosuhteissa meni, kun oli koko viikonlopun lämpökerrasto ja pipo oltiin sitten sisällä tai ulkona, mutta kaikkeenhan tottuu :) Ihan helmeä, kiitos isäntäpariskunnalle!
