Keijula

Don't be an icon, make one

Kaikkea kummallista sitä ihminen päätyykin tekemään. Tällä kertaa ikoneja. Päädyin jännälle kurssille, jossa pääsee opettelemaan ikoninmaalausta. Tarkoitus oli etsiä ikoni josta pitää ja kopioida se. Näin aluksi. Kahlasin läjäpäin ikoninkuvia ja en kertakaikkiaan onnistunut luomaan yhteenkään minkäänlaista tunnesidettä. Suurin osa on jotenkin... sieluttomia. Ironista mutta totta. Ilmeettömiä kasvoja ja vahaisaa puuroa. Niistä lapsista puhumattakaan... mikä pakkomielle on ollut kuvata ne mukulat miniatyyriaikuisina? Se kun aiheuttaa sen, että Maria ja jeesuslapsi -asetelmat näyttävät lähinnä siltä, että silmäpussisen Marian syliin on eksynyt joku Pelle Pelottoman kutistussäteen tielle osunut kärttyinen setä! Raaka yleistys tietysti, monet ikonit ovat kyllä tosi kauniitakin ja nykyään uskalletaan maalata jo Mariakin sen näköiseksi, että on kiva olla Jessen äippä.

Kysymys oli tekniikan opettelusta, joten sai maalata myös jotain ihan muutakin. Huokaisin helpotuksesta ja päätin piirtää oman mallin. Niin työlästä prosessia ei kannata aloittaa aiheella, josta ei itse pidä. Sen tietää miten sellaisille projekteille käy... Ja eipähän tarvitse verrata omaa tekelettään alkuperäiseen ja masentua, kun voi vain katsoa omaansa ja todeta, että onhan se surkea, mutta ainakin ainutlaatuinen :D

Koko homma alkaa pohjustuksesta. Puulevylle vedellään 14 kerrosta liitumaalia ja jokaisen kerroksen välissä pitää odottaa puoli tuntia jos tekee sitä ulkona auringonpaisteessa tai tunti jos sisällä. Eli tähän vaiheeseen menee yksi kokonainen päivä. Kannattaa siis pohjustaa kerralla useampia pohjia. Aloittelijat oli haluttu säästää kammottavalta totuudelta siihen, miten työlästä pohjustus on, joten saimme valmiiksi pohjustetut levyt. Ne piti sitten kotiläksynä itse hioa ensin karkeammalla hiekkapaperilla ja sitten hienommalla.

Seuraava vaihe oli löytää kuva ja piirtää sen ääriviivat lyijykynällä voipaperimaiselle "pergamentille". Sitten tehtiin kuten pienenä kun piti väärentää vanhempien nimikirjoitus koulun lupalappuihin: väritetään toinen puoli kokonaan lyijykynällä ja sitten piirretään uudelleen ääriviivat tiukasti painaen pohjaa vasten niin, että kynän kärki painaa kääntöpuolen värityksestä viivat. Ei että olisin käyttänyt tuota tekniikkaa nimien väärentämiseen. Osasin vetää vapaalla kädellä ;)

Seuraava vaihe oli maalata ääriviivat mustalla värillä eli Egg temperalla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että minikuppiin laitetaan möykky temperaväriä, pisara munankeltuaista (johon on kai sotkettu jotain... olin yhden kerran pois, joten en tiedä) ja 5-15 tippaa vettä. Sillä sitten suditaan nuo ääriviivat, jotka näkyvät kuvassakin.

Seuraavaksi vuorossa on kultauksen tekeminen. Kaikki ne alueet, jotka haluaa kullata, pitää pohjamaalata. Meillä käytettiin joko tiilenpunaista tai okraa. Ensimmäinen saa kultauksesta tummemman ja jälkimmäinen kirkkaan kultaisen. Väri sekoitetaan muuten kuten rajausvärikin, mutta siihen laitetaan enemmän vettä. Värin tulee olla aivan litkua ja se maalataan pieni veto kerrallaan siten, että pinta "lainehtii" eli että siveltimen vetoja ei jää jäljelle. Tiilenpunaisesta tuli kaunis tasainen jälki, mutta okra olikin sitten luonteeltaan läpinäkyvämpää, joten onnistuin ryssimään sen. Kuvasta näkee piirroksen hiuksissa olevasta vedosta mikä jäljen pitäisi olla ja muusta sen, mitä tein. Yritin niin kovasti tehdä samaa jälkeä kuin näin muiden tekevän tiilenpunaisella, että laitoin liian paljon väriä kerrosta. Se ei sinänsä haittaa, koska kuivuuhan tuo ja kyse on pohjustuksesta, mutta samalla kertaa ei sitten ehtinyt laittaa kultausta. Minun osaltani se jää siis ensi kertaan. Mutta kuten opettajakin totesi: "Mistakes happen, if you knew how to paint icons, you wouldn't be here would you?". Yes mam, no mam.

Rankkaa touhua. Nyt ymmärrän miksi ikonit maksavat niin älyttömän paljon. Ja ne valmiiksi pohjustetut ikonintekoon tarkoitetut pikku puunpalat Valamon luostarissa...

posted by M @ tiistaina, kesäkuuta 06, 2006