Keijula

Haisuli

Miksi lounaalla tuntuu loistavalta idealta laittaa tuoreen porkkanaleivän päälle kunnon siipaisu tujua valkosipulimurskaa, vaikka pitäisi ymmärtää, että jos menee kohta bussiin istumaan, aiheuttaa äärimmäistä hajuhaittaa vierustovereille? Toki tuore valkosipuli haisee paremmalle kuin vanha, mutta silti kohtuuttoman ajattelematonta toimintaa itseltä. Istuin bussissa kaivellen kuumeisesti käsilaukkua, josko sinne olisi eksynyt purkka, kurkkupastilli tai mikä tahansa hajun tappaja. Löysin kulahtaneessa kääreessä lojuvan karkin, jonka sujautin pikaisesti suuhun, toivoen, että strategisesti valitsemaltani lastenvaunuvälikön pikkupenkiltä ei leviäisi kovin kaameaa löyhkää ympäri bussia. Samaan aikaan kun vanhempi rouvashenkilö kapusi keskiovesta rollaattorin kanssa ja jouduin vaihtamaan paikkaa, suuhuni levisi kyseisestä "karamellista" niin järkyttävä maku, että meinasin oksentaa. Silmät vedessä istuin jonkun pahaa-aavistamattoman matkustajan viereen haisemaan ja etsin käsilaukusta rutatun käärepaperin. Carmolis. Mitä halvattua carmolis-pastilli teki laukussani ja vielä parempi kysymys, miksi siinä ei ole punakeltaista varoituskäärettä tappavasta mausta? Mausta tuli mieleen lapsuus ja mummin carmolis-tippojen nimeen vannominen, joten jokaiseen flunssaan piti ottaa niitä kammottavia yrttilitkuja. Imeskelin melkein itkua vääntäen pastillia, koska en voinut sitä uloskaan sylkäistä ja pohdiskelin, että hajun kannalta on muutamakin vaihtoehto, joista mikään ei tuntunut houkuttelevalta. Joko haisen vahvasti seniilille papalle carmoliskaramellin takia, haisen edelleen ylenpalttisesti valkosipulille tai mikä pahinta, carmoliksen ja valkosipulin kaamealle yhdistelmälemulle. Carmolis lensi kaaressa ajoradalle kun hyppäsin bussista ulos. Suussa poltteli vielä tunti sen jälkeenkin.

Miksi oi miksi valkosipulin pitää olla niin hyvää, että sitä nähdessään unohtaa täysin seuraukset ympäristölleen?

posted by M @ tiistaina, huhtikuuta 04, 2006