Keijula

Haircut

Haircut on hyvä aloittaa kunnon tyttöilyllä. Hiusasioilla. Sillä, millä koko laji on syntynyt. Tai edes saanut nimensä. Hiustenleikkuu on nimittäin erinomainen asia. Pari nipsaisua latvoista, muutama raita ja sitä on kuin uudesti syntynyt. Tuntee tehneensä jotain. Kuten lenkin jälkeen, vaikka tunnissa rasva ei mystisesti katoa, tulee jotenkin hoikempi olo. Sisäisesti uudistunut olo. Kun muu maailma ei ehkä olekaan hallittavissa, oma keho, oma ulkonäkö on. Liian pitkälle vietynä se on sairaus, sopivissa annoksissa taas terapeuttista ja naiselle elintärkeää hellittelyä. Sitä maksaa itsensä kipeäksi upean kampaajan palveluksista, tuntee todella panostaneensa itseensä. Sitä ostaa järkyttävän kalliita hiustenhoitotuotteita, joita kampaaja kehottaa käyttämään kohtuudella; "pieni läjä riittää", etkä voisi kuvitellakaan käyttäväsi niitä enempää kerralla, sillä hinta saa veden kihoamaan silmiin. Sitä päättää näyttää aina samalta kuin kampaajalta tullessa, ostaa suoristusraudan, suoristusmöhnää, superhoitavaa lakkaa joka on loppujen lopuksi ihan samanlaista kuin kolmen euron supermarketspray, kaksi erilaista harjaa kokoelmiin ja tulee kotiin euforiassa. Minä panostin! Katsokaa, minä huolehdin itsestäni!

Seuraavana aamuna taistelee koko monimutkaisen hiustanssin lävitse. Pesee, hieroo, föönaa, harjaa, suoristaa, lakkaa, pöyhii, tupeeraa... Ja näyttää samalta kuin melkein joka aamu. Mutta ei ihan. Sitä tietää itse, että on viettänyt tunnin askarrellen. Katsokaa mikä kiilto! Ei ne latvat taipuneetkaan suoriksi, näyttävät vieläkin homssuisilta. Mutta katsokaa mikä kiilto!

En tiedä onko kyseessä jatkuva itsekusetus vai äärimmäinen rehellisyys, joka ajaa naisen maksamaan itsensä kipeäksi tuotteista, joita ilman hän voisi elää, vaan joita ilman ei tuntisi edes yrittävänsä tehdä jotain. Edes jollekin. Jos saan nämä hiukset kuriin, ehkä saan jonkun muunkin asian järjestykseen? Ehkä.

posted by M @ perjantaina, helmikuuta 03, 2006