Keijula

Rakas joulupukki

2007-12-17T15:56:00.000+02:00

Et ole ilmeisesti vieläkään onnistunut keksimään kuinka maailmanrauha laitetaan joulupakettiin, mutta toivon sitä silti tänäkin vuonna. Toivon myös puhdasta vettä ja ravitsevaa ruokaa kaikille. Sekä vessoja. Opettaja ja koulukirjatkin olisivat monelle pop. Siitä on hyvä lähteä liikkelle. Minä kun en oikeasti tarvitse mitään minkä voi ostaa. Rakas aviomieheni sen sijaan tarvitsisi uuden tyynyn (minä selvinnen omallani vielä vuoden) ja parantuvan polven. Muuten hänelläkin on kaikki hyvin. Ja kyllä me se tyynykin saadaan hankittua ensi vuonna matkan jälkeen, eli älä ota siitäkään stressiä.

Rakas joulupukki... haluaisinkin kertoa TÄNÄKIN vuonna mitä EN halua. Se oli tämän listan nimi viimekin vuonna, mutta ilmeisesti jo kolmatta vuotta putkeen erehdyit luulemaan sitä toivelistaksi. En edelleenkään tarvitse ainuttakaan keittiötarviketta. Eteisen kaappimme ovat jo täynnä käyttämättömiä Tupperware-astioita, joita en edelleenkään, tänäkään jouluna tahdo lisää. Ne eivät mahdu mihinkään. En myöskään vieläkään, lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeenkään koe tarvetta ahmia kolmea suklaarasiaa joulun aikaan. Tietänet myös, että suorastaan vihaan vihreitä kuulia, joten nekin voit tänä jouluna jättää väliin.

Tiedän, että suutuit kun toivoin ala-asteella, että en saisi enää koskaan pehmeitä paketteja.. olen kuitenkin muuttanut mieleni jo ajat sitten. Rakastan pehmeitä vähäkalorisia paketteja. Mikäli kuitenkin tahdot ehdottomasti tuoda jotain herkuteltavaa, kerron, että pyörtyisin onnesta mikäli suklaarasian sijaan saisin minihomejuustolajitelman ja salamia.

Kiitos ajastasi jälleen. Toivon, että porosi voivat hyvin ja että avioliittosi kukoistaa, eikä tontuista ole sinulle liikaa riesaa.

Kenttä

2007-12-02T22:09:00.000+02:00

Saapuvat, lähtevät. Kentällä pää aina hiukan pyörällä, hetken pakahduttavasta läsnäolosta heikkona. Saapuvissa ovien auetessa katseet odottaen harhailevat, tunnistuksesta hymyyn sulavat, koirat vingahtelevat isäntänsä näkemisen ilosta, suudelmat nopeat ja hiukan vielä epäuskoiset vaihtuvat, jäävät kätenä toiseen käteen lepäämään.

Lähtevissä otsallaan odotuksen loistetta kantavat, mahdollisuutensa jo melkein taskussaan tuntevat. Yksinäiset tai seurassaan hermostuneesti kikattavat, kaikki matkalla kohti tuntematonta, hengästyneenä edessä olevien mahdollisuuksien merestä.

Ja saattajat, jotka eivät tohtisi irroittaa kättä kädestä, sielua toisen säikeistä, he, jotka katsovat loittonevaa selkää ja erkanevat kentän lakkaamattomasta kehästä takaisin tihkuvaan iltaan, ikävän kyynel jo valmiina vierähtämään.

Suutarin siunaus

2007-11-23T13:16:00.000+02:00

Hiutuneet pohjalliset rypistävät kulmiaan kurttuun kuin paheksuen, näennäisen huomaamattomina, mutta muutamassa metrissä jo tuskallisesti jalkapohjiin painuen. Kaikki pehmeä ja paksu, pohjan rakenteellinen hyvyys, uppoaa muoviseen ristikkoon, paljastaa armottoman pinnan, kuin sinisen tehdasleipäkorin pohjille olisi pakotettu paljain jaloin. Pikainen pyrähdys Ainoissa naapurin naskalinnakuttajalle vapauttaa, vihreä ja raikas on uusi pehmeä pohja. Siinä elämän kurassa onkin jo helpompi hengittää. Oikeaa sammalta, lukee tyhjässä paketissa.

Millä on väliä

2007-11-20T09:09:00.000+02:00

Kun elämän täyttää suorittaminen ja kiire, tulee yllätetyksi kelvatessaan lohduttajaksi kolhaistuun sormeen. Äitiä hän vinkaisee kuten aina, alistuneesti jälleen tulet näytille, tarjolle, enemmän velvollisuudesta kuin uskosta. Ja äkisti kädet nousevat sinua kohti. Kipeän sormen tuomat lohduttomat kyyneleet kastelevat olkapääsi, jo hetken päästä pelataan taas palapeliä. Sinä kelpasit. Etkä ole ollut pitkään aikaan mistään ylpeämpi.

Tervetuloa talvi!

2007-11-13T08:51:00.000+02:00

Liu'un jalkakäytävällä kumisten pohjien varassa. Vauhdin hiljetessä otan askeleen jos toisenkin. Tasapainottelen peilikirkkaalla jäällä. Edelleen varmin tapa pysyä pystyssä liukkaimmilla keleillä on luistella kengillä ja se täyttää lapsekkaalla energialla koko aamun. Istun bussin hämärässä katsoen autojen vaeltavaa valonauhaa ja asetun tyytyväisenä hiukan paremmin kirjani kanssa penkkiin. Ei kuulu kuiskaustakaan, pakkasaamun värisevä taika on hiljentänyt vielä uniset matkalaiset. Astuttuani ulos pakkanen pureskelee keveästi nenän päätäni koko matkan kävellessäni kuuraisen puistoin poikki. Kaiken vesisateen jälkeen tämä kirkas kuulas aamu saa minut kertakaikkiaan onnelliseksi.

Voinko minä olla?

2007-11-07T16:40:00.000+02:00

Hän sanoi oppineensa opiskellessaan ammattia enemmän ajattelemaan, kiitollisena siitä kuinka oppi olemaan itsensä. Enkä voinut olla miettimättä olisinko voinut olla hänen kaltaisensa minä? Olisinko osannut nauttia ajatuksista, oppimisesta, pohdinnasta. Sen sijaan, että kiirehdin töihin oppimaan oppeja joita en halunnut tietää, tuntemaan tapoja jotka vievät uskon ihmisiin ja oivaltamaan kantapään kautta. Kärsimättömänä en olisi varmasti voinut. Minusta ei olisi voinut tulla sellaista minua, uskon. Mutta opinko sittenkin samat asiat, jotka olen halunnut oppia? Ehkä minä on jo määritetty ja polkunsa valitsee ainoalla tavallaan. Vaikka se varsin kohtalokeskeistä onkin, vai onko se sittenkään kohtaloa jos valitsee vapaasti minänsä mukaisesti? Merkillinen ja kiehtova ajatus.

Minä puhun nykyään niin paljon että unohdan ajatella. Kun unohdan ajatella, en tunne tarvetta kirjoittaa. Ja kun en tunne tarvetta kirjoittaa, näännyn. Kiitos tästäkin ajatuksenpoikasesta.

Miksi ei voisi?

2007-11-07T14:38:00.000+02:00

Kotiin eräänä päivänä kävellessä katselin tietä vierustavaa polven korkuista kivimuuria ja muistelin kuinka kävelimme aina sitä pitkin pienenä. Nyt sellainen ei olisi soveliasta, eivät aikuiset tasapainottele muureilla, aikuiset kävelevät jalkakäytävällä, ajattelin. Kauhistuin. Ja nousin äkkiä muurille kävelemään. Vastaani käveli kummastuneita aikuisia kulmiaan vaivihkaa kohotellen. Ehkä heidänkin olisi tehnyt mieli, vaan oman kurin kuristus ei enää anna periksi? Minä haluaisin aina kävellä muureilla.

Tahtoa vastustamatonta

2007-10-30T14:20:00.000+02:00

Kohtasin taannoin ihmisen, ihastuttavan. Satunnaisen mutta yllättävästi koskettavan. Suren kuullessani klimpistä josta joutuu hän pohtimaan vapautusta, muistan synkkänä varjona hädän varsin samankaltaisen. Ja samalla hymyilen, koska tunnistan sisäisen pakon ratkoa, avata, tehdä jotain sen eteen että maailma järjestyisi takaisin tunnistettavaksi. Ihailen sinnikkyyttä, tahdon yritystä voittaa labyrintissä edes takana tulevalle toivoa. Merkkiä siitä, että edessä on väistämätön selviytyminen. Kurainen mutta kuitenkin.

Mikäs se siinä?

2007-06-07T13:53:00.000+03:00

Olisko tota... ummm... no hei, nythän mä tiedän! Sehän on lokinpaska morsion päässä, joka on tsekkaamassa juhlapaikkaa :)

Vikellys = akrobatiaa laukkaavan hevosen selässä

2007-05-13T16:05:00.000+03:00

Olkaseisonta vikellyspukilla (jolla "kuivaharjoitellaan" liikkeitä).

Selkäänhyppy laukassa.

Hyppy takaperinseisonnasta etuperinseisontaan käynnissä.

Aika kokeilla seisomista laukassa...

mutta tasapaino vielä vähän hakusessa... tuli todettua, että osaan edelleen pudota oikeaoppisesti luita rikkomatta :)

Mutta se onnistuu vielä sittenkin! Haparoiden, mutta kuitenkin.

Takaa alastulo. Ei ole ihan käsivoimat entisellään. Tarkoitushan olisi olla about käsiseisonnassa, ei rähmällään. Mutta hei, sentään kintut on jossain lähempänä taivasta kuin maata!

Välttämätön sotavamma eli ruhje, joka tulee selkäänhypystä vasempaan käteen. Ei ole näkynyt sitten 90-luvun tässä kädessä :D Kuvassa se vasta orastaa, nyt koko kyynär on pikimusta ja turvoksissa :)

13 vuotta sitten olin maajoukkuessa, nyt olen 10 kiloa painavampi, kankea, voimaton ja tasapainoton. "Senioriryhmässä" tai siis harrastajaryhmässä (joksi sitä ystävällisemmin kutsutaan) herätellään hiukan vuosikymmenen ajan talviunta viettäneitä aisteja ja lihaksia, opetellaan uudelleen kävelemään. Tai ainakin seisomaan. Niin hieno fiilis. Back to basics! Paluu juurille! Ryhmän tavoite on korkealla: vuoden sisällä aloittelijaluokkaan osallistuminen :DDD Ryhmästämme puuttuu tosin kolme jäsentä, mutta rekrytointi on käynnissä...

Kuvista kiitos kaljulle :)

Saima Saima minkä teit

2007-04-13T10:07:00.000+02:00

Sain ystävältä lainaksi Laura Honkasalon kirjan Sinun lapsesi eivät ole sinun ja koin erinäisiä nolostuneita ja huvittuneita hetkiä sen seurassa. Noloin ja samalla hauskin oli ehdottomasti hahmon suuhun kirjoitettu heitto siitä, että kaikilla teinitytöillä on Saima Harmaja -vaiheensa, jossa luetaan päiväkirjoja ja runoja ja tunnetaan maailmantuskaa. Repesin vedet silmissä, sillä 13-vuotiaana minä oikeasti luulin tehneeni suuren löydön, salaisuuden jota kukaan muu ei tiennyt, kun luin Saima Harmajaa ja tuskailin hormoneista sekaisin "elämän ja kuoleman" kysymysten äärellä. Olen tietyllä tavalla pitänyt Saimaa omana salaisena ystävänäni, joka teki minusta omalta osaltaan melko melodramaattisen. Oli suhteellisen huvittavaa lukea, että tämä omasta mielestäni arvokas löytö olikin vain "vaihe jonka kaikki elävät" :D Se siitä originelliudesta! Tirsk.

Muutenkin kirja oli täynnä tuttuja asioita vaikka taistolaisperheessä en varttunutkaan. Pitkäkorvaiset punaiset pupuilmapallot, rauhanmarssit, venäläiset samettieläimet ja eläinsadut... Teki jotenkin heti mieli lähteä kirpparille etsimään lisäosia vaatekaappiin kuten ennen. En tosin ihan näin pitkälle enää uskaltaisi mennä, mutta kuitenkin.

"Stora gädda där"

2007-04-10T09:50:00.000+02:00

Ai juma mikä pääsiäinen! Murheen alhosta hilpeyden huipulle!

Ensin meinasi alkaa påskis vallan kehnosti kun lähdin viemään pikku koiravanhusparkaani keskiviikko-torstai välisenä yönä pieneläinklinikalle. Reppana oli oksennellut ja ripuloinut koko päivän ja ei meinannut enää pysyä pystyssä. Tiesin jo että sillä on munuaiset huonona ja maksakin, eli että tuommoinen ei ole hyvä merkki. Munuaisethan eivät oireile ennen kuin 2/3 niistä on sökönä, eli kun koiraparan hoitoon vein, olin jo valmistautunut siihen, että nyt on pienen koiran polku päättynyt. Annoin kuitenkin luvan tehohoitoon ja sinnehän se maastonakkiparka jäikin tiputukseen (ei tosin ilman tappelua, jaksoi vielä nestehukkaisena ja uupuneena tapella hoitsuja ja neuloja vastaan, heh, hoitsun kommentti: "melko...krhm...sisukas koira, ollakseen kuolemankielissä"). Pääsin kotiin aamulla kuuden jälkeen ja totesin, että turha kai mennä nukkumaankaan enää. Koko päivä meni tihrustellessa ja olin aivan kammottavan näköinen: turvonneet silmät, pikimustat silmänaluset ja niin paljon vuodatettuja kyyneleitä, että silmänaluset rohtuivat... Odottelin kauhulla lääkärin soittoa, että koska pitää lähteä lopettamaan koiraa. Ihan kauheaa. Lopulta soitto tuli, mutta ihme olikin tapahtunut! Munuaiset eivät olleet vielä prakanneetkaan lopullisesti, vaan koiralla oli ollut joku vatsaflunssa, joka sitten oli kaatanut sen, koska yleiskunto alkaa 15-vuotiailla koirilla olemaan jo melko heikko, duh. Sissinä se kuitenkin pikku sankari oli taistellut tiensä takaisin ja lääkäri sanoi, että ei missään nimessä suosittele lopettamista nyt, sillä koira voi vallan mainiosti. Sen sijaan jos sama toistuu, piikki on väistämätön, sillä elimistö ei enää kestä sellaista rääkkiä. Helpotus oli aivan valtava!

Koska koira oli sitten kunnossa, se jäi lepohoitolaan äidin tykö ja pääsiäissuunnitelmamme eivät peruuntuneetkaan, vaan pääsimme Kotkan saaristoon påskeilemaan arktisiin olosuhteisiin. Sisällä oli kylmempi kuin ulkona ja säät heittelivät viiden minuutin välein kirkkaasta auringonpaisteesta tuimaan puhuriin rakeiden kera. Jäät olivat juuri lähteneet, joten pääsimme joka päivä kalaan, jee! Tokana päivänä meitsi kiskaisi oman ennätyksen, eli 5,2 kg haukimamma nousi ylös ja päätyi ruokapöytään. Tuntui kuin olisi ruumista ylös kiskonut, siksi jähmeänä täti oli. Seuraavana päivänä naatiskeltiinkin sitten haukea monessa eri muodossa ja kaikki maistuivat hyvälle! Koko viikonlopun aikana nousi 9 haukea, joista kaksi meni ruokapöytään ja loput pääsivät takaisin kasvamaan.

Kalastus loppui sunnuntai-iltana kun ensin uistin ei enää tahtonutkaan upota ja sitten siima hirtti kiinni kun vavan silmukat jäätyivät umpeen (ks. kuva)...

Tuli syötyä, juotua ja kalastettua taas hetken tarpeiksi. Hiukka arktisissa olosuhteissa meni, kun oli koko viikonlopun lämpökerrasto ja pipo oltiin sitten sisällä tai ulkona, mutta kaikkeenhan tottuu :) Ihan helmeä, kiitos isäntäpariskunnalle!

Thank you Doc for pimpin' my teeth!

2007-03-28T08:47:00.000+02:00

Lievästi sanottuna tyhjä olo hampaissa. Huulet jotenkin luiskahtelee hampaiden päällä ja hymyilyn jälkeen ei tarvitse "siirtää" huulta hampaiden yli :D Ei että olisin vaivautunut lopettamaan hymyilyä vielä. Lääkäriltä lähtiessä väläytin sporakuskille leveimmän hymyni, olihan hän ensimmäinen "uhri". Kuski katsoi minua kuin vähä-älyistä, jollaiselta varmasti hulluna virnistellessäni näytinkin... Toivottavasti en aiheuttanut kovin suuria traumoja hänelle.

Hampaiden taakse on nyt sitten liimattu rautalangan pätkä, samalaista "jousta" kuin edessä oli alkuvaiheessa. Se lojuu siellä vuosia tai niin kauan kuin suussa pysyy.

Smile!

Jäähyväiskuva :)

2007-03-26T14:17:00.000+02:00

Eli tässä siis jäähyväiskuva raudoille, jotka lähtevät utsjoki-kevon suuntaan huomenaamuna! Kuten kuvasta näkyy, söin antaumuksella läksiäislahjaksi curryä, punaista chiliä sekä Visukintun kanssa tänään armoitettua Dijon-kastiketta, joka viimeisteli kostovärjäykseni kauniin kirkkaan keltaiseksi! Soromnoo raudat! Huomenna koittaa vapaus! Ja alkaa uusi opettelu, että kuinka puhutaan ja lausutaan ymmärrettävästi ja mahdollisimman pienillä sylkimäärillä kun ylähampaiden takana on ylimääräinen rautalanka...

Hyvästi säryt, hyvästi värjäytyvät kuminauhat, hyvästi poskilihoihin öisin uppoavat "siipimutterit", hyvästi! En tule teitä kaipaamaan!

Ainoa pelko on nyt, että ei kai hampaisiin jää mitään epätasaisia värjäytymiä... Jää nähtäväksi...

Enää kuukausi!

2007-02-27T09:29:00.000+02:00

JEssssss! Tänään oli hammaslekuri, eikä enää edes kiristetty. Hampaat ovat nimittäin SUORAT! Jessssss! Otettiin vain muotit, joiden mukaan taakse kustomoidaan hampaita paikallaanpitävä lanka ja toivotettiin iloista kuukautta, sillä ensi kerralla romut lähtevät suusta! Ihanaa! Tekisi mieli pyörtyä onnesta! Jippijippijeejee! :DDDDDD

Adios niskaveto!

2007-01-30T11:58:00.000+02:00

Wohoo! Ei enää KOSKAAN (ainakaan tämän oikomishoidon aikana) niskavetoa!!! Jesjesjesjes! Adios helvetinkone! Adios romahtanut niska! Adios päänsäryt! Adios selällään nukkuminen! Adios! JEAH!

Noin. Siinä aamun jipotus :) Hammaslääkärin sanoin: "no tää oli nyt sitten tässä, loppu on hienosäätöä". Ei kuulema enää montaa kertaa jäljellä. Takarivin taavi on nyt suorassa rivissä ja siitä taempi hammas on kiilautunut kiltisti hiukan sen taakse ja sivuun siten, että se pitää erinomaisesti hampaan paikallaan, eikä päästä sitä vahingossakaan palautumaan takaisin. Nyt kurotaan kiinni ylimääräinen tila, joka takaa siirrettävälle hampaalle tehtiin. Hampaissa siis edelleen powerchainit eli voimaketjut, mutta tällä kertaa koko matkalta siten, että välit tasoittuvat.

Mainitsin myös alemmas vedetystä etuhampaasta ja ilmeisesti sekin hoidetaan sillä voimaketjulla, sillä braketin paikkaa ei vaihdettu, vaan jotain extrajengoja se väänsi tuohon voimaketjuun... En tajua, että jollain hitsin kuminauhoilla saa siirreltyä hampaita.

Irvistelin peilin edessä ja tavallaan tuli hiukan haikea olo, että kohta ne raudat lähtee... Haikea!?! Ihan käsittämätöntä... ettäkö tulisi ikävä näitä kapistuksia? Olen varmaan hieman sekaisin... Ehkä enemmän kuitenkin pelottaa, että mitä rautojen jälkeen laitetaan? Tuleeko joku ihme kitalakilevitin vai rautalanka vai mikä ja kuinka se vaikuttaa puheeseen jne... Jotenkin rautoihin on niin tottunut, että sisäpuolella oleva kapistus tuntuu paljon pelottavammalta ja epämiellyttävämmältä. No, sen näkee sitten!

Jippijippijee! :D

Mistä tietää, että on loman tarpeessa?

2007-01-15T23:22:00.000+02:00

Siitä, että renkkaa kolmatta viikkoa kiroillen työavainta kotioven lukkoon ymmärtämättä kokeilla toista avainta.

Elämän pieniä iloja...

2007-01-10T09:19:00.000+02:00

...saan purtua hampaat yhteen! Pari kuukautta taisikin vierähtää ilman, että juurikaan muuta kosketusta oli kuin takarivin taavilla ja sen alapuolisella hampaalla... Nyt saan purtua melkein kaikki hampaat yhteen! Wohoo! Bileet! :D

Odotan jännityksellä pääsenkö lähtemään ensi viikolla reissuun ilman niskavetoa... Se on siinä ja siinä. Puhutaan enää oikeasti puolesta millistä niin vapaudun siitä helvetinkoneesta! Jesjesjes! Kuva alkaa näyttää melko kivalta. Saa itsekin oikein zoomata, että missäs se takarivin taavi luuraakaan... Cool. On oikeasti aika mieletön olo kun hymyilee peilille ja hampaat näyttää olevan suorassa (ei sivusta, mutta edestä kyllä...). Raudoista viis, on ihan helmeä virnuilla suorahkoilla hampailla! Onneksi lähdin tähän hommaan mukaan. Yksi parhaista teoista ikinä.

Muistutukseksi vielä se aloituskuva. Että PIENI ero :)

Jippijippijeejee! :D

Eiiiiiiiiii!

2007-01-05T18:53:00.000+02:00

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Kuminauhani, tai siis paljon paksummat kumiset voimaketjut braketeissani ovat nyt TAAS kirkkaan keltaiset. Ostetaan se aivosolu, joka kertoo, että Tikka Masala ja Tandoor Chicken vär-jää-vät... Hyvä minä! Eiväthän ne ehtineetkään olla kuin neljä päivää suussa! :D

Olen supersankari! Voimaketjunainen!

2007-01-03T12:41:00.000+02:00

Eilen oli siis jälleen hammaslääkäri. Takarivin taavi on liikkunut niin reippaasti, että kiskoista otettiin jousi pois ja hammas kiinnitettiin nyt ensimmäistä kertaa itse kiskoon. Ero on huomattava. Se hammas on jo lähes hollilla. Hampilääkäri sanoi, että ei uskalla vielä antaa mulle lupaa luopua niskavedosta, mutta että parin-kolmen viikon sisällä heti jos ja kun hammas on siirtynyt kokonaan rivin puolelle, niin voin heittää vekottimella vesilintua! Jess! Kaiken järjen mukaan pääsen siitä siis eroon ennen seuraavaa käyntiä, kuukauden sisällä! Wohoo! Jessjessjess!

Mikä hurjinta, kohta mulla on suora rivi suussa. Joo, raudatkin, mutta niiden alla suora rivi. Vähän huimaa kun ajattelee asiaa... Mulla! Suora hammasrivi! Eipä ole näkynyt sitten 80-luvun ja maitohampaiden!

Nyt mulla on voimaketjut suussa. Se tarkoittaa siis sitä, että kaikissa hammasväleissä (paitsi sen taaempana olevan hampaan viereisten) on kuminauhat laitettu ikäänkuin kaseiksi brakettien välille. Eli ei kieputettu yhden braketin ympärille, vaan kahden vierekkäisen. Kauempaa se itseasiassa tasoittaa maisemaa, koska kuminauha on (VIELÄ) valkoista ja peittää kiskon, joten melkein näyttää siltä kuin ei juuri mitään suussa olisi. PAITSI kun katsoo läheltä, jolloin pingottuneet kumpparit näyttää lähinnä ihastuttavilta kuolasäikeiltä brakettien välissä :D Onneksi osaan nauraa itselleni... :DDDDDDD

p.s. kuvassa ei siis oma suuni, vaan wikipediasta johdettu kuva. Samalta se melkein kuitenkin näyttää kuin omani :)

Enda

2006-12-31T16:32:00.000+02:00

Mäktig

2006-12-31T16:31:00.000+02:00

Väliraportti siitä, mitä oikomishoito maksaa

2006-12-29T12:48:00.000+02:00

Joulukuussa laskutettiin käyntimaksuja 210 €, johon siis ilmeisesti kuuluu neljä käyntikertaa (syys, loka, marras, joulu), joissa on vaihdettu lankaa, säädetty niskavetoa, kiristetty ja tehty muuta ns. perusylläpitoa.

- Panoraamatomografia, eli röntgenkuva: 72 euroa
- Hampaan poisto. Vaativa hampaan poisto. Sedaatio tai kivunlievitys ilman anestesiaa: 358
euroa
- Oikomishoidon konsultaatio, hoitosuunnitelma ja kuminauhojen laittaminen (sisältää siis 2 käyntiä ja hoitosuunnitelman), laboratoriokulut : 344,60 euroa
- Oikomishoidon käyntikustannuksia (lasku elokuussa 06): 400,00 euroa
- Oikomishoidon käyntikustannuksia (lasku joulukuussa 06): 210 euroa

yhteensä siis tähän mennessä 1384,60 €. Pelkkiä oikomiskuluja (eli ei röntgeniä tai hampaiden vetämistä) 954,60 euroa. Kuulostaa aivan oikealta. Kustannusraameissa siis mennään. Seuraava käynti ensi viikolla :)

Joululahjagalleria

2006-12-29T12:28:00.000+02:00

Tässä nämä joululahjat nyt sitten ovat. Himmeä askartelupaskartelu, mutta kyllä kannatti. Sen verran mainioita niistä tuli :)

Ensimmäisenä esittelyssä Pupumpuli, jossa on täytteenä riisiä ja tehty pitkäkarvaisesta tekokuidusta. Tuhosi viisi ompelukoneen neulaa, joten jäi uniikkikappaleeksi tästä materiaalista...

Seuraavana liikuttava Kanirhu-kaksikko. Emme osanneet päättää tuleeko niistä kaneja vai karhuja, joten ne ovat kanirhuja. Täytteenä riisiä.

Sitten Ormikset! Riisitäytteiset käärmeet, joista isoin 150 cm ja tekokuituinen, mutta pienemmät täyttä luonnonmateriaalia eli voi käyttää myös hartialämmittimenä tai kylmäpakkauksena.

Kisuleista suurin osa oli raidallisia kattimatteja, erikoisdisainattu kipeille niskahartioille. Riisitäyte ja täysin puuvillainen niin kankaalta kuin langalta, eli mikroaaltouunikelpoista tavaraa. Kisuja tehtailtiin muistaakseni viisi tai kuusi kappaletta.

Creme de la creme: mäyris! Niskahartiasärkyyn parasta lääkettä ja suloinenkin vielä pirulainen! Yksi erikoiskappale (äidin) sai korvat, muille korvan kaari tehtiin ompeleella. Mäyriksiä tehtiin tästä pehmeästä ruskeasta puuvillasta, raidallisesta puuvillasta ja tietysti maastokankaasta, jotta saatiin aikaiseksi, kyllä, MAASTONAKKI! :D Mäyriksiä syntyi 7 tai 8 kpl.

Lisäksi tehtiin ihan perinteisen mallisia suorakulmioita raitakankaasta.

Erikoinen tunne pitkästä aikaa kun on oikeasti TEHNYT lahjat itse. Joskin seuraavina mahdollisina vuosina voisi aloittaa hieman aikaisemmin kuin kolme päivää ennen joulua...

Längtan

2006-12-28T12:33:00.000+02:00

Julklapp...

2006-12-27T09:54:00.000+02:00

Joululahjojen ehdoton kingi: kylskåp poesi! Paras puoli: jos runot menevät kieliopillisesti väärin, voi aina syyttää magneetteja! :D Muuten olin ollut ilmeisen kiltti, sillä sain mm. liput konserttiin, tyttöenergialevyjä (Pink, Gwen), aarrearkun, rannekorun ja qwerty-hiuspampulan Secco Shopista. Tänä vuonna tosin lahjojen saamista jännittävämpää oli seurata niitä, joille lahjoja antoi, sillä niistä oli niin kovin ylpeä... Kuvia lahjoista luvassa piakkoin!

Ajatus ratkaisee

2006-12-22T15:01:00.000+02:00

Kaikki lahjat valmiina! Tänä vuonna kaikki lahjansaajat saavat ihan ihkaomin kätösin tehdyn lahjan. Harmillista etten voi vielä paljastaa mitä, mutta aivan liikuttavan suloisia niistä tuli. JA hyödyllisiä. Toivottavasti saajat jaksavat arvostaa sitä, että on todella askarreltupaskarreltu. Parempi puolisko paiski töitä rinta rinnan kanssani ja käytteli ompelukonetta suurimman osan ajasta. Minä ja ompelukoneet kun emme ole koskaan tulleet toimeen. Nytkin kun pari kertaa oli pakko itse käytellä masiinaa, tuhosin kaksi neulaa peräjälkeen. Kyllä tuo design ja rakennesuunnittelu on enemmän meikäläisen heiniä. Artistic impression you know... Joulun jälkeen luvassa varmaan kuvia :)

Lahjakasa odottaa nyt sohvalla sitä, että joku ehtisi pakata ne ja toimittaa vielä ennen aattoa eri puolille uuttamaata... tsemppiä siihen sitten :)

Hampilääkäri: "No nyt on tullut tilaa!"

2006-12-07T14:19:00.000+02:00

Jeeeeeeee! Kävin siis hammaslekurissa ja olin jo valmistautunut kuulemaan, ettei vieläkään ole tapahtunut mitään. Eikö mitä! Kun pötkähdin siihen laverille, lekuri hihkaisi, että no nyt on tullut tilaa! Olin aivan äimän käkenä. Minusta ne näyttävät ihan samalle kuin aiemminkin.

Tämä ilouutinen tarkoitti siis sitä, että tuo takarivin taavi saadaan vihdoin kiinnitettyä kaareen, eli sen vetäminen takaisin oikealle paikalleen rivistöön alkaa! Siihen brakettiin eli kiinnikkeeseen hirtettiin rautalanka (häntä), joka pingotettiin sitten tuohon kaarilankaan. Kiristys todella tuntui ja kaari painui hampaan kohdalta kuopalle sisäänpäin. Jossain vaiheessa lääkäri käytti myös sanaa sorkka, joka tuon "hännän" lisäksi sai varsin jouluisen mielen aikaiseksi :)

Lähtiessäni vastaanotolta lääkäri huikkasi, että tämä vaihe saattaa sujua hyvinkin nopeasti, eli toivottavasti saan joululahjaksi riviin siirtyneen hampaan. Meinasin pyörtyä onnesta. Eihän se tarkoita että niin todella kävisi, mutta se ON MAHDOLLISUUS. Vau... En osaa edes kuvitella miltä näyttäisi, että kaikki hampaat olisivat samassa rivissä...

Sitten alkoi se todellinen itku ja hampaidenkiristys. Takarivintaavi kun siirtyy omalle paikalleen siten, että osan ajasta se on tietenkin alarivistöni kanssa pystysuorassa samalla kohdalla. Lääkäri varoitti, että syöminen saattaa sitten olla vaikeaa. No kidding? En vain tajunnut, että miten nopeasti. Nimittäin jo samana iltana koko purentani oli taas mennyt uusiksi. Kun yritän purra hampaani yhteen, vain takarivin taavi koskettaa yhtä alahammasta. Joka kerta kun puhun tai teen mitä tahansa suullani, kolautan alahampaisiin takarivintaavin ja se aiheuttaa mielenkiintoista kipunointia silmissä. Sen verran kipeä tuo eteenpäin siirrettävä hammas nimittäin on. Syöminen sujuu tällä hetkellä siten, että vasemmanpuoleisilla takahampailla voin märehtiä pieni pala kerrallaan siten, että pidän leukoja "vinossa" ja hion ruoan mössöksi takaalaposkihampaan ulkoreunalla takayläposkihampaan sisäreunaa vasten... Let me tell you: ei kovin helppoa. Positiivista: joko nyt laihtuisi? :D

Tässä vertailukuvat taas yhteenvetona, uusin viimeisenä:

Tämä siis otettu ennen mitään operaatiota 26.3.2006.

Tässä puolestaan 16.10.2006 otettu kuva, jossa vielä ns. harjoituslanka päällä.

Ja tässä siten vihdoin tämä viimeisin kuva 5.12.2006 hammaslääkärikäynnin jälkeisenä iltana kun hammas on jo siirtynyt häiritsemään purentaa. Muutoksen kieltämättä näkee ihan paljain silmin :D

Ikoni valmis!

2006-12-07T13:43:00.000+02:00

Viimeinen kerta tätä ikonikurssia! Eikä tässä vielä kaikki: sain myös ikonini aikataulussa valmiiksi :D Tässä viime metrit askel askeleelta:

Enkeli sai nyt sitten siveät ja soveliaat kummut rintojen kohdalle ja tässä kuvassa näkyy märkänä ihon viimeistely. Kasvot ovat saaneet viimeisen silauksen pintamaalia ja koko keho on rajattu mustalla viivalla.

Jotta kuva ei olisi niin kaksiulotteinen, opettaja käski maalata taustalle "maan". Työtä käskettyä. Kun olin saanut tahallisen epätasaisen "maan" maalattua, opettaja kurtisti kulmiaan ja ihmetteli miksi en osannut maalata suoraksi horisonttia... Onko maa viivasuora, kysyn minä :) Sain pitää pääni tässäkin asiassa. Sitten oli aika kurotella kultamaalia kohti ja alkaa arpomaan päivän säteitä. Onnistuivat kohtuullisesti. Varsinkin kun ottaa huomioon, etten ollut ajatellut pätkän vertaa sitä, että minkähänlaiset niistä voisi/pitäisi/kannattaisi tulla.

Halusin myöskin hienoja kiekuroita tauluuni, kuten muilla, joten tähän laitettiin lyhennyskiemurat sanoista, jotka menivät jotenkin niin, että "Jumalan lähettämä enkeli taivaasta". Kun ei tähän varsinaisesti voi laittaa niitäkään, joissa kerrotaan maalauksen esittävän jumalan poikaa tai mariaa, jeesuksen äitiä...

Sitten vernissaa pintaan. Viisi kerrosta spraylakkaa siis. Ja wohl! Värit muuttuivat heti herkullisemmaksi ja suurin osa virheistäkin tasottui. Ihme ainetta...

Lopulta ulkoreunat ja tausta siveltiin piellä, elikkäs asfalttilitkulla, jotta ne näyttäisivät vanhanrusehtavilta. Ja kyllä muuten näyttivät. Viimeistelivät myös hienosti ruskean kokonaisuuden, jopa siinä määrin, että kaikkien paikallaolijoiden alkoi mystisesti tehdä mieli aivan pipona suklaata...

Valmis! En nyt voi millään lopettaa. Pakko tehdä "oikea" ikoni, eli perinteiseen malliin perustuva. Tällä kertaa sellaista disainia, että nassu on hervottoman iso. Ei tuommoista piperrystä meinaan jaksa erkkikään!

Mutta siis vau. Olen aika yllättynyt, että sain sen valmiiksi ja että se vieläpä näyttää tuollalailla kivalta :) Jej!

"Ei,ei, breast too low, need a lift-up!"

2006-12-01T14:33:00.000+02:00

Meni kirjaimellisesti tissien kanssa askarrellessa koko sessio. Opettaja totesi, että ikonienkelini rinnat ovat auttamattoman alhaalla ja täysin suhteettoman liian pienet. Yritin puolustella sitä, että enkelini ei ole seksuaalinen olento ja että se on aivan hyvä, vaikka sen rinnat eivät olisi suuret! Kokotaistelun voitin (en suostunut antamaan periksi länsimaiselle kauneusihanteelle), mutta jouduin myöntämään, että aivan liian alhaalla ne kyllä olivatkin... Niinpä teimme rintojen kohotuksen maalaukselle... Emme tosin saaneet plastiikkakirurgista operaatiota vietyä loppuun, vaan tällä hetkellä enkeli on rinnaton ja ensi kerralla vaalennetusta kummusta nostetaan esiin tissit. Yritin ehdottaa, että maalamalla joulunpunaisen topin, pääsisimme paljon helpommalla.

Tässä siis ikoni siinä tilassa, johon se jäi viime kerralla. Olin saanut siivet jotenkuten tehtyä ja iho alkaa muistuttamaan jossain määrin kolmiulotteista. Onnistuin mokaamaan ihon päällimmäisen vaalean kerroksen kanssa ja tein nyt hartiavoimin töitä, saadakseni tässä näkyvät rumat siveltimenvedot peittoon ja pinnan tasaiseksi.

Tässä se, mihin ehdin session loppuun mennessä. Siivet saivat hiukan tehostetta, kuten myös hiukset, siivet ja "aurinko". Siipien kanssa meni hetki, sillä kun opettaja näytti kuinka maalataan kultauksen päälle (väriä ja keltuaislitkua, ei vettä laisinkaan), hän vetäisi aivan väärään kohtaan siipien sisäviivan. Heti kun selkä kääntyi, räkäisin paperiin ja pyyhin ruman viivan pois hienosta kultauksestani :) Iho alkaa nyt näyttämään siltä, että pystyn hyväksymään sen. Meni monenmonta kerrosta aivan läpikuultavaa valkoista ja väritöntä, että sain homman blandattua. Rinnus jäi vielä kesken, kuten kuvasta näkyy. Ensi kerralla kaikki yksityiskohdat pitäisi sitten saada kuosiin: aurinko, hiukset, tausta ja koko homma. Loput virheet pelastaa kuulema loppukäsittely, joka "blurraa" pikkuvirheet alleen... Uskon vasta kun näen.

Jännätään miten käy ikoniparan :) Tavallaan tekisi nyt mieli tehdä toinen ja tällä kertaa ihan aito ikoni. Muiden työt on niin hirmuhienon näköisiä ja oma on ihan tylsä.

Itse tehty lahja hyvä lahja.

2006-11-24T20:43:00.000+02:00

Isipappa sai lahjaksi kortin. Kapteeni vihaa lahjoja. Miksi siis sellaisia kiittämättömille tunkemaan. Tein siis kortin. Isäni tuntien se, että hän laittoi silmälasit päähänsä, katseli korttia ja keksi yhden mielestään hauskan läpän ("Onko tuo tuossa vedessä merikäärme vai köydenpätkä?") tarkoittaa sitä, että lahja oli mieleinen. Isät osaavat olla kummallisia otuksia. Ei että me tyttäret sen parempia oltaisiin.

Kuvasinpa huvikseni kyseisen prosessin. Ei kovin erikoista. Sarjassamme "kuinka tehdä kortti kahdessa tunnissa jos saatavilla on vain jätepaperia, tussi, lyijykynä, vesivärit, yksi kovettunut litteä liian iso pensseli ja kaksipuolista teippiä".

Ikonikurssi jatkuu enää kaksi kertaa. Tokavika kerta ensi viikolla. Jos vaikka saisin sen projektin valmiiksi joskus... Äidin ikonista tuli maailman hienoin. Mutta äiti onkin maailman paras äiti :)

p.s. kymmenen pistettä sille, joka arvaa minkä televisiosarjan inspiroimana merenneitojen/seireenien kampaukset on piirretty :D

Better Pink than never

2006-11-20T14:15:00.000+02:00

Eli todella myöhästynyt postaus aiheesta, mutta pääsin siis katsomaan Pinkkiä jäähalliin. Olin salaa vähän toivonutkin, että olisi varaa lähteä sinne, mutta neljäkybää oli auttamattomasti liikaa. Kuinka ollakaan, kolmea tuntia ennen konserttia kaveri soittaa, että sen miestä oli lahjottu lipuilla ja yksi olisi vapaana, jotta lähdenkö mukaan. Ai että lähdenkö? Totta hjelvetissä! En ole kovin fanittajaluonteinen ihminen, mutta jos olisin, Pink olisi varmasti yksi niistä artisteista, joita fanittaisin. Olen seuraillut aina Pinkin MTV:n live-esiintymisiä hieman kulmat kurtussa. Jotenkin on vaikuttanut siltä, että mimmi ei osaa laulaa livenä laisinkaan. No, tulipahan se näkemys korjattua. Äänimiehelle kieltämättä vaativa artisti, mutta nainenhan todella osaa laulaa. Konsertti oli, kuten odottaa saattaa, kunnon show ja lauluja oli laidasta laitaan: nuotiolurituksista rokketirolliin. Ehdoton suosikkini oli Dear mr president, jossa herra Bushin politiikkaa kritisoidaan ja joka sai raikuvat aplodit, minulta ja monelta muulta seisten. Sanat voipi lukea täältä.

Kaikkein eniten konsertissa yllätti itse artistin fyysinen koko. Videoiden perusteella sitä kuvittelee, että Pink olisi semmoinen jätkämäinen amatsooni, lihaksikas poikatyttö. Sitten hän olikin semmoinen piskuinen kirppunen, lyhyt ja kovin hentoinen. Tosin asenne tihkui joka solusta niin, että en unelmoisikaan aliarvioivani neidon kykyä tintata isompikin korsto tantereeseen. Jos ei muuten niin sanan säilällä. Joka muuten on syy miksi kunnioitan Pinkkiä: loistavat sanoitukset ja sanoma noin muutenkin.

Suosittelen lämpimästi ;)

p.s. kuvassa "näkyy" shown loppuhuipennus, kun Pink kiipeilee taustatanssijoidensa kanssa vaaleanpunaisissa nauhoissa sirkusmeiningillä

Viimeinen veneretki, kevättä odotellessa

2006-11-06T10:06:00.000+02:00

Taisi olla syksyn viimeinen kalareissu veneellä nyt sitten takana. Sen verran pureva pakkanen alkoi olemaan, ettei tällainen hienohelma enää kestä kunnolla päivän reissua. Muuten pystyisi olemaan, mutta ääreisverenkierto lakkaa toimimasta täydellisesti: sormenpäät muuttuvat rusinoiksi kuin kylvyssä olisi käynyt ja kynnet alkavat sinertää. Loppumatkasta ennen kuin aurinko laski, en enää uskaltanut liikuttaa jalkojani, sillä kylmyys oli siirtynyt varpaista särkemään koko säärtä. Vaikenin kuin muuri, sillä en halunnut olla se neiti, jonka takia lähdetään kotiin. Onneksi jätkillekin tuli lopulta kylmä ja pääsin vihdoin ontumaan autoon. Varpaat olivat oikeasti aivan tunnottomat ja sääret kuin pesismailalla käsitellyt. Muutoin reissu oli ihana, sillä aurinko paistoi täydeltä terältä ja meri-ilma sai aivot ylikierroksille kaikella sillä ylimääräisellä hapella, johon sityimmeinen ei ole pakokaasujen keskellä tottunut.

Jaa että tuliko kalaa? No ei. Nappikeli, mielettömän lupaavat mestat ja silti... Ei mitään. Kalat ovat ilmeisesti ymmärtäneet muuttaa etelään lintujen tavoin. Sen sijaan Korppoon delfiinit näyttävät viihtyvän Suomen arktisissa oloissa vallan mainiosti. Pääkaupunkiseutulaisilla kaloilla olisi näiltä seuramatkalaisilta paljon oppimista.

I did it Hemingway

2006-10-27T14:44:00.000+02:00

Niska on kipeänä. Olen juoksuttanut pää vinossa sormiani satojen kirjojen selkämyksillä ja selvisin kohtuullisin taloudellisin menetyksin kirjamessuista. Olin jo etukäteen päättänyt, että Hemingwayn Vanhus ja meri voisi löytää tiensä kirjahyllyyni. Kyseinen kirja teki minuun nuorena suuren vaikutuksen ja jostain syystä Hemingwayn tuotantoa ei ole eksynyt laisinkaan antikvariaateista ja perintölaatikoista koostuvaan kirjahyllyni klassikko-osioon. Minulla on jostain syystä piintynyt käsitys siitä, että klassikoiden tulee olla aina vanhoja kirjoja. Uusimmat painokset eivät kelpaa, sillä ne ovat liian siistejä, liian vähän elämää ja käsiä nähneitä. Näin ollen Kirjamessujen antikvariaattikulma on minulle viettelysten loputon puutarha. Löysin toki etsimäni klassikon. Kahteen kertaan, sillä löysin ensimmäisen ostoksen jälkeen paremmassa kunnossa olevan, jossa kannet ovat vielä tallella... Koska en kykene laskemaan käsistäni enää kirjaa, joka puhuu minulle, muovikassiin päätyivät myöskin Hemingwayn Ja aurinko nousee sekä Kirjava satama. Eräältä pöydältä minulle kiljahti Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirja. Se huusi minulle: "Ota minut, muista tyrkätä minut tietämättömälle nuorelle, mikäli koulujärjestelmä pettää, eikä pakota minua lukemaan!". Miten minä voisin kääntää selkäni Anne Frankille? Lisäksi hyllystä tarttui mukaan Victor Hugon Kurjat, koska messuseurani oli sitä kaipaillut, mutta jättänyt tahallaan pankkikorttinsa kotiin heräteostosten pelossa. Päätin siis antautua joulun hengelle ja ostin yllätykseksi Kurjat kaipaavalle. Kyseinen enkeli oli tosin ansainnut lahjansa muutenkin, sillä samoilla messuilla oli myynnissä kirja, jonka syntymiseen hänkin oli ollut vaikuttamassa. Tosin yltiömäiseen vaatimattomuuteen taipuvaisena ei suostunut myöntämään osuuttaan asiaan, vaan vähätteli kunnian kuoliaaksi. Kukas kissan hännän siis sitten nostaisi, ellei kissan kaveri. Kaveri, joka oli muuten ylpeä senkin edestä :)

Minä sitten rakastan kirjoja.

Hilpeät ohjelmapuffit

2006-10-20T14:39:00.000+02:00

"Aito ja oikea tietokilpailu. Shepardi."

En voi sille mitään, että repeän nauruun joka kerta kun kyseinen puffi tulee Neloselta. Shepardi :D Itse formaatti on todellakin klassikko ja siitä tulee aina mieleen elokuvan Mustat donkkaa tykimmin nasaaliääninen tietovisanero Gloria Clemente, jota esittää Rosie Perez. Lisäksi mieleen hiipii Tyra Ferrellin esittämän Rhonda Deanen hilpeä läppä: "All I care about is getting out of the Vista View apartments, because there ain't no 'vista', there ain't no "view", and there certainly ain't no vista of no view." Yritä sanoa tuo ääneen niin, että pää ei liiku sivusuunnassa ja sormi heilu naaman edessä demonstroimassa näkymien täydellistä puutetta :)

Nelonen rekrytoi nyt Jeopardyyn osallistujia.

Syksy!

2006-10-18T12:55:00.000+02:00

Kai se nyt on myönnettävä, että kesä on ohi. Ihana kuuma kesä, josta arkistoistani löytämä kuva muistuttaa. Tiesin toki, että syksyä tässä eletään, kohta talveakin. Silti todellisuus iski vasta nyt, koiraa kävelyttäessä puhallellessa jääkalikkaisiin sormiin. Syksy on värjännyt lehdet ihanan kukertaviksi linnuiksi, jotka lepattelevat peittämään pihatalkoiden jäljet. On aika käydä ostamassa Stockmannilta jokasyksyiset kynsikkäät.

Kävin hyvässä seurassa lenkillä Postissa hakemassa tärkeän lähetyksen, jota en uskalla avata. Kirjekuori makaa sohvalla odottamassa, että uteliaisuuteni voittaa epäonnistumisen pelkoni.

Edistystä! Ihana niskaveto!

2006-10-17T08:04:00.000+02:00

Aurinko ei paista, ulkona on kylmää ja kosteaa, mutta silti on ihana herätä! Vieläkin iloisemmaksi päivän teki pieni vertailu, jonka suoritin eilen illalla. Aloin nimittäin pohtimaan, että on se kumma kun hampaat eivät muka liiku juuri mihinkään, vaikka huhtikuusta asti on suuta sörkitty. Kaivoin siis arkistoista surkealaatuisen kännykkäkamerakuvan, joka on otettu 29.3.2006 ja vertasin sitä alempana olevaan kuvaan, joka on otettu eilen illalla (vertailun helpottamisesti yhtä huonolaatuisena kännykkäkamerakuvana):

Siis VAU! Suurimman muutoksen huomaa tietysti tuossa vasemman reunan rivistössä, josta rivistön etupuolella ollut kaveri on TÄYSIN palautunut osaksi riviä ja takana olevakin alkaa jotenkin... suoristumaan? Ei oikeasti mene enää kauan, että sitä voi alkaa hilaamaan riviin muiden viereen. Muita muutoksia näkee esim. oikeassa reunassa, jossa hampaat olivat vähän miten sattuivat, pikkuisen eri tasossa ja nyt, nätissä kaaressa, eikä kukaan enää sojota sisäänpäin! Samoin oikealla puolella ylhäältä toinen hammas on suoristunut paikallaan, joskin nyt sen viereinen etuhammas on vinossa. Syyllinenkin selviää kun katsoo kuvaa: ei tarvitse olla avaruusinsinööri nähdäkseen, että braketti (kiinnike) on vedon kannalta ihan väärässä paikassa... Noh, se korjautunee.

Mutta siis VAU! :D Jotain oikeasti tapahtuu! Eilen illalla kiskoin iloisena niskavedon päähäni, koska oikeasti tämä on ihan sen ansiota: hammaskaaren levittäminen ja hampaiden taaksepäin vetäminen on tehnyt tuon tuloksen. Ihana niskaveto! En vihaa sinua enää yhtään niin paljon :)

One track mind

2006-10-16T21:24:00.000+02:00

Marinadi oli lukenut väärin. Huvittavaa kyllä, luin marinadin postauksen yhtä väärin kuin hän otsikon alunperin... Pohdin, että mitä hauskaa on siinä, että olutpuhelimesta tulee mieleen kalja :D Minulla taitaa siis olla samanlainen oikova lukutyyli. Ilmeni myös päivänä eräänä vessassa, kun tiirasin puoliskon sinne jättämään Erä-lehteä kauempaa ja yritin lukea mainosta, jossa kaupattiin erilaisia kalaverkkoja. Myös mulkkuverkkoja. Tosin lähempi ja tarkkaavaisempi tarkastelu osoitti kyseessä olleen muikut, ei mulkut...

Vahinkotaidetta Vallilassa

2006-10-16T20:09:00.000+02:00

Ikoni etenee... taaksepäin!

2006-10-14T17:36:00.000+02:00

Kertauksen vuoksi tässä siis kuva ikonista siinä kuosissa kuin mihin sen viimeksi jätin ja mistä nyt jatkoin... Täysin pahaa-aavistamattomana aloin siis pohtimaan, että mitä tekisin seuraavaksi. Ihoa pitäisi viedä eteenpäin, kasvoja pitäisi alkaa nostamaan esiin, siiville tarttis tehdä jotain ja tausta... se ei vain jotenkin toimi. Noh. Aloin siis käymään keskustelua opettajan kanssa ja totesimme yhdessä, että siivet eivät toimi, ne riitelevät koko muun maalauksen kanssa. Kun sitten yritin pohtia, että mikähän väri siinä mahtaisi sitten olla hyvä tai jotain, niin johan se naikkonen alkaa penslaamaan eri värejä MINUN siipiini! Meinasin vetää samantien jättipussillisen herneitä nenukkaan ja sain vaivoin selitettyä rauhallisesti, että voisitko pitää näppisi irti minun siivistä, että jos haluat maalailla muiden töihin, kokeile noita toisia maalaajia, joiden mielestä se on kivaa, että "ope auttaa maalaamalla koko duunin"... Sain kuin sainkin estettyä suurempaa katastrofia tapahtumasta, joskin siiven äärirajoja vahvemmaksi sutiessaan nainen onnistui vetämään vapaalla kädellä kivasti vinoon koko linjan, että koko siiven muotoa jouduin sitten paikkailemaan uuteen uskoon. Kiitti "avusta"... Kun olin tehnyt hyvin selväksi, että jos jotain tälle työlle tehdään, niin MINÄ teen sen, niin totesimme, että koko siipiprojekti on aloitettava alusta. Niinpä pensseli kauniiseen käteen ja väriä koko komeuden päälle. Sinne meni muutama tunti täysin hukkaan.

Seuraavaksi aloin muokkaamaan maalaukseni lärviä. Kun askartelin enkelille suuta, onnistuin ryssimään todella pahasti ja sain aikaiseksi surkean Anna Nicole-Smith imitaation ja kiljaisin kauhusta sen nähtyäni. Sen lisäksi, että se oli kammottavan muotoinen ja valtavan suuri, tajusin koko kasvojen mittasuhteiden olevan traagisesti pielessä. Hyvä tässä vaiheessa tajuta... Nenä on siis liian lyhyt ja suu aivan witurallaan. Kauhunkiljahteluni kuullessaan opettaja riensi paikalle ja auttoi putsaamaan hirviösuun pois nassusta. Sitten hän lähes huomaamattomasti tokaisi, että "Ensi kerralla minä maalaan tämän suun ja korjataan tämä naama." Ajattelin, että et varmasti muuten maalaa, mutta koska olin niin kiitollinen pelastuksesta, pysyttelin hiljaa. Opettajalla on ilmeisesti vaikeuksia tajuta, että minä todella haluan maalata koko homman itse, että jos hän maalaa siitä osankin, en koe sitä enää omaksi työkseni. Muilla kurssilaisilla ei tunnu olevan samaa ongelmaa, mutta se johtunee siitä, että he työstävät ikoniaan mallista. Silloinhan koko idea onkin imitoida ja opetella tekniikkaa, eli se on vähemmän henkilökohtaista kuin jos on suunnitellut "oman ikoninsa". Minä nimittäin mielummin vien kotiin aivan kammottavan monsteri-ikonin ja sanon, että MINÄ tein sen ja heitän sen sitten vaikka roskiin, kuin vien kotiin vaikka kuinka hienon työn, jonka OPETTAJA teki... Jos haluaisin opettajan maalaaman ikonin, ostaisin sellaisen häneltä :)

Tässä siis lopputulos, jossa siis taantuman kokeneet siivet, vielä osin märkä iho ja sutattu naama... Rehellisesti sanottuna ei innostaisi maalata tätä työtä enää pätkääkään. Sen verran surkealta se nyt näyttää. Mutta ainakaan värit eivät enää riitele keskenään! :D

Vapaus!

2006-10-13T12:46:00.000+02:00

Päihdyttävämpää tunnetta en ole tainnut koskaan tuntea kuin se vapaus, jota nyt tunnen. Olen nostanut keskisormeni kohti henkistä syöpää, kohti kaiken energian kuluttavaa kirousta, jossa olen kulkenut omassa oravanpyörässäni vuodesta toiseen. Ja nyt, olen vapaa! Kieltäydyin alistumasta ja tajusin myös ottaa itseäni niskasta kiinni: pakottaako joku minut olemaan tässä? Muuttuuko mikään jos ei tähän mennessä ole muuttunut? Lakkaisinko surkuttelemasta itseäni, käyttäytymästä kuin marttyyri ja uhoamasta kostosta? Valitsisinko vihdoin terveen roolin? Oikean roolin. Voittajan roolin. Että kävelisin vain pois siitä paskaläjästä, jonka keskellä olen seissyt vuosikausia valittamassa paskanhajusta. Hyppäisin sokeana pimeyteen ja huomaisin osaavani vieläkin lentää.

Ei pidä antaa muutospelolle valtaa, vaan tehdä itse muutos ja siten tarttua sitä palleista. VittuJES sanon minä.

Iso hali koko maailmalle. Aurinkokin paistaa, koska perjantai 13.päivä on erinomainen päivä muuttaa elämänsä :)

Shake that thing!

2006-10-06T09:15:00.000+02:00

Eilen oli aivan turha salipäivä treenin kannalta. Jos olisin Maailman Vahvin Ihminen -kilpailun ennakkosuosikki ja eilen olisi ollut kisapäivä, olisin lukittautunut vessaan itkemään ja yrittänyt hukuttautua vessanpönttöön. Niin voimaton olo. Kaamos alkaa ilmeisesti kuromaan kiinni.

Viereisessä jumppasalissa sattui olemaan tanssiryhmän treenit, jossa nuoret hehkeät neidot kävivät vasemmalla kädellä läpi tanssiliikkeitä. Miten ihmeessä "jotenkin sinnepäin" läpivedetty tanssikin voi näyttää niin hyvältä, kun ihmisen keho on selkeästi tehty tanssimaan? Luimuilin masentuneena peiliin kun väkisinkin (naisellinen autopilot-ominaisuus) vertasin itseäni näihin J-Lo-lookalikeihin. Omat salivaatteeni ovat auttamattomasti epätrendikkäät ja liian tiukat, joten jokainen virhe kertautuu peilistä katsottaessa. Tanssileidit sen sijaan näyttivät "rennoissa treenivaatteissaan, jotka ihan vaan vedin päälle kaapista, jotain vaan tietsä" niin masentavan kivalta ja raikkaalta, että paukutin hetken päätäni cybexin viileään pintaan. En tosin osaa olla varsinaisesti kateellinen, sillä minusta on ihana seurata ihmisiä, jotka hallitsevat oman kehonsa tai jonkin muun instrumentin, kuka minkäkin.

Oli hilpeää seurata niitä kundeja, jotka olivat treenaamassa kanssani samassa tilassa... Ei ole nimittäin ihan helppoa tehdä selkäliikkeitä painokiekon kanssa samaan aikaan, kun pitäisi vilkuilla ihan toiseen suuntaan tanssijattaria. Monella miehellä oli kaula niin pitkällä, että on lähinnä hyvää tuuria, ettei kukaan telonut itseään vahingossa laitteissa :) Virnuilin itsekseni miesten ikuiselle poikamaisuudelle ja yritin jaksaa sarjat loppuun.

Salilla on muutenkin romantiikkaa ilmassa, sillä olen sattunut törmäämään erääseen pariskuntaan useammankin kerran ja sitä seuratessa on kuin kevättä katselisi. Tyttö on niin auttamattoman ihastunut poikaan ja poikakin vaikuttaa kiinnostuneelta. Ovat varmaan samassa koulussa vaihto-oppilaina, ehkä samalla luokalla ja todenneet, että kun molemmat kerran täällä käy, niin kai sitä voisi käydä samaan aikaan... Nyt he vasta käyvät yhdessä salilla satunnaisesti, ehkä korviini kantautuu jossain vaiheessa, että he ovat eksyneet treffeille asti... :) Kaltaistani ikuista romantikkoa ei saisi päästää kuuloetäisyydelle, sillä alan pian keksimään heidän lapsilleen nimiä :D

Ensin silikonit, sitten strippausta...

2006-10-04T12:39:00.000+02:00

Kävin siis jälleen jokakuukautisessa oikojatapaamisessa. Edistystä oli tapahtunut! Vähän, mutta kuitenkin! Tällä kertaa hampaita stripattiin eli sen seinäruusuhampaan viereisistä hampaista viilattiin pehmeällä kynsiviilan tapaisella liuskalla joitain millin kymmenesosia. Kuulema näin voi tehdä, koska hammaskiille alkaa vasta keskemmältä hammasta, joten alareunoista on varaa vähän kaventaakin, kun ne ovat niin selkeästi leveämmät kuin hampaiden tyvet. Hampaita stripataan nyt parina kertana pikkuisen ja sillä tehdään vähän nopeammin lisätilaa samaan aikaan kun niskaveto (jota taas levitettiin, argh) jatkuu edelleen. En voi sille mitään, mutta ajatus hampaan viilaamisesta on jotenkin inhottava. Ei se itse viilaus niinkään, vaan sen lopullisuus. Se, että mitä jos lekurin taiteellinen silmä pettää ja se viilaa reunan jotenkin ihan tyhmän näköiseksi? Eihän se nähnyt niitä eri tasolla olevia brakettejakaan ja nyt on etuhampaat kuin espanjalaiset portaat... No, kuten sanottu, kai siinä on viilausvaraa. En vain millään haluaisi, että hintana sille, että saan sen yhden karkulaisen takaisin riviin, olisi mielestäni kauniiden ja symmetristen etuhampaitteni pilalle meneminen :( Toisaalta, pilalla ne ovat jo nyt, koska kiitos väärän purentani, toisen etuhampaani alakulma on hioutunut jo pyöreäksi, että ei kai tunnu tässä konkurssissa...

Tänä aamuna sattui kerrankin oikean puolen poskihampaisiin, eli siellä tapahtuu jotain. Vihdoin. Hintana oli, että hampaita pestessä veri senkun roiskui jostain löystyneestä hampaasta. Räin sitä aikani lavuaariin ja totesin, että lopputuloksen on pare olla kaiken tämän epämukavuuden arvoista sitten ensi keväänä.

Tällä kertaa itse lankaa tai jousta ei vaihdettu, joten hampaisiin ei satu yhtään niin paljon kuin viimeksi. Ainakaan vielä. Sitä takarivin taavia ei vieläkään voitu kiinnittää lankaan, sillä sille ei strippauksesta huolimatta ole tarpeeksi tilaa. Ensi kerralla sitten tulee uusi lanka ja EHKÄ se karkulainenkin vihdoin kiinnitetään liekaan mukaan...

Tulipa muuten todistettua myös röökin värjäävä vaikutus, sillä kuminauhat olivat paljon valkoisemmat kuin edellisillä vaihtokerroilla. Enkä ole muuttanut mitään muuta kuin sen, etten polta. Hyvä meininki :)

Ihanasti out

2006-10-04T12:29:00.000+02:00

Mistä tietää, että on hyvällä tavalla pihalla asioista ja lukenut liikaa "aikuista" kirjallisuutta ja lehtiä? Siitä, että yllättyy kuullessaan Viivin kirjoittaneen sinkkukirjan :)

Melko perusteellisesti neiti Avellan on tuotteistanut itsensä...

Kannattaa verrata vain pieniä asioita :)

2006-09-26T14:06:00.000+02:00

Päädyin jonkun uutissivun linkin kautta lukemaan artikkelia sähkön hinnassa. Ajattelin tietysti vastuuntuntoisena ihmisenä, että jos kerran vertailen pikku Zenini hintaa, niin miksen sitten sähköä? Muistelin, että yritin vertailla joskus neljä vuotta sitten hintoja, mutta en oikein kokenut saavani mitään hyötyä. Totesin, että ehkä sitten olen blondi enkä vain osaa itse laskea juttua. Menin siis nyt vaihtovirta.fi -sivustolle ja räknäsin kaikki speksit oikein. Lopputulos: "Voimassaoleva sopimuksesi on niin edullinen, ettemme juuri nyt pysty antamaan parempaa tarjousta." :)

Että se siitä vertailusta sitten taas vähäksi aikaa.

Jaa mikä sähköyhtiö? No laiskan ostajan Helsingin Energia tietysti :)

Kummallista kuntoilua

2006-09-20T12:46:00.000+03:00

Zen on maailman paras pieni ystävä. Tahkosin crosstrainerissa sellaisella apinanraivolla ihan huomaamattani, että hyvä kun en pyörtynyt. Kanssakuntoilijat todennäköisesti katselivat epäluuloisena vierestä, että onkohan tuo nyt pimahtanut kun se polkee korvat luimussa silmät kiinni neljättäkymmenettä minuttia samassa masiinassa. Minä olin uppoutuneena Matrix-maailmaan, jossa hyppelin matriiseista toisiin kattoja pitkin ja juoksin kuin gepardi. En edes tajunnut liikkuvani. Kun Zenin Matrix-folderi loppui, hoipuin venyttelyhuoneeseen Mozartin Requiemin tahdissa ja ongin soittimen topin rintamuksesta, jonne olin sen paremman paikan puutteessa tuikannut. Ilmeisesti kone kestää hieman kosteutta, kun ei ainakaan rikki mennyt siellä hiessä uiskennellessaan.

Myöhemmin piipahdin BodyBalance-tunnilla ja totesin olevani A) kankea, B) pötkylä, C) treenannut liian vähän vatsoja ja D) liian huumorintajuinen ryhmäliikuntatunneille. Kohdat A, B ja C ovat korjattavissa ja työn alla, mutta D:n kanssa minulla on oikeasti pieni ongelma. Voisiko ryhmäliikuntatuntien kohdalla joskus lukea, että vain hymyileväisille ihmisille niin minä menisin sinne? Koska ihan oikeasti minua hymyilyttää kun liikun. Ketä ei, jos yrittää vääntäytyä johonkin täysin epäinhimilliseen asentoon tai pomppii ison kumipallon päällä nylkyttämistä imitoiden!?! Ilmeisesti monille pallojumpat ja yogilatekset ovat niin vakava paikka, että siellä ei sovi hymyillä, nauraa tai muutenkaan tehdä muuta kuin keskittyä omaan suoritukseen. Pallojumppatunnilla tasapainotellessani polvillani pallon päällä (sen pitäisi olla fyysisesti mahdotonta), minun teki mieli hihkua kanssajumppareille kannustuksia, mutta se olisi ollut todennäköisesti sosiaalisesti tuomittavaa. Eilen tosin ilahduin valtavasti kun samalle tunnille tulossa oleva neitonen alkoi tuosta noin vain rupattelemaan kanssani! Se on Helsingin mittakaavassa melko harvinaista. Jos yhdessä jaetaan jotain niin perusnoloa kuin pallon päällä vetkutteleminen, niin kai sille voisi sitten nauraakin yhdessä :D

Tuntuu kummalliselta. Tuntuu oudolta ajatella, että kolme viikkoa sitten ei ole liikkunut viikon aikana kertaakaan. Tuntuu oudolta ajatella, että kolme viikkoa sitten olen polttanut päivässä askin tupakkaa. Kummallinen tunne on hyvä tunne :)

Oma piha olisi ihana

2006-09-18T09:45:00.000+03:00

Kun olin mp3-soitinostoksilla, maleksin Ruoholahden kauppakeskuksen kukkakaupan ohi. Kävin aikani kuluksi tutkimassa valtavaa määrää sipulilaatikkoja ja meinasin pudota ahterilleni tulppaanien määrästä. Puolet koko valtavasta hyllystä oli pelkkiä tulppaaneja ja niitä oli aivan joka lähtöön. Kerrannaisia, rimpsureunaisia, teräviä, kirjavia... Hilpein oli darwin-rivistö, jossa olivat kaikki eri tavoin risteytetyt yksilöt. Jos minulla olisi takapiha, olisin ostanut jokaista tulppaania ja upottanut pihalleni valtavan tulppaanipellon heilumaan. Ihania! Ehdoton suosikkini on kuvan liljakukkainen tulppaani. Se on kertakaikkisen hauska :)

Harmi että viherpeukaloni on niin kieroon kehittynyt, että onnistun tappamaan kaktukset kuivuuteen. Ihan tosi. Juuri heitin roskiin viimeisimmän uhrin. Minun luonani selviävät vain taimesta asti kasvatetut. Ne yksilöt, jotka eivät tiedä paremmasta...

Olen ah niin Zen

2006-09-18T09:34:00.000+03:00

Kävin viikonloppuna sijoittamassa kannettavaan MP3-soittimeen. Tein jälleen kerran suurta nettitutkimusta, jonka lähtökohdat olivat:
- kaunis
- 1 giga muistia
- kaunis
- ei ihan sikakallis
- kaunis

Lopputulos:
Creativen Zen Nano Plus. Oih! Se on ihan piskuinen, pikkurillini pituinen! Siitä tulee minun uusi ystäväni kuntosalille. Siksi sen ostinkin. Latasin sinne sopivan hiki/venyttelykoosteen, jossa on tällä hetkellä Händelin Messias, Orffin Carmina Burana, Tsaikovskin Joutsenlampi, Mozartin Requiem, Matrixin soundtrack ja No Doubtin Tragic Kingdom. Ja vielä on tilaa reilut 600 megaa! Kyllä sillä pitäisi pärjätä. Testasin soitinta kotona kuuntelemalla Carmina Buranan läpi lukien sanoja samalla netistä ja totesin taas, että kyllä on upeaan sävellykseen osattu laittaa yltiöarkiset sanat (lukuunottamatta alkua ja loppua)!

Teknisistä tiedoista sen verran, että ostokseni suoritin Verkkokauppa.com:in myymälässä ja pulitin huvista 80 euroa. Jokunen sentti päälle.

Onkohan mulla joku Z-juttu näiden teknisten laitteiden kanssa? Ensin kameraksi iZoom ja nyt soittimeksi Zen...

Oikomisen saldo tähän asti

2006-09-15T10:55:00.000+03:00

Hammaslääkäri laskutti taas. Tässä laskussa ei ollut erittelyä laisinkaan, luki vain, että käyntikuluja ja loppusumma 400 €. Omien laskelmien mukaan se pitää siis sisällään itse raudat siipimuttereineen, sekä kolme käyntiä niiden tiimoilta.

Aikuisiän oikomishoidon kustannukset tähän asti:

- Panoraamatomografia, eli röntgenkuva: 72 euroa
- Hampaan poisto. Vaativa hampaan poisto. Sedaatio tai kivunlievitys ilman anestesiaa: 358
euroa
- Oikomishoidon konsultaatio, hoitosuunnitelma ja kuminauhojen laittaminen (sisältää siis 2 käyntiä ja hoitosuunnitelman), laboratoriokulut : 344,60 euroa
- Oikomishoidon käyntikustannuksia: 400,00 euroa

YHTEENSÄ: 1.174,60 €

Viisurit olisi tosin varmaan pitänyt joka tapauksessa vetää, eli pelkkään oikomiseen mennyt nyt 816,60 €. Noin puolet siis vielä jäljellä, jos lääkärin kustannusarvioon on luottaminen. Ei tämä halpaa ole, mutta toistaiseksi hyvin pitkälti sitä, mitä oletinkin. Positiivista on se, että mikäli kustannusarviossa pysytään, mulla on nyt jo säästössä 600 € ylimääräistä :) Jee!

KOTITEKOINEN MEEMI - Anna kommentin kiertää

2006-09-14T16:11:00.000+03:00

Keksin meemin kaikkien vähäkommenttisten blogien iloksi:

Käy blogilistassa valitsemassa umpimähkään muutama blogi. Käy kommentoimassa heille jotain ystävällistä ja iloista jonkun tuntemattoman blogiin ja haasta hänet tekemään sama muille. Kommentittomuus kalvaa liian monia bloggaajia, joiden lukijakunta koostuu noin about kahdesta säännöllisestä lukijasta. Annetaan hyvän kiertää :)

Minä haastan blogilistan tuoreista umpimähkään valitut:
Ai kauheeta - mäyräkoiria ja pölyinen muistikuva vanhoista kirjoista
Qimki - loistava ohje firman viestintään
Markus Puustinen - valokuvablogi, mielettömän vinkeä miekkarikuva!

Ja tietysti haastan sen, jonka ansiosta tämä idea tuli, eli MissTii!

Tässä näitä näin alkuun :)

Ikonikurssi jatkuu

2006-09-13T15:42:00.000+03:00

Ikonikurssi on ehtinyt olla jo kaksi kertaa tänä syksynä, mutta en vaan kerta kaikkiaan ole ehtinyt sinne. Tällä viikolla kerkesin! Nyt teko alkaa tuntua jo joltain, koska alkaa todella näkemään edistyksen ja sen, että minkäslainen raapustus tästä nyt oikein tuleekaan!

Tässä kuvassa olen maalannut siipiin pohjavärin ja sen päälle seuraavan vaaleamman sävyn. Idea väristä tuli jonkun apostolin kauluksesta :D Iho on saanut jo kolme eri sävykerrosta sen edellisen ohuen oliivinvihreän päälle. Kuvassa värit ovat vielä palkkeina, mutta olen juuri alkanut "mössäämään" niitä, eli levittämään aivan läpikuultavalla okralla pintaa paremmaksi. Eron näkee oikeanpuoleisessa reidessä, jossa olen värejä jo sekoittanut toisiinsa.

Tässä kohtaa iho on jo kauttaaltaan tasoitettu ja odottaa ensi kertaa saadakseen vielä pari kerrosta vaaleampia sävyjä, jotta vartalon muodot pääsevät nousemaan esiin. Opin sen, että en osaa varjostaa kunnolla kehon eri osia, joka tuottaa pienen ongelman ikonitöissä :D Kuvassa siivet ovat vielä tasoittamatta, mutta keksin vihdoin minkä värinen taustasta tulee, joten ensimmäinen ohut kerros ruskeaa on jo levitetty. Kultaus oli konenut hieman kovia, sillä siitä on murentunut pieniä hileitä pois ja se näyttää siten melko vanhalta... tsekkaan josko lopuksi viimeistelisin teoksen toisella kultauskerroksella. Se on tosin sitten sen ajan murhe kun joskus ensi vuosituhannella saan työn valmiiksi!

Nyt on oikeasti todella kiva tehdä "ikonia", koska pystyin koko parin tunnin ajan todella tekemään jotain. Aiemmin kun työtä on valmisteltu, on pitänyt sutia joku ruma kerros väriä johonkin ja venata vuosi. Nyt maalasi yhtä osaa sen aikaa kun toinen kuivui ja siirtyi sitten taas takaisin edelliseen osaan ja tramttadaa vaan!

Kirotut raudat!

2006-09-07T10:58:00.000+03:00

Eilen sattui niin perkeleesti hampaisiin. Turvauduin ensimmäisen kerran särkylääkkeeseen, eikä siitäkään ollut juurikaan hyötyä. Lounaalla puraisin vahingossa niinkin kovaa ruokaa kuin raasteenpalasta kipeimmällä etuhampaallani ja vedet hulvahtivat samantien silmiin. Sattui niin, että teki mieli itkeä, vaan ei kehdannut. Hampaat ovat nyt kipeämmät kuin kertaakaan koko projektin aikana. Onneksi tiedän, että pahin kipu menee tämän viikon aikana ohi. Yritän jatkuvasti hieman "lutkuttaa" hampaita niin, että ikenissä alkaisi veri kiertää. Se tuntuu nimittäin helpottavan kipua. Liekö psykologista vai ihan todellista. Tänään aamulla suuta särki vielä niin maan p*rkeleesti, mutta päivän aikana kipu on onneksi helpottanut. Neuvo: älkää ikuna vähätelkö lapsenne valitusta niskavedon tuottamasta kivusta, jos hänellä sellainen on. Se ON helvetillinen vempain.

Kuntosaliohjaaja sanoi, että mun niska on romahtanut :) Pää pysyy toki vielä paikallaan, mutta
toi typerä niskaveto on vääntänyt sen niin, että normaalin kaarevan niskan sijaan mulle on tullut sellainen kummallinen mutka ulospäin niskarankaan. Treeniä, venyttelyä ja muuta settiä pukkaa siis, jotta saan pääni kuntoon. Ainakin noin niinkö ulkopuolelta ;) Niskan ja alaselän välissä ei selkäpuolella liiku tällä hetkellä mikään ja se tuntuu. Pahalta. Ei muuta kuin reenaamaan vaan, kyllä se sillä korjaantuu!

Ensimmäinen rautojen kiristys

2006-09-05T12:20:00.000+03:00

Kuukausi tuli täyteen telaketjuja ja oli siis aika "kiristää" rautoja. Käytännössähän mitään ei kiristetty, vaan aloituslangan tilalle laitettiin ns. sileä lanka ja siihen väliin johon se yksi taustalla kummitteleva hammas toivottavasti saadaan, tuli jousi. Jep, jousi. Langan päälle on siis pujotettu jousi, jonka tehtävänä on työntää sille seinäruusulle tilaa.

Sessio venähti hieman pitkäksi, koska minulta piti irroittaa tokasta etuhampaasta kiinnike (braketti). Hammas oli nimittäin, kuten jo kummastelinkin, laskeutunut liiankin alas rivistössä... Se on siis alempana kuin muut etuhampaat (kuten kuvasta näkyy), nice. Joten kiinnike siirrettiin toiselle paikalle ja nyt sitä kiskotaan vastaavasti skidisti takaisinpäin. Onneksi se kiinnikkeen irtirepiminen ei ollut tällä kertaa yhtä hirvittävää kuin viimeksi. Sattui kohtuullisen vähän ja tuntui vain jossain määrin siltä, että hammas lähtee irti leuasta. Not bad.

Kiltti oikoja poisti edelliskerralla jättämänsä liimaklöntit etuhampaastani, joten se näyttää nyt siistiltä. Tai niin siistiltä kuin rautojen kanssa voi näyttää. Lisäksi langat päät nirhittiin tällä kertaa erityisen tarkasti, että välttyisin vertavuotavilta puhkotuilta poskilta.

Ette usko miten ihana tunne on saada puhtaat valkeat kuminauhat suuhun, niiden currynvärjäämien tilalle! AH!

Kuukauden päästä taas katsotaan, että onko mitään vieläkään tapahtunut. Toistaiseksi niskavetohelvetinkonetta joudun pitämään edelleen ja niskat huutaa leipää.

Apua deletoin blogini! phuuh...

2006-09-01T09:13:00.000+03:00

Siis lievä paniikki iski! Olin aikeissa perustaa tupakanpolton lopettamiseen keskittyvän sisarblogin, mutta päätinkin deletoida sen. Muuten hyvä, mutta deletoinkin vahingossa Keijulan! Pieni ahdistuskohtaus iski.

Onneksi ritari Karl Bloggerista valkealla ratsullaan kiisi hätiin ja kaivoi blogini bittiavaruudesta takaisin. Thank you Karl! You're the man!

Eikö onnistuisi?

2006-08-25T16:05:00.000+03:00

Sain melkein hyvän syyn jäädä loppupäiväksi pois töistä. Korkoni jäi lounaalla terassin lankkujen väliin kiinni niin tiukasti, etten meinannut saada sitä irti. Harkitsin hetken soittavani ja ilmoittavani, etten mitenkään pääse tulemaan, sillä olen kirjaimellisesti jumissa terassilla. Lohdutukseksi siitä, että en olisi päässyt töihin kovista yrityksistä huolimatta, olisin ehkä voinut saada lohdutusta juomalla firman piikkiin siideriä? Unissani :)

Keltainen kömmähdys

2006-08-24T09:59:00.000+03:00

Ensin näkee unta, että syö currypitoista ruokaa ja kuminauhat suussa värjäytyvät. Sitten on niin idiootti, että oikeasti syö epähuomiossa lounaaksi currypitoista ruokaa. Joutuu siitä hyvästä katsomaan peilistä kirkkaankeltaisia kuminauhojaan. Tyhmyydestä sakotetaan.

Taivas putoaa

2006-08-23T12:35:00.000+03:00

"Sitä mitä Stockalta ei saa, sitä ei tarvita."

Sinne meni sekin hyvä motto. Yritin etsiä kuumeisesti uusia suoria housuja ja Stocka petti. Kertakaikkiaan petti. Joka ikisestä kälyisemmästäkin punttiparista oli loppu minun kokoni. Miten se on mahdollista? Eihän Stockalla olekaan kuin... ummm... joku 50 000 eri merkkiä myynnissä! Maailmanloppu on selkeästi tulossa ja sen toimeenpanijana toimii 38 kokoisiin suoriin housuihin pukeutuneiden Stockan kanta-asiakkaiden armeija.

Kompensaatioksi ostin kaksi paitaa. Ihan vain kostoksi. Ja kävin kampaajalla. Oppiipahan olemaan.

p.s. Sain selityksen epästockalaiselle ilmiölle: remonttien takia varastotilaa ei ole riittävästi, joten vaatteita tilataan vain sen verran kuin esille mahtuu. Ehkä yleisimpiä kokoja kannattaisi kuitenkin tilata edes pari ylimääräistä?

Iloa tulitteista

2006-08-21T09:47:00.000+03:00

Mentiin taas katsomaan mereltä ilotulituksen SM-skaboja. Parikymmentä ihanaa ihmistä ja muutamia alkoholipitoisia juomia. Maisemat olivat kieltämättä komiat, kuten Visukintun kuvasta näkyy. Tuo kyseinen ilotulite on mun ehdoton suosikki. Se on jotenkin niin koruttoman viehko. Ei turhia värejä, vain kirkasta ja himmeää, tyylikästä valumaa taivaankannella ja tunnetta täynnä. Jos tilaisin ilotulituksen, siinä olisi leijonaosaltaan vaan noita tulitteita.

Oli mukava tunnelma ja meininki jatkui vielä parin tuopin ääressä stadissa. Näin rentoja perjantai-iltoja pitäisi olla useamminkin! Ainoa mitä jäin taas harmittelemaan, oli se, etten ehtinyt jutella tarpeeksi kaikkien kanssa. Kello, miksi riennät aina niin kovaaaaaa!?!!?!

HoOPP!

2006-08-17T08:32:00.000+03:00

Ollaan käyty kesän aikana muutamia kertoja radalla ampumassa haulikolla. Ihan trappia, ei mitään skeettiä :D Ihan mielettömän hauskaa touhua. Tuleehan siitä olkapää/rinta aluksi mustelmille ja kädet kipeäksi, mutta jotenkin se on paljon hauskempaa kuin pistoolilla ammuskelu. Haulikko on jotenkin... porno. Ampuminen on sillä paljon selkeämpää: joko osut tai et osu. Ei mitään masentavia tauluja, joista näkyy miten hyvin tai huonosti meni, vaan selkeä kaikki tai ei mitään tilastointi. Trapissa on myös se hyvä puoli, että aina kun keskittyy kunnolla, osuu kiekkoon. Pistoolien kanssa on aina joku hemmetin rekyylikammo tai muu pakkoliikkeinen nykiminen, joka estää hyvän suorituksen.

Radalla haulikolla ampuminenhan toimii niin, että pitää olla ensinnäkin joku jolla on haulikko ja lupa ja sitten voi mennä mukaan kokeilemaan sillä kaverin aseella. Vuokra-aseita ei käsittääkseni noilla radoilla ole. Trappiradalla on viisi "paikkaa" eli soralla rajattua aluetta, jonka jokaisen luona on iso ämpäri hylsyjä varten ja mikrofoni. Joo, mikkipä mikki :) Radalla on nimittäin ääniohjaus, eli kukaan tyyppi ei ole lennättämässä niitä kiekkoja jollain lingolla kuten sarjakuvissa, vaan siellä on kone, joka reagoi mikin kautta tulevaan äänisignaaliin. Naisten ääni sopii erityisen hyvin ääniohjaukseen, koska liian matalat tai pehmeät äänet eivät saa kiekkoa lentoon. Terävä ja kirkas "HoOPP!" tai muu vastaava älähdys (kuulin radalla ainakin "Jep!", "Hep!" ja "Hö!" huudahduksia) saa varmimmin oranssin maalitaulun liikkeelle.

Ratamestarilta ostetaan kierroksia ja yksi kierros on siis 25 laukausta/kiekkoa. Joka on kätevää, koska yhdessä patilaatikossa on 25 patruunaa. Ne yleensä ammutaan siten, että jokaiselta ampumapaikalta (joita siis oli viisi) ammutaan viisi laukausta ja sitten siirrytään seuraavalle paikalle oikealla puolella. Näin pysytään laskuissa mukana (selkeästi miesten keksintö, koska nainen huomaa ampuneensa yhden kierroksen verran kun ammukset loppuvat...) Kerrallaan radalla voi siis olla ampumassa viisi ihmistä. Korvatulpat ovat must.

Ensimmäinen kierrokseni ikinä päättyi lukemiin 11/25 eli osuin yhteentoista kiekkoon! Olin aivan varma etten voi osua mihinkään, mutta niin ne vain räjähtelivät kappaleiksi mokomat. Sama tahti jatkui senkin jälkeen, vaikkakin ensikertalaiselle vihjaisisin, että yksi kierros riittää... muuten tulee turhan kipeäksi.

Lihaaaaaaaa!

2006-08-16T15:28:00.000+03:00

Tasan viikko rautoja takana. En ole vieläkään saanut aikaiseksi siirtää kamerasta kuvia koneelle, joten tarkkaa ja selkeää kuvaa raudoista saadaan vielä odottaa...

Lihanhimo on käsittämätön! Harvassa pehmeässä ruoassa on minkään asteista lihaa. Jogurtitt, bonat, keitot ja muut pehmoruoat alkavat tulla korvista ulos ja pää huutaa punaista sian kylkeä tai mitä tahansa nisäkkään koipea. Tänään sain sitä vihdoin riistakäristyksen muodossa, perunamuusin kera. Ahhhhh! Luoja siunatkoon ruokalan tätejä. Täydellinen ruokalaji, eikä ainuttakaan möykkyä jäänyt rautoihin kiinni. Vajosin melkein polvilleni kiitollisuudesta.

Nälkä on alituinen ystäväni. Kaikki helposti syötävä on harmillista kyllä myös helposti sulavaa, joten parin tunnin välein on sellainen olo, että pitäisi syödä. Viikonloppuna olin hetken kylläinen, sillä söin kunnollista kovaa ruokaa, koska olin sattumoisin turruttanut muiden aistien lisäksi kipuaistimukseni kuningas alkoholilla. Pikkuhiljaa se kipu lähtee, mutta nyt herää kysymys: miksi kilot eivät karise samaa rataa kuin kuminauhojen kanssa? Painavatko raudat niin paljon? "En ole lihava, olen telaketjutettu" :D

Vietin hemmetin hyvän viikonlopun hienojen ihmisten seurassa veneilemässä. Päästiin paluumatkalla oikein linnanmäkimeininkiin kun aallot tekivät monen metrin nousuja ja laskuja. Jahuu!

Obsticles

2006-08-10T13:16:00.000+03:00

Mitä rautojen kanssa on vaikea tehdä? OSA 1

Sylkeä. Suurimman osan ajasta kannattaa keskittyä vain valuttamaan kama pois suusta, kuten hampaita huuhtoessa. Jos on pakko räkäistä kunnolla, joutuu huulet ensin asettelemaan oikeaan asentoon...

Sanoa P. Pee behmenee välillä, koska alahuuli ei yletä aina kaikissa sanoissa kohtaamaan ylähuulta. Bahus. Barantunee kun huulet tottuvat rautojen läsnäoloon.

Viheltää. Sama kuin sylkiessä: huulet täytyy erikseen siirtää irvistyksellä rautojen päälle kunnolla ja sitten vasta suipistaa suuta. Silloinkin ääni on lähinnä säälittävä. Vaatii lisää harjoittelua.

Telaketjut ilmoittautuvat palvelukseen

2006-08-10T12:49:00.000+03:00

Tiistaiaamuna koitti sitten se hetki, että piti viimeisen kerran vähään aikaan nuolaista hampaiden tasaista etupintaa ja suunnata kohti telaketjujen asennusta. Hieman jouduin väkistämään, että sain loihdittua jäähyväishymyn kameralle:

Minut istutettiin lääkärissä tuoliin ja tungettiin huulet täyteen vanutuppoja ja sitten alkoi kaikenmaailman hapoilla ruiskuttelu ja liimailu. Ainoa epämukava asia sillä hetkellä oli imuletku, joka oli juntattu alaleukaani siten, että huuleni jäi sen ja hampaideni väliin. Pikku ventti vain tuli, mitäs noista. Hieman myöhemmin tein vahingossa nielurefleksin ja hörppäsin kitaan järkyttävän makuista happolitkua. Onneksi oksennusrefleksi ei sillä kertaa seurannut ensimmäistä. Kammottavin vaihe prosessissa oli se, kun lääkäri päättikin vaihtaa toisessa etuhampaassa olevan kiinnikkeen paikkaa. Näin ollen hän irroitti kiinnikkeen vääntämällä sen metallisella työkalulla irti. Luulin, että hampaani halkeaa, sen verran kova vääntö sen liiman irroittamisessa oli. Sitten kuuluikin vain PING! ja kiinnike oli irti. Vanha liima piti tietysti rouhia irti, joten näin vain vilauksen rautaisista kouramaisista pihdeistä, joilla lääkäri rouhaisi hampaan pintaa. Kaamea ääni ja sitten uutta möykkyä tilalle. 30 minuuttia ja pääsin huuhtelemaan suuni ja toteamaan, etten enää osaa sylkeä. Tunne raudoista oli tuttu, sillä se oli samankaltainen kuin niskaveto: huulten välissä jotain joka ei sinne kuulu. Järkyttävältähän se näyttää kun hampaat ovat vielä vinot. Keraamiset kyllä tuntuvat sulautuvan ympäristöönsä paremmin kuin metalliset (niitäkin on nyt sitten pari, siinä taempana), mutta onhan se irvokkaan näköistä kun suussa on eri tasossa pikkuisia sokerikuution näköisiä möykkyjä, joiden läpi kulkee metallilanka. "Kymmenen kuukautta tätä, ei helvetti" -ajattelin ja painuin töihin.

Ensimmäinen oppitunti tuli lounaalla. Olin varustautunut hammasharjalla ja -tahnalla, koska tiesin, että raudat keräävät kaiken mahdollisen kun syö. En pystynyt syömään enää mitään muuta kuin soseutettuja ruokia tai keittoja, sillä tuttu vihlonta ja puruarkuus tuli jo parin tunnin päästä, joten sotkun määrä oli suhteellisen pieni. Tein kuitenkin kardinaalivirheen kun menin pesemään hampaita: laitoin tahnaa harjaan ja suhautin rautojen yli ajattelematta seurauksia. Eihän se tosiaan ole hyvä idea levittää tahnaa sellaisenaan metallihäkkyröiden päälle, sillä sehän menee sitten joka koloon ja saa purskutella aika kauan ennen kuin tahnaknöölit saa vihdoin liuotettua. Vahingosta viisastuneena jatkossa tajusin aloittaa harjaamisen raudattomista alahampaista, jolloin tahnasta, vedestä ja syljestä tulee juoksevaa ja rautaystävällistä nestettä joka EI junttaudu kiinni rautoihin...

Kotona tutkiskelin etuhammastani, johon kiinnike laitettiin kahteen kertaan ja helpotuksekseni totesin, että pintaan on jäänyt hieman liimaa, eikä kuten luulin: rouhaistu sillä helvetinkoneella reikää hampaan pintaan.

Illalla olo oli kuin parhaalla panssarivaunulla: raudat suussa ja niskaveto päässä. Siitä olisi pitänyt ottaa kuva, mutta toistaiseksi ahdistus ei ole vielä antanut siihen periksi. Pari ihmistä on päässyt kommentoimaan rautoja ja yleinen ilmapiiri on, että voin rauhassa hymyillä jatkossakin. Huijaavat mokomat, ollakseen kilttejä. Mutta on tässä tullut kyllä jo irvisteltyä, ihan jo siksikin, että kun hymyilen, raudat eivät paina huulia halki. Turhaa liikettä tulee siitäkin, että jos olen juuri puhunut tai hymyillyt ja palautan naamani "perusilmeeseen", huulet jäävät rautojen päälle, eli näytän siltä kuin minulla olisi molemmissa poskissa nuuskaa... Here bunny bunny bunny. Sainpahan sitten toisaalta kalliin ja epämukavan huuli-implantin, koska nyt ylähuuleni nousee iloisesti sen muutaman millin korkeammalle, jonka antaa jokseenkin pervon vaikutelman tietyissä suun asennoissa... En suosittele. Silikoni toimii varmaan paremmin.

Silikonista sitten tulikin mieleeni, että odotan mielenkiinnolla koska huulet menevät oikeasti rikki, kuten siipimuttereiden kanssa. Toistaiseksi niitä vain pikkuisen aristaa illalla kun on koko päivän puhunut ja liikutellut huulia, enkä ole vielä laittanut niihin silikonia. Kummallisinta kyllä, eniten damagea tuntuu tulleen alahuulten sisäreunoihin, joihin siipimutterit nyt raapivat kun joudun hymyilemään leveämmin saadakseni huulet muljahtamaan rautojen yli... Kaikkeen sitä ihminen ryhtyy...

Nyt siis kolmas päivä, aristaa ja särkee, mutta mieliala on positiivinen ja katse suunnattu maaliin, eli ensi kesään!

Kultaus valmis!

2006-06-27T21:56:00.000+03:00

Ikonikurssi jäi kesälomalle, joten homma jatkuu sitten. Kultaus oli yllättävän helppoa: liimaa alle, odotetaan kunnes liima on kuivunut ihan läpikuultavaksi ja sitten aletaan levittämään lehtikulta-arkkeja päälle. Arkki repeää aina ja takertuu siihen, mihin et ollut tarkoittanut, mutta ei saa alkaa repimään sitä pois. Siihen mihin se tarttuu, siihen se jää. Kun jokainen liimalla peitetty alue on saatu peitettyä kulta-arkilla, otetaan tuppo vanua ja painellaan koko alueelta. Sitten vain kuiva pensseli käteen ja sutimaan hellästi vastakarvaan ja hop!, kaikki ylimääräinen kulta lähtee. Kerkesin aloittamaan pohjavärin maalaamisen, mutta loppu jää syksyyn.

Maistiaiset keskeneräisestä työstä:

Kultaus valmiina, hippuset siivottuna bonapilttipurkkiin talteen jatkokäyttöä varten.

Pohjamaalin maalaus aloitettu. Tasaisuudella ei kuulema niin väliä, joten vedetty suht vapaalla kädellä.

Aito oikea jussi!

2006-06-27T20:58:00.000+03:00

Ai että pojat! Loistava juhannus. Siis aivan kertakaikkisen loistava juhannus! Olen ollut viimeiset muutaman vuoden hätää kärsimässä, kun sinnikkäistä yrityksistä huolimatta en ole päässyt pois Stadista jussiksi. Yksi cityjussi on eksoottinen, kaksi on hauska, mutta kolme... kolme on ahdistavaa. Neljäs olisi tappanut minut. Onneksi mainio seura löytyi ja pääsin aitoon oikeaan jussimökkipaikkaan. Oli grillit, oli saunat, oli itikat, oli laituri jonka päästä tuli kolmella heitolla viidestä kalaa. Viikonloppu sujahti messevästi erinäisten vierailevien tähtien saattelemana ja ruokaa olisi ollut parillekin pataljoonalle.

Juhannuksen ehdottomia kohokohtia:

- Kauhunkiljahdukset kun pahaa-aavistamattomat saunasta mereen pomppijat tajusivat sukeltaneensa mutaiseen rantaveteen, jonka odööri oli erehdyttävästi koiranpaskahtava.
-Nakuyöfudis. Joku voitti, vaan oli niin pimeää ettei kukaan nähnyt kuka teki maalin.
-4 kiloinen hauki. Ai että se polski pontevasti ja pisti mut sellaiseen kamppailuun, että adrenaliini tihkui ja habat lauloivat. Nousi Minnow Spoonilla, joka otti hiukan damagea siinä rytäkässä, kuten kuvasta näkyy. Minnow Spoon toimi kivasti myös ahveniin, vaikken olisi uskonut, kun tuo on sitä isompaa sorttiakin. En ole saanut Minnowilla aiemmin yhtikäs mitään, mutta nyt se oli ainoa uistin, jolla mitään nousi. Ja hyvin nousi. Hauet näyttivät tykkäävän!

-Jerkkaaminen. Ja siis tarkoitan nyt kalastamista. Kokeilin ensimmäisen kerran jerkkikalastusta ja pentele, se oli hauskaa! Kolme heittoa kesti, että sain heiton kohdalleen, kymmenen lisää, niin jerkkikin alkoi uimaan kuten aito kala konsanaan. Pelkään pahoin, että joudun pian lähtemään jerkkivapaostoksille... Voi rähmä.
-Marjapiirakka. Nam!
-Votkinsin marinoitu porsaan sisäpaisti grillattuna
-Pilkkuskaba, jonka hävisin, mutta opin potkaisemaan palloa siten, että se nousee! (joillekin varmaan ihan normaali taito, mutta ei minulle, ehei, meiltä oli koulussa kielletty pallopelit)
-Ultimateottelu: voitto!

Vain kokko puuttui ja rusketus. Mutta jossain kuulema poltettiin sitten mökkiä ja nahkaa senkin edestä.

Kuumeyö voittaa niskavetoyön

2006-06-20T14:19:00.000+03:00

Annoin itselleni armon käydä oikeudesta ja jätin laittamatta niskavedon. Totesin, että hakkaava yskä joka kouristaa koko naisen sängystä lattialle ja pään pehmeäksi tekevä kuume saavat riittää yöllisiksi kärsimyksiksi.

Täytyy sanoa, että nukuin paremmin kuin kuukauteen kertaakaan. VAIKKA minulla oli reilusti kuumetta ja VAIKKA heräsin noin tuhat kertaa yskimään keuhkojani pihalle. Voi elämä että vihaan tuota niskavetoa.

Ne mihkää liiku...

2006-06-19T18:40:00.000+03:00

Kävin tsekattavana oikojalla. Nada. Ei mitään. Notinkia. Kaikki se tuska aivan turhan takia, kun ei ne pahalaiset liiku. Tai joo, hammaslanka liikkuu jouhevammin väleissä... Se kun onkin joku neljäsosamillin paksuinen, että ei se paljon liikkeestä kerro se. Laittaisi niitä kuminauhoja, ne tuntu oikeasti toimivan paremmin kuin tää helvetinkone, joka hirtetään kiinni suuhun joka yö...

Mä vihaan sitä niskavetoa. Vihaan, vihaan, vihaan. Enkä ole edes kertaakaan fuskannut, vaan joka perkeleen ikinen yö pitänyt sitä kuuliaisesti. Lääkäri lohdutteli, että ei ne välttämättä noin nopeasti liikukaan ja näinhän mä sen itsekin, että ne ei ole liikkuneet. Se sanoi, että tehtävä tila on sen verran pieni, ettei haittaa vaikka ei olis edes elokuuhun mennessä liikkunut, koska se sama työ jatkuu sitten raudoilla. Nekin vetää. Uippee. Mä heitän kyllä seinään koko vempaimen jos kolmessa kuukaudessa noi veijarit ei suostu liikkumaan milliäkään! En kai mä nyt NIIIIIN vanha ole, että mun luut on näin hitaat antamaan myöten?

On aika surkea ajatus, että kaikki tämä vaiva olisi turhan takia... Niskaa särkee enemmän kuin laki sallii, kallonpohjan lihakset on jatkuvassa krampissa ja hampaita särkee taas joka yö kun nyt sitä kapistusta väännettiin leveämmälle, niin että se levittää kitalakea. Perkele. Pain is okay if there's also Gain. But noooooo.

Tyhmä tyhmä tyhmä minä, kun lintsasin oikomishoidosta teininä! Onneksi armas isäni jaksaa muistuttaa minua siitä hermoromahdukseen asti, että "olisi kannattanut mennä silloin, niin ei nyt tulisi niin kalliiksi". Kiitti isi tästäkin arvokkaasta neuvosta, ehkä olis kannattanut jaella niitä silloin 15 vuotta sitten, eikä nyt. Minähän kun en toki itse tiedä, että se olisi ollut fiksumpaa.

No, tämä on sentään fiksumpaa, kuin kipittää tosi-tv:hen laittamaan 25 kuoret hampaisiin ja todella fuskata :D

Don't be an icon, make one

2006-06-06T23:04:00.000+03:00

Kaikkea kummallista sitä ihminen päätyykin tekemään. Tällä kertaa ikoneja. Päädyin jännälle kurssille, jossa pääsee opettelemaan ikoninmaalausta. Tarkoitus oli etsiä ikoni josta pitää ja kopioida se. Näin aluksi. Kahlasin läjäpäin ikoninkuvia ja en kertakaikkiaan onnistunut luomaan yhteenkään minkäänlaista tunnesidettä. Suurin osa on jotenkin... sieluttomia. Ironista mutta totta. Ilmeettömiä kasvoja ja vahaisaa puuroa. Niistä lapsista puhumattakaan... mikä pakkomielle on ollut kuvata ne mukulat miniatyyriaikuisina? Se kun aiheuttaa sen, että Maria ja jeesuslapsi -asetelmat näyttävät lähinnä siltä, että silmäpussisen Marian syliin on eksynyt joku Pelle Pelottoman kutistussäteen tielle osunut kärttyinen setä! Raaka yleistys tietysti, monet ikonit ovat kyllä tosi kauniitakin ja nykyään uskalletaan maalata jo Mariakin sen näköiseksi, että on kiva olla Jessen äippä.

Kysymys oli tekniikan opettelusta, joten sai maalata myös jotain ihan muutakin. Huokaisin helpotuksesta ja päätin piirtää oman mallin. Niin työlästä prosessia ei kannata aloittaa aiheella, josta ei itse pidä. Sen tietää miten sellaisille projekteille käy... Ja eipähän tarvitse verrata omaa tekelettään alkuperäiseen ja masentua, kun voi vain katsoa omaansa ja todeta, että onhan se surkea, mutta ainakin ainutlaatuinen :D

Koko homma alkaa pohjustuksesta. Puulevylle vedellään 14 kerrosta liitumaalia ja jokaisen kerroksen välissä pitää odottaa puoli tuntia jos tekee sitä ulkona auringonpaisteessa tai tunti jos sisällä. Eli tähän vaiheeseen menee yksi kokonainen päivä. Kannattaa siis pohjustaa kerralla useampia pohjia. Aloittelijat oli haluttu säästää kammottavalta totuudelta siihen, miten työlästä pohjustus on, joten saimme valmiiksi pohjustetut levyt. Ne piti sitten kotiläksynä itse hioa ensin karkeammalla hiekkapaperilla ja sitten hienommalla.

Seuraava vaihe oli löytää kuva ja piirtää sen ääriviivat lyijykynällä voipaperimaiselle "pergamentille". Sitten tehtiin kuten pienenä kun piti väärentää vanhempien nimikirjoitus koulun lupalappuihin: väritetään toinen puoli kokonaan lyijykynällä ja sitten piirretään uudelleen ääriviivat tiukasti painaen pohjaa vasten niin, että kynän kärki painaa kääntöpuolen värityksestä viivat. Ei että olisin käyttänyt tuota tekniikkaa nimien väärentämiseen. Osasin vetää vapaalla kädellä ;)

Seuraava vaihe oli maalata ääriviivat mustalla värillä eli Egg temperalla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että minikuppiin laitetaan möykky temperaväriä, pisara munankeltuaista (johon on kai sotkettu jotain... olin yhden kerran pois, joten en tiedä) ja 5-15 tippaa vettä. Sillä sitten suditaan nuo ääriviivat, jotka näkyvät kuvassakin.

Seuraavaksi vuorossa on kultauksen tekeminen. Kaikki ne alueet, jotka haluaa kullata, pitää pohjamaalata. Meillä käytettiin joko tiilenpunaista tai okraa. Ensimmäinen saa kultauksesta tummemman ja jälkimmäinen kirkkaan kultaisen. Väri sekoitetaan muuten kuten rajausvärikin, mutta siihen laitetaan enemmän vettä. Värin tulee olla aivan litkua ja se maalataan pieni veto kerrallaan siten, että pinta "lainehtii" eli että siveltimen vetoja ei jää jäljelle. Tiilenpunaisesta tuli kaunis tasainen jälki, mutta okra olikin sitten luonteeltaan läpinäkyvämpää, joten onnistuin ryssimään sen. Kuvasta näkee piirroksen hiuksissa olevasta vedosta mikä jäljen pitäisi olla ja muusta sen, mitä tein. Yritin niin kovasti tehdä samaa jälkeä kuin näin muiden tekevän tiilenpunaisella, että laitoin liian paljon väriä kerrosta. Se ei sinänsä haittaa, koska kuivuuhan tuo ja kyse on pohjustuksesta, mutta samalla kertaa ei sitten ehtinyt laittaa kultausta. Minun osaltani se jää siis ensi kertaan. Mutta kuten opettajakin totesi: "Mistakes happen, if you knew how to paint icons, you wouldn't be here would you?". Yes mam, no mam.

Rankkaa touhua. Nyt ymmärrän miksi ikonit maksavat niin älyttömän paljon. Ja ne valmiiksi pohjustetut ikonintekoon tarkoitetut pikku puunpalat Valamon luostarissa...

Takapihavastaava kiittää ja kuittaa

2006-05-28T21:03:00.000+03:00

Johan oli työn ja huvin täyteinen viikonloppu! Ensitöiksi kun tultiin perille päätin kääntää pihan. Kyllä, kääntää pihan. Routa vääntää sen nimittäin joka kerta valtaville montuille ja jotenkin tuntui sopivalta aloittaa heti tultua. Siideri siis käteen ja lapio toiseen. Hieman hiki tuli ja kädet kipeiksi, mutta lopulta koko piha oli myllätty. Viimeistelin mestariteokseni lanaamalla autolla renkaan levyisinä pätkinä koko pihan. Idea, jolle naurettiin kun sen esitin, mutta se perhana toimi. On se aina parempi kuin jos meikäläisen reilut kuusikymmentä kiloa olisi tepsutellut tasoittamassa hiekkaista mutamaata, tonnin painoisen auton sijaan. Kyseisestä operaatiosta on videonpätkäkin, joka on aivan helmi. Ilmeisesti yksityisalueella saa tehdä mitä huvittaa, joten voinen myös paljastaa, että ajoin siten ensimmäistä kertaa elämässäni autoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Tosin vain ja ainoastaan muutamien metrien matkaa pihalla eteen-taakse-eteen-taakse-eteen-taakse, mutta silti tuli vähän rikollinen olo.

Ehdittiin käymään Itä-Suomen läänin puolella Rautalammella sitten kalassakin ja lapsityövoimaa käytettiin soutamiseen järven perukoilla sinne sun tänne. Meillä oli mukana täydet sadevarusteet, koska alueelle oli luvattu rankkoja sadekuuroja, mutta kävi tsägä ja välillä vain vähän ripsautteli. Juuri sen verran, että happea vedessä riitti ja siten kalat pysyivät virkeinä. Vierestä seuranneena olen epäillyt kalaseurani vakaumusta jerkkaamiseen, mutta nyt myönnän ilkkuneeni turhaan. Kukaan muu ei saanut mitään, mutta Salmo Sliderilla vedettiin tuosta noin neljä haukea. Niin ahneesti hauet kävivät oranssiin tiikeriraitaiseen jerkkiin, että vaikka kerran jo olivat haukanneet koukkua ja päässeet karkuun, tulivat vain uudestaan kiinni. Kai sitä pitää joustaa joku päivä jerkkivapaostoksille... Järvellä naatiskeltiin evääksi kotitekoista lihapiirakkaa konjakkisinapin kera ja ai että maistui hyvälle!

Saaliista kaksi isompaa haukea otettiin mukaan ja niistä riitti koko pesueelle apetta haukipihvien muodossa. Nami nami! Vähemmän namia oli se, kun kaloja peratessa sai ihmetellä kalan rinnassa sykkivää sydäntä, vaikka itse fisu oli kyllä kuollut kuin... no, kala.

Eno ei pudonnut veneestä kun ei siinä mukana ollutkaan, mutta veisteli sormensa hauen hampaisiin punnitessaan wanhan ajan puntarilla yhden lounaskalan painoksi 2,5 kg.

Pihatalkoot olikin sitten kaiken huvittelun jälkeen rankempi setti. Koko pitkä päivä haravan ja talikon varressa. Minulle (ja toki parille muullekin) rapsahti takapihan nakki. Pihalle ei ole tehty yhtään mitään ainakaan kahteen vuoteen, joten se oli hyvinkin pitkälti metsittynyt, kuivunut ja taas metsittynyt. Lisäksi takapihalla kylmää kevätpäivää oli lämmittämässä valtava kokko, johon heitettiin kaikki turha palamaan. Roviolle joutivat niin vanhat huonekalut kuin se valtava määrä risua, kuivunutta ruohoa ja muuta roskaa, jota haravoin esiin ja talikolla kottikärryihin kantelin. Myös talkoissa säästyttiin vesisateelta, kuten kalassakin, joka on lienee minun tuurillani jonkin asteinen ennätys. Tiedän tosin kenelle kunnia asiasta kuuluu: ystävälleni t:lle, joka oli töissä. Hänen töissäolonsa on varma tae sateettomalle päivälle ;D

Lounastauolla nautittiin herkullista lohikeittoa ja paistateltiin auringossa. Ikuinen rusketusfriikki kun olen, yritin epätoivoisesti saada edes jonkinlaisia rajoja aikaiseksi. Nuotion tukehduttava savu kuitenkin piti varjollaan huolta siitä, että olen edelleen lähes yhtä säihkyvän valkoinen kuin maalle mennessäni. Illan hämärtyessä saunottiin ja laitettiin tulta Deluxe grilliin, eli tiilistä ja vanhasta ritilästä kyhättyyn tee-se-itse -ulkogrilliin ja paistettiin Votkinsin lihoja ja kanoja. Harva asia maistuu niin hyvälle kuin koivuhalkojen hehkussa paistettu laatuliha.

Lihakset ovat nyt joka puolelta aivan hellänä ja pohdinkin, että miten sitä jaksaa paljon paremmin tehdä "oikeaa työtä" kuin treenata esimerkiksi kuntosalilla? Jos mietitään, että olisi vaikkapa kuntosalilaite, joka simuloisi haravoimista, montako liikettä sillä maksimissaan jaksaisi/viitsisi tehdä, ennen kuin olisi aivan varma ettei voi tehdä enää yhtään enempää? Ei varmasti niin montaa kuin tuon päivän aikana tein. Kai se on se, että näkee työnsä jäljen konkreettisesti ja nälkä kasvaa syödessä: "Jos vielä tuon osan haravoin. Jos vielä vähän tuosta." Siten huomaamattaan on rehkinyt enemmän kuin kuntosalilla ikinä voisi jaksaa! Josta tuli mieleen, että se harrastus pitäisi kyllä taas aloittaa. Huomenna portaita kävellessä robottiaskelin saattaa jäädä kyllä hamaan tulevaisuuteen lisärääkin aloittamisen into.

Mielettömän ihana pitkä viikonloppu! Tällaisia saisi olla enemmän!

Takapihavastaava kuivattelee hikeä puolessa välissä urakkaa.

Siipimutteri Uncovered

2006-05-25T10:43:00.000+03:00

Hampaiden lisäksi kamerani on täysin yhteistyökyvytön. Yritin ottaa kuvia kaameista rakoistani ja ilmeisesti pikku iZoomini on niin herkkänahkainen, että se ei vain suostu ottamaan sellaista kuvaa. Perhanan neiti... No, tässä kuitenkin nämä "tältä ne siipimutterit sitten näyttävät" -kuvat, jotka sain vihdoin ladattua koneelle (joka onkin sitten kokonaan oma tarinansa!).

Tässä se nyt on, se kuuluisa siipimutteri :)

"Kas näin smailaa Keiju, ja Keiju smailaa näin..."

Tää lähtee nyt sitten mummolaan pihatalkoisiin, että hyvää viikonloppua kaikille katsojille!

Se oli sorsastaja

2006-05-25T10:25:00.000+03:00

Kävin eilen katsomassa Kansallisteatterin Willen Saunassa Sorsastajan. Erinomainen näytelmä. Muistin taas miksi on hyvä välillä käydä katsomassa älyllistä viihdettä sen lisäksi, että imee sohvan pohjalta itseensä milloin minkäkin E!-Entertainment hupihupikivakivameikkimeikki starastara-ohjelman. En viitsi paljastaa näytelmästä liikaa etukäteen, mutta kerron, että ensimmäinen ja toinen puolisko ovat aivan erilaiset ja tapa, jolla ne yhdistetään on kertakaikkisen nerokas. Ajatuksia herättävä, hauska ja myös järkyttävä kertomus näytelmän teosta ja sen tekijöistä, kietoutuneena kulttuuriin tutkimaan sitä, mikä kenenkin kulttuuri sitten todella onkaan. Pirkko Saision kirjoittama ja ohjaama näytelmä luo hyvän pelikentän Henry Hanikalle, Amira Khalifalle, Kaisla Löyttyjärvelle ja Jani Toivolalle. Suosittelen todella lämpimästi!

Esityksen jälkeen suunnistimme kohti keskustaa, toiveissa napata lasilliset. Törmäsimme alikulkutunnelista tullessamme australialaiseen keski-ikäiseen pariskuntaan, jotka olivat juuri tulleet junalla Pekingistä! Kyllä, Pekingistä Mongolian läpi, Pietarin kautta junalla Helsinkiin... Cool. Pariskunta etsi hotelli Arthuria ja halusi tietää kuinka sinne pääsee. Esittelin eri vaihtoehtoja metrosta kävelemiseen ja vakuutin, että taksi Kaisaniemeen Steissiltä olisi kyllä hieman liioiteltua :) Lopulta päädyttiin siihen, että saatettiin pariskunta hotellille asti. Samapa tuo, kun siinä vieressähän on yksi stadin ehdottomasti parhaista kuppiloista eli Teerenpeli. Hyvän pitää antaa kiertää! Minua on autettu ulkomailla lukemattomat kerrat ja menty auttavaisuudessa pidemmälle kuin kohteliaisuussäännöt kuunaan edellyttäisivät, joten tuo lienee aika pientä siihen verrattuna. Tuli kuitenkin hyvä mieli ja toivon, että hyvä ensivaikutelma Suomesta säilyy... Muutama päivä rankkasateisessa Helsingissä katsomassa kännisiä Lordi-kansanjuhlan osallistujia... Haihtunee helposti siinä vaiheessa se ensivaikutelma ystävällisestä Stadista :D Tuli saman tien mieletön matkakuume kun kuunteli pariskuntaa. Menevät Suomesta vielä Ruotsiin ja sieltä sitten Euroopan halki päättääkseen matkansa fudiksen MM-finaaliin :) Veikkaan, että se oli aviomiehen valinta sen päätepiste, hih.

PAIN!!!! YEAH!!!

2006-05-24T10:36:00.000+03:00

No vihdoin. Sentti lisää kiristystä niskavetoon ja johan alkoi hampaita kivistämään! Kipu ei koskaan ole ollut yhtä tervetullut :D Aamulla hampaat olivat puruarat ja mikäs sen ihanampaa, jotain siis ehkä tapahtuu?

Siipimutterit olivat päättäneet porautua poskiin kiinni. Ilmeisesti yhdistelmä pari siideriä-niskaveto-rähmällään nukkuminen, nostattaa lievän turvotuksen poskiin. Niinpä aamulla ensitöiksi piti irvistellä, että sai möykyt irti poskista... Pitäisi ladata se kameran mukana tullut ohjelma koneelle, niin pääsisi purkamaan kuvia kamerasta. Tokihan kaikkien teidän kolmen lukijan pitää nimittäin nähdä ne iljettävät rakot, jotka siipimutterit ovat hiertäneet
poskiini...

Pitkä viikonloppu edessä. Tiedossa kalastusta ja pihatalkoita maalaismaisemissa. Jippijippijee!

Miksei mitään tapahdu...

2006-05-23T14:14:00.000+03:00

Tasan kaksi viikkoa niskavetoa takana. Olen nyt muutamana iltana kiristänyt sentillä niskavedon kuminauhaa siinä toivossa, että jotain tapahtuisi. Ihan mitä tahansa. Kipua, liikettä, anything! Saisi edes kynnen kärjen hampaiden väliin tai jotain, mutta ei... Ei niin ei. Olen jo vakuuttunut, että ihan turha keikka tästä tulee, ei toivoakaan... Yksiristikaksi ikuisesti. No joo, ehkä jaksan venata vielä pari kuukautta ennen kuin tuomitsen koko projektin ;)

Siipimuttereihin on tottunut nyt. Välillä tulee sellainen kummallinen olo, että jotain olis jäänyt hampaan koloon, kunnes tajuaa, että raudathan ne siellä. Omituista kyllä, olen alkanut hymyilemään hammashymyä enemmän nyt kun siellä on nuo rautamöykyt. Luulisi, että ei tekisi mieli koska on edelleen vinot hampaat ja vielä bling blingit päälle, mutta siitä huolimatta hymy on herkemmässä. Kummallista. Naiset aivot ovat yksi hemmetin iso mysteeri!

Sadepäivänä tekee mieli aina lukea, mutta nyt tulee poikkeus. Sen lisäksi, että pääsen ihastuttavaan seuraan kahville (lue: siiderille), tämän hetken lukemistoni on surkea. Marian Keyesin Rachelin loma on poikkeus Keyesin normaalisti loistavasta hömppäromaanistosta. Kirja ei pääse vauhtiin ei sitten millään. Pitänee vaihtaa välissä taas tuohon Kent Lindahlin Exittiin. Ei vain juuri nyt haluaisi, koska on hömppävaihde silmässä.

Mitä maksaa oikomishoito yksityisellä?

2006-05-17T10:38:00.000+03:00

Oikomishoidon kustannuksia tähän asti:
- Panoraamatomografia, eli röntgenkuva: 72 euroa
- Hampaan poisto. Vaativa hampaan poisto. Sedaatio tai kivunlievitys ilman anestesiaa: 358
euroa
- Oikomishoidon konsultaatio, hoitosuunnitelma ja kuminauhojen laittaminen (sisältää siis 2 käyntiä ja hoitosuunnitelman), laboratoriokulut : 344,60 euroa

Tästä 774 eurosta on Kela korvannut minulle röntgenistä 22 euroa. Viisaudenhampaiden poistosta tulee ilmeisesti myös jotain pikkuisen takaisin ja ne nyt olisi kuitenkin pitänyt vetää pois. Ei tämä halpaa hupia ole ei. Johonkin ne rahat kuitenkin menee, että parempi tähän kuin vaikkapa 129 kuivaan siideriin baarissa... On myös otettava huomioon, että tämä aloituskustannus on aina rankka. Sitten homma alkaa luistamaan kivuttomammin, joskin vain lompakon osalta ;) Säästössä rahaa tähän projektiin vielä kivasti, joten selvinnen ilman taloudellista konkurssia tästä.

No pain, No gain

2006-05-17T09:52:00.000+03:00

Todella kurja olo. Viikko niskavetoa takana. Hampaat aristavat puolisen tuntia aamulla sen jälkeen kun niskavedon irroittaa, joten se ei häiritse elämää juurikaan. Nyt vuoroon astuneet päänsärky ja hartiajumi sen sijaan hankaloittavat senkin edestä. Mitä muuta voi odottaa jos nukkuu joka yö niska jännittyneenä ja pakotettuna epäluonnolliseen asentoon. Pieni niskasärky on hiipinyt pikkuhiljaa päänsäryksi ja jumitukseksi selän puolelle, joten tänä aamuna väsytti, vitutti ja sattui. Olin heräillyt yöllä vähän väliä sekä kipuihin hampaissa että päänsärkyyn. En millään olisi jaksanut nousta sitten aamulla ylös, mutta pakko mikä pakko. Joskus olisi helpompaa jos olisi vähän väljempi vastuuntunto ja voisi jäädä hyvällä omallatunnolla tällaisina aamuina kotiin nukkumaan.

Posket ovat jo käytännössä tottuneet siipimuttereihin. Kyllä niiden olemassaolon vielä tuntee, mutta sitä ei ajattele joka hetki. Vasen puoli vaivaa enemmän, koska sen puolen rengastettu hammas on alempana (?) kuin oikean puolen, joten se on enemmän tiellä, koska käytännössä käy suun asennosta riippuen jopa suupielen kohdalla.

Surkeassa olossa tulee aina synkeitä ajatuksia ja tänään taas tutkiskelin hampaitani kriittisesti peilistä. Aloin epäilemään, että eivät ne mihinkään liiku. Luultavasti rallatellen valuvat päivän aikana takaisin siihen, mihin ne yön aikana oli kiskottu. Varsinkin kun tuo enemmän venksallaan oleva oikea puoli ei oireile mitenkään. Kaikki kipu on siellä vasemmalla puolella, jossa ei sitä tilaa niin hirveästi edes tarvittaisi. Huvittavinta kyllä, kaikkein kipeimpänä kiukuttelee kulmahammas, joka on rengastetun poskihampaan etupuolella... Se on ilmeisesti ihan normaalia että kipu hyppii, mutta jotkut menkat sillä hampaalla on kun se on koko ajan ihan kiukkupussina.

Kertakaikkisen surkea olo. Juuri sellainen, että tänä aamuna olisi pitänyt jäädä kotiin nukkumaan. Onneksi pääsin autolla töihin. Yksikin turhasta kiljuva kersa dösässä ja mulla olisi todennäköisesti napsahtanut.

Onneksi tänään pääsee kalaan.

Niskatapaaminen

2006-05-13T09:46:00.000+03:00

Tänään pääsee taas tapaamaan kaljun. Nyt kun hän on itsensä vallan epätyypillisellä tavalla telonut, tuli mieleeni, että jos lohdutukseksi vetäisin niskavedon päälle. Voisimme sitten molemmat irtistellä kivuliaina ja jäykkäpäisinä? Eikö se olisi sitä kuuluisaa tasa-arvoa? Vai olisiko se sittenkin vittuilua...? :)

Varoituksen sana sinulle nuoriherra: tällä kertaa MINULLA on kamera!!! :D

i Zoom with my little eyes... something beginning with...

2006-05-13T09:11:00.000+03:00

Siinä se nyt on. Pitkään se kesti, mutta vihdoin on käsilaukkukokoinen digikamera! Se on niiiiiiin söpö, että tekisi mieli kiljahdella "Siis mä en kestä, ihana!". Ellei siitä seuraisi sitä, että ryhmä valkotakkisia miehiä kurvaa kulman takaa ja vie mukanaan. Kaikista räpläämistäni kameroista i Zoom oli ehdottomasti näppärin ja suloisin. Minä kun en valokuvaamisesta tai digikameroista ymmärrä tuon taivaallista, joten yritin pärjätä lukion valokuvauskurssin antimilla (joista on jäljellä noin promille) ja tyttömäisellä käytännön laatuvaatimuksella: sen pitää ottaa kuva nopeasti, ei viisi sekuntia sen jälkeen kun laukaisinta painoin. En minä mitään patsaita nimittäin aio kuvata, kunhan haluan räpsiä kuvia tilanteista ja ihmisistä. Ja hampaista tietty :)

Mietin vaatimuksiani ja totesin, että ehdottomasti optinen zoomi, koska logiikkani mukaan digitaalinen zoomi on huijausta, eikä zoomaa vaan rajaa. Huomasin ilokseni, että kaikissa malleissa joita katsoin, oli ladattava akku, joka oli ehdoton vaatimus. Ei mitään naurettavia pattereita. Ne ovat aina loppu kun ei pitäisi ja maksavat törkeästi! Sitten tultiinkin siihen valovoimaan. Kaivelin muistin syövereistä, että jotain tekemistä niillä f-jutuilla oli laadun kanssa, ja nopeudenkin. Ja johan nappasi! Tarkistin vielä netistä, että olen tosiaan oikeassa, että i Zoomissa on hintaluokkaansa nähden ihan siedettävä linssin valovoima.

Tavallaan tosi sääli, että ennen sai/joutui räpläämään filmiä siihen muoviseen kehitys kehikkoon pilkkopimeässä ja sitten pimiössä kehittämään kuvat, tekemään niihin makeita valotusliukuja ja vaikka mitä. Nykyään vain RÄPS ja sitten ei tule edes kehitettyä niitä kuviksi, vaan jäävät kovalevylle homehtumaan kaikki :( Mulla on edelleen tallessa pieni liuska, panoraamakuva kauppatorista mereltä päin. Siinä satamassa ei ole kuin ravintolalaiva Margona ja taustalla näkyy pressanlinna, kaupungintalo, Ruotsin suurlähetystö jne. Olen valottanut kuvan siten, että Havis Amandalla on aamu ja pressanlinnalla ilta. Tasaisesti liu'uttanut sitä peiteliuskaa niin, että sain aikaiseksi sen efektin. Olin 16 ja mielettömän ylpeä kuvasta :)

Digikameroissa on kuitenkin se hyvä puoli, että tulee otettua kuvia sellaisista asioista ja tilanteista, jotka muuten jäisivät ikuistamatta. Tuo suloinen zoomini on nimittäin nyt niin pieni ja näppärä, että sitä voi pitää koko ajan mukana!

p.s. Hammasuutiset: no nyt ne hampaat on vihdoin vähän kipeät. Ihan pikkuruisen vain, mutta kuitenkin. Ehkä tosin siksi, että aamulla unissani löin vahingossa itseäni suoraan niskavedon suun edessä olevaan metalliosaan... Fiksu muija. Kerrottakoon, että kun siihen osuu vaikka kuinka hiljaa, tunne on niin äklö, että siihen herää vaikka koomasta.

Elämä voittaa niskavedon

2006-05-12T09:59:00.000+03:00

Kolmas yö niskavedossa takana. Heräsin taas klo 6:10, kuten kahtena muunakin aamuna, mutta yllätyksekseni jokainen pieni liike ei enää sattunutkaan. Illalla vielä sentin asennonvaihtokin vihloi hampaissa, jotka tietysti ovat arat vedon suhteen. Mutta todellakin, aamulla pystyin jo nojaamaan poskea hieman tyynyä kohti, ilman valtavaa kipua. Uinahdin siis vielä tunniksi, enkä joutunut edellisten aamujen tapaan ottamaan vetoa pois. Jess!!! Hampaissa ei vieläkään ole purukipua. Ellei veto olisi joka ilta niin yllättävän kovan tuntuinen, olisin vakuuttunut, että pidän sitä liian löysällä. Oletin, että tulisi samanlainen kipu kuin kuminauhojen kanssa, että ei pystyisi kunnolla pureskelemaan. Pystyy. Hyvin. Mitä nyt se, että kaikki ruoka pitää tuupata haarukalla suun takaosaan jauhettavaksi, että se ei kovin pahasti kerry noihin siipimuttereihin. Tänään jätin myös silikonit pois, sillä eilenkään niistä ei ollut enää mitään jäljellä illalla. Oikean puoleisessa poskessa on pieni rakko ja vasemmassa isompi möykky, joka tuppaa jäämään jatkuvasti nyt jumiin siipimutterin koloihin. Villi tunne. Kipua ei enää kuitenkaan ole. Oikeastaan vain sylkeminen hampaita pestessä tuntuu häijylle, kun suu on erityisen tiukasti kiinni metallissa. Kai tähän sitten pian tottuu?

Yritin aamulla kurkistella käsipeilin avulla, että joko hampaiden väliin on syntynyt rakoa... Eager beaver... Ei ollut, ylläri :) Ehkä viikon tai kahden päästä näkyy jo pikkuruinen kolo?

Vuoden eka hauki!

2006-05-11T10:27:00.000+03:00

Meinasi ihan unohtua, että tuli tämän vuoden eka hauki tempaistua! Ihan pikkuinen, kuten kuvasta näkyy, vain reilut 30 cm eikä tullut edes punnittua. Kaveri iski ruskeaan Rattlin'rapiin ja siinä olikin melkoinen onkiminen sen nielusta kun tottakai molemmat koulut oli kiinni missä sattui. Piti parikin kertaa upottaa kaveri mereen, että saa happea, kun irroitus kesti niin kauan. Ihan ehjänä veitikka kuitenkin polski liikenteeseen. Kunnon haukipihvejä joutuu siis edelleen odottamaan :)

Mulla on silikonit!

2006-05-10T11:00:00.000+03:00

Silikoniapa hyvinkin, tosin vain hampaassa olevan renkaan päällä posken sisäpintaa suojaamassa :) Muualle en sellaisia ottaisikaan. Eilen oli siis oikojakäynti, jonka aikana otettiin kuminauhat hampaiden välistä pois ja laitettiin niskavetoon tarvittavat vekottimet suuhun. Etummaisten poskihampaiden ympärille sovitettiin litteät metallirenkaat ja kun sopivat löytyivät, lääkäri hitsasi niihin kiinni siipimutterien näköiset möykyt, joihin niskaveto (ja myöhemmin rautalanka) tulee kiinni. En ollut tajunnut miten suuret ne möykyt olisivat, sillä normaalit hampaaseen kiinnitettävät "langanpidikkeet" (brackets, en tiedä suomenkielistä termiä) eivät ole läheskään noin isot. Nämä "siipimutterit" ovat noin 3 mm ulkona hampaasta ja tietysti uloke on todellisuudessa vielä isompi sillä hampaan ympärillä oleva rengaskin nousee hampaasta sen millin verran. Rengas laitettiin siten, että lääkäri painoi sen kiinni ja sitten minun piti purra puutikkua, jonka lääkäri asetteli aina sopivaan paikkaan, eli painoin omilla leukavoimilla renkaat paikalleen. Pure-avaa-pure-avaa-pure-älä noin kovaa-avaa-pure. Renkaat itsessään eivät tuntuneet edes aluksi kovin ihmeellisiltä, hammasvälit tuntuivat vain taas tutun ahtailta. Ilmeisesti kuminauhoista kuitenkin oli hyötyä, sillä renkaat sujahtivat nätisti paikoilleen, vaikka vielä viikko sitten samaan väliin ei meinannut saada edes äärimmilleen pingotettua pientä kuminauhaa! Kun renkaat olivat vihdoin sopivat, hampaisiini laitettiin ilmeisesti liimaa, joka kovetettiin uv-valolla. Näin renkaiden pitäisi pysyä paikallaan, joskin on mahdollista, että ne vääntyvät silti irti.

Seuraavaksi lääkäri mallasi niskavedon suuhun kiinnitettävää metallikaarta. Ensimmäinen yritys oli turha, lääkäri tokaisi hoitajalle, että liian iso, anna kolmonen. No, kolmonenkin oli liian iso, kuten myös kakkonen. Ykkösiä ei enää ollut ja pitkän penkomisen jälkeen löytyi riittävän pieni kaari, joka hieman pihdeillä käsittelemällä sovitettiin sopivaksi säälittävän pieneen leukaani... Sitten sain peilin käteen ja lääkäri näytti miten niskavetoa käytetään. Ensin pitää asettaa suorassa kaaren päät renkaisiin kiinnitetyissä möykyissä olevaan "putkeen", ei vääntäen, vaan suorassa, varovasti ensin hiukan toinen puoli sisään ja sitten toinen ja työntöä niskan suuntaan, jotta kaari liukuu putkien sisään. Sitten otetaan käteen itse veto, eli pehmustettu kangaspala, jossa on henkseliä muistuttava kuminauhaviritys ja päissä metalliset kiinnitys haat. Pitää pitää toisella kädellä suun edestä kaarta tukevasti paikallaan, kiinnittää toisen pään haka kaaren päässä olevaan lenkkiin ja sitten varovasti venyttää toisenkin pään haka kiinni pään takaa. Ihmisellä on tähän operaatioon yksi käsi liian vähän, mutta tuntui se kuitenkin onnistuvan, kun sai tekniikan haltuun. Sitten niskaveto olikin paikallaan ja harvoin on tuntunut yhtä tyhmältä. Veto nimittäin vetää (duh..), joten aivot tietenkin käskevät painamaan leuan sisään (tunnettu myös kolmoisleuka-asentona), joten siinä sitten Hjalliksen näköisenä katsot itseäsi peilistä ja et tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun suusta työntyy ulos metallinen kaari, joka on kiinnitetty ihQlla neonsateenkaaren värisellä kuminauhalla pään takaa... Kuvasta näkee tarkemmin miltä mun kaari ja veto näyttävät.

Möykyt hampaassa ovat niin suuret, että tuntui siltä kuin ne näkyisivät ulospäin poskien läpi. Tunsin myös välittömästi, että posket ovat päivän jälkeen vereslihalla, sillä metallin reunat ovat litteät, joten ne hankaavat puhuessa, syödessä, hymyillessä ja silloinkin kun vain on. Sain mukaani silikonitankoja, joista tarpeen mukaan voi lohkaista metalliosien päälle suojaavan möhkäleen. Päätin kuitenkin kokeilla päivän ajan elämää ilman silikonia. Bad idea.

Illalla poskiin oli noussut sisäpuolelle rakot ja kaikki liikuttaminen aristi. Päätin ottaa seuraavana päivänä käyttöön silkkarin. Ensin olisi kuitenkin suoriuduttava ensimmäisestä yöstä niskavedon kanssa. Sovittelin peilin edessä kaarta paikoilleen ja kun olin kiinnittämässä vetoa, pääsi itku. Vaikka kuinka on päättänyt tehdä tämän ja seisoo 100 % asian takana, tuli aivan surkea olo kun suuhun sattuu, ihmeelliset möykyt hiertävät sen tuntuisesti, että niihin ei totu ikinä ja kun katsoo peiliin, näyttää rumalta idiootilta. Melkein alkoi kaduttamaan ja teki mieli repiä kaikki inhottavat vekottimet pois suusta. Irroitin kaaren ja yritin koota itseni. Hetken märistyäni kuivasin kyyneleet ja asetin kaaren, kiinnitin vedon ja marssin nukkumaan. Totesin, että jälleen kerran jotain positiivista: kaari tulee suuhun siten, että posket eivät pääse hankautumaan kiinnikkeisiin, joten hiertymäkipu hellitti.

Yö oli yhtä helvettiä. Heräilin vähän väliä joko siihen, että hampaisiin särki tai siihen, että en löytänyt kunnollista asentoa, jossa kasvokaari EI painaisi joko naamaani kipeästi tai hampaitani väärästä suunnasta. Kello 6:15 heräsin siihen, että hampaisiin sattuu ja että en ole nukkunut yhtäjaksoisesti kuin kymmeniä minuutteja kerrallaan. Luovutin ja otin kaaren pois, totesin, että 7 tuntia saa riittää. Kipu hellitti välittömästi vedon rauettua ja vaivuin autuaaseen uneen kylkiasennossa poski tyynyä vasten painettuna. Puoli tuntia myöhemmin soi herätyskello, jonka viskasin niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

Aamulla silmänaluset mustina, väsymyksestä kiukkuisena ja nälkäisenä yritin sitten askarrella 20 minuutin ajan niitä silikoneja kiinnikkeisiin. Toinen meni kuin vettä vain: lämmitin silikoninpalan sormien välissä, nostin posken irti rivistä, annoin kiinnikkeen kuivua (silikoni ei tartu märkään) ja painoin möykyn kiinni. Tasoittelin hieman ja se oli siinä. Autuas turta tunne kun poski laskeutui pehmeään ja pyöreään silikoniin. Mutta se toinen puoli... Silikonipallo lenteli ympäri vessaa kun vedin raivareita ja ihmettelin miksi halvatussa silikoni ei nyt yhtäkkiä suostukaan tarttumaan kiinnikkeeseen vaan haluaa ehdottomasti kulkea sormeni mukana. Jälleen kerran yksi ylimääräinen käsi olisi tullut tarpeeseen. Lopulta sain palan joten kuten survottua johonkin. En enää edes nähnyt missä se oli, mutta ei napannutkaan. Kai se edes jotain osaa poskesta suojaa. Silikoni ei luonnollisestikaan pysy kosteana, joten kun suu kuivuu, posket jäävät jumittamaan silkkareihin ja jouduin irvistämään, jotta saan posken kostutettua niin, etteivät silikonit lähde mukana. Tosi kauniin näköistä. Posket ovat sen verran arat, että naama on pysynyt koko päivän melko peruslukemilla. Voin vain kuvitella miten helvetilliseltä kokonainen rivistö metallimöykkyjä tuntuu sitten parin kuukauden päästä kun varsinaiset raudat laitetaan! Jos nyt edes parin kuukauden päästä, sillä heinäkuussa oikoja on lomalla, joten todennäköisesti metallia tulee lisää vasta elokuussa. Ehkä se on oman kesälomankin kannalta parempi, että ei tarvitse kärsiä vapaa-aikana uudesta helvetistä.

Nyt tuntuu siltä, että posket olisivat turvoksissa ja korvien alta juilii koko ajan samalla tavalla kuin jos olisi syönyt jotain hapanta. Jos hymyilen, metalli vilkkuu hehkeästi hieman molemmilla puolilla, joten näytän lähinnä teiniräppäriltä. Vilkkuminen tietysti sitten aiheuttaa psykologisen hymynpeittoreaktion vahvistumisen, joten eilen koko päivän viskoin päätä alas joka kerta kun alkoi naurattamaan (ja nauratti paljon, koska olin nauttimassa auringonpaisteesta mBarin terassilla hauskan ystävän kanssa). Pitää yrittää olla tekemättä niin, sillä
se on todella typerän näköistä ja suurin osa ei luultavasti huomaa mitään, sillä suuni on niin pieni, että jos renkaat paljastuvatkin, "siipimutterit" jäävät edelleen poskilihojen taakse jumiin ja siten piiloon. On muuten häijy fiilis kun hymyillessä kiinnike raapii poskia pitkin, kun poskilihat yrittävät työntyä kiinnikkeiden ohi...

Hampaat eivät vielä ole kipeät. Ehkä jo huomenna... Can't wait... :D

Huomenna ladon taakse ja niskaveto

2006-05-08T23:12:00.000+03:00

Huomenna ne ensimmäiset metallit nyt sitten tulevat suuhun. En ole oikeastaan edes ehtinyt ajattelemaan asiaa, on pitänyt niin kiirettä. Tänään kun istuskelin veneessä Lehtisaaren lähellä ja viskelin siimaa, oli taas aikaa miettiä myös hampaita. Purukipu lähti viikonloppuna ja olen oikeastaan jo tottunut siihen, että kun yritän purra hampaani yhteen, vain yläleuan molempien puolien toiseksiviimeiset hampaat koskettavat alaleuan rivistöön. Kummallinen fiilis. Pureskellessa on kaksi vaihtoehtoa: jauhaa ruokaa kuin kameli nikotiinipurkkamainoksessa tai rouhaista pari kertaa niillä ainoilla toisiaan koskettavilla hampailla ja nielaista jättikokoisia paloja. Ruoansulatus ei pidä siitä, mutta kallistun jatkuvasti jälkimmäiseen.

Tänään tuli ensimmäistä kertaa sellainen mieleen, että mitä jos tämä koko projekti olikin hirvittävä virhe ja että ehkä hampaani oikenevatkin, mutta purentani muuttuu mahdottomaksi ja joudun loppuelämäni syömään neljällä toisiaan koskettavalla hampaalla!?! Okei, hyvin epätodennäköistä, mutta en ollut edes tullut ajatelleeksi, että jokin itse oikomishoidossa saattaisi mennä pieleen. Sen palasissa kyllä (pihtejä ikeniin, verenvuotoa vedetyistä hampaista, särkyä ja kolotusta ja mitä lie), mutta en missään vaiheessa kyseenalaistanut itse hoitoa. Enkä ehkä nytkään aloita, mutta on todella pelottava ajatus kun yhtäkkiä tajuaa, että huomenna minulla on raudat. Ei vielä ihan kokonaan, mutta niskavedon verran ja kyllä ne sieltä jo näkyvät kuitenkin. Ja tuntuvatkin. Koska kaikesta pitää kuitenkin aina hakea jotain positiivista, niin todettakoon, että kun hampaat ovat kipeät, on helppo syödä kohtuullisesti ja pääsee vahingossa laihtumaan. Se laihtuminen kun ei naiselle ole koskaan ennen kesää vastenmielistä :)

Mutta siis HUI!!!!!!!! Kuitenkin iso HUI!!!!!!!!

Päivän hekotus

2006-05-04T14:38:00.000+03:00

Menin tällä kertaa autolla töihin ja valoissa seisoessani päätin hiukan ehostaa itseäni. Valot ovat niin pitkät, että niiden vaihtumista odotellessa ehtii hyvin kaivaa huulikiillon käsilaukusta ja maalailla sillä säihkyvät herkkuhuulet taustapeilin avulla. Kun olin lopettanut meikkitaukoni, tunsin "silmät selässäni". Tiedättehän, se olo kun tuntee, että joku katsoo. Käänsin siis hitaasti katseeni vieressä seisovaan autoon, jossa istuva pariskunta katsoi suoraan minua ja hymyili leveästi. Ensi reaktioni oli tunne siitä, että yksityisyyttäni on jotenkin loukattu, kunnes repesin nauramaan ja hymyilin pariskunnalle iloisesti takaisin. Kieltämättä, näkymä oli varmasti kuin parhaastakin vitsistä. Blondi meikkaamassa valoissa ja laulamassa musiikin tahdissa...

Vastentahtoista sähköhoitoa

2006-05-04T14:32:00.000+03:00

Olenko ainoa joka saa jatkuvasti sähköiskuja kaikkialta? Viimeisen kuukauden ajan olen saanut säännöllisesti säkäreitä kaikesta mahdollisesta. Autoista, ovista, tuoleista, naulakoista, kotona, töissä, kaupungilla, ohikulkijoista. Kaikesta. Yksi ovi on erityisen murhanhimoinen. Kun käsi lähestyy lukkoa, siitä singahtaa pitkä sininen salama suoraan käteen. Aivot yrittävät vastustaa kyseiseen lukkoon koskemista, joten käsi vispaa edes takaisin lukolle mennessään, kun aivot yrittävät hädissään viestittää, että "Älä koske, poppaa!". Nyt olen keksinyt kiertokeinon: kun kosketan maalattua metallipintaa lukon vieressä, varaus purkautuu pienempänä sähköiskuna ja voin koskettaa lukkoa huoletta. Alkaa kuitenkin pikkuhiljaa kyrsimään tämä staattisuus. Ihan sama onko päällä tekokuitua vai luonnonkuitua, aina saa jysäyksiä ja aivot hyppäävät varmaan käyrillä jonnekin vinkulukemiin.

Kevät on todella täällä!

2006-05-04T14:21:00.000+03:00

Ihana auringonpaiste! Lämpötila on kiitettävissä lukemissa ja ilmassa tuoksuu jo kuuma asfaltti, kattopiki ja no, kevät! Ihmeellinen utu tosin leijailee koko kaupungin yllä. Mitä nöyrimmin kiitän ja kumarran, että pienhiukkaset ja siitepöly eivät aiheuta minussa minkään asteisia allergisia oireita. Myötätuntoni niille, jotka eivät ole yhtä onnekkaita. Ilma on nyt niin kaunis, että kalaan taitaa olla pakko päästä tänäänkin. Kalat eivät tosin kauniista ilmasta välitä, mutta itse kalastelu on hauskempaa aurinkoisella säällä ja silloin saaliitta jääminenkään ei turhia kirvele.

Hampaiston väliaikatiedote:

Terävin kipu purressa on laimentunut pieneksi epämukavuudeksi. Poronpalaset ja perunat upposivat tänään jo mukavasti, kunhan ei turhia vaivautunut pureskelemaan. En tiedä olenko vainoharhainen vai onko jotain todellista tapahtunut, mutta en saa purtua hampaitani enää yhteen. Tuntuu kuin ne olisivat jotenkin väärillä paikoilla, siirtyneet pois niiltä kohdilta, joilla olen tottunut rouhimaan apettani. Voiko parissa päivässä tapahtunut minimaalinen siirtymä todella tuntua purennassa siten, että hampaat eivät enää kohtaakaan kuten ennen? Kuminauhojen paikka on edemmissä väleissä ennallaan. Ne eivät ole liikkuneet suuntaan tai toiseen. Toivon suuresti, että tarkkailuni tuottaa tulosta ja näen vielä viikon aikana niiden vetäytyvän todella hammasväleihin.

"Ennen" -kuvat ovat edelleen ottamatta. Nyt ne pitäisi ennen tiistaita saada otetuksi, jotta on sitten vuoden päästä jotain, johon kunnolla verrata!

Mä ja mun kumpparit kalassa

2006-05-03T15:45:00.000+03:00

Eilen illalla piti päästä pariksi tunniksi kalaan. Luonnollisesti suussa olevien kuminauhojen kanssa sävy sävyyn pukeutuneena ;) Ei tullut kalaa, lukuunottamatta taas yhtä pyrstöstä kiinni jäänyttä kuoretta, mutta fiilis illan hämärtyessä oli mahtava. Vieressä kalastaneet kiskaisivat suhteellisen ison hauen ylös. Se on se yksi paikka, josta ne kalat tulevat ja aina siinä on joku... Pitänee mennä kyttäämään joku aamu kuudelta siihen.

Kuminauhat eivät hankaloittaneet elämää eilen mitenkään. Tänä aamuna olin jo vakuuttunut, että eivät ne mitään tehoa, kun missään ei tunnu. Kokeilin sitten purra tiukasti hampaat yhteen ja johan tuntui! Pikkuisen sattuu jos puree tiukasti, ei kovin paha, mutta en nyt vieläkään varrasleipää tohtisi haukkoa. Jotain siis tapahtuu, vaikka ei särjekään! Päivällä huippasi päästä niin vietävästi, että mietiskelin voiko näillä kahdella asialla olla jotain yhtenäistä. Hyvin syöneen ja paljon vettä nauttineen ihmislapsen päätä kun harvemmin huippaa. Tehokkaita pikku riiviöitä nuo kuminauhat? Eilen vielä tunsin kuminauhat kun juoksutin kieltä hammasriviä pitkin, mutta nyt lenksut ovat jo vetäytyneet hammasväliin siten, että enää edempänä olevat tuntee jos oikein tarkkaan kokeilee. Sivusta katsoenkin ne ovat jo selkeästi hampaiden välissä, eivätkä osittain purupinnan kanssa tasassa. Kummallista. Toivottavasti tämä nyt antaa jotain osviittaa siihen, että leukaluuni on helpommin siirtyvää sorttia ja/tai että raudatkaan eivät satu kovin pahasti.

Oikomisprosesseista puheenollen, oletteko koskaan ajatelleet tarkalleen, että kuinka hampaat siellä luussa oikein siirtyvät? Minä en ollut ja olin ihmeissäni kun luin tämän. Nyt se tuntuu niin kovin loogiselta: luonnollinen turvaväli sekä tieltä siirtyvä ja perästä rakentuva leukaluu, "Bone remodeling". Ihmeellinen on tämä ihmisen keho!

(Tuntuupa typerältä kirjoittaa "oletteko koskaan ajatelleet". Kaikki te kaksi lukijaani, joista toinen on Jarkko :D)

Onko sulla jotain hampaankolossa?

2006-05-02T11:12:00.000+03:00

Ensimmäinen varsinainen oikojakäynti takana! Tänään siis laitettiin kuminauhat hampaiden väliin, jotta saadaan tehtyä riittävästi tilaa niskavetoa varten laitettaville raudoille, jotka siis ovat vielä siellä poskihampaissa sitten piilossa parin kuukauden ajan. Operaatio kesti noin viisi minuuttia. Kyseessä ovat siis minikokoiset kuminauhat, jotka ujutetaan pihdeillä hampaiden väliin, jossa ne palautuessaan omaan kokoonsa tekevät tilaa hampaiden väliin. Minulle laitettiin neljään väliin kumpparit, eli vikaan ja tokavikaan väliin. Kolmeen meni täysin kivuttomasti, mutta neljännen kanssa oli ongelmia. Väli oli nimittäin niin ahdas, että neljä kuminauhaa napsahti poikki yrittäessä ja hoitaja onki niitä suustani pois. Yhdellä kerralla kuminauhan katketessa lääkärin refleksit eivät olleet aivan ajan tasalla, joten pihdit jysähtivät ikeneeni. Naureskelin, että ihan kuin olis jotenkin ahdasta siellä hammasväleissä... Jysäys ei varsinaisesti sattunut, mutta teki palkeenkielen ikeneen ja vähän verenmaku suussa lähdin pois. Siis kirjaimellisesti, en mielentilaltani.

Joidenkin mielestä tunne siitä, että on jotain hampaan kolossa on ikävä. Minusta se on jostain syystä lähes miellyttävä. Hyvä huomata itsestään tällainen kieroutuma, josta on jopa hyötyä oikomishoidossa! Pari tuntia tosiaan tuntui, että jotain on tosi pahasti jäänyt väleihin, mutta sen jälkeen tunne ja kiristys oli käytännössä kadonnut. Tuntuu siltä kuin, noh, olisi kuminauhoja hampaanväleissä. Hampaat alkavat kuulema huomenna todennäköisesti aristaa, joten sitä odotellessa. Toivottavasti ei tule kovin pahaa särkyä.

Joka kerta kun kävelen peilin ohi huvitan itseäni irvistämällä, sillä hammaslääkäri käytti huumorintajuaan ja laittoi paitaani ja kaulakoruuni sävy sävyyn sopivat vaaleansiniset kuminauhat :D Olo on kuin 12-vuotiaalla.

p.s. Kuva saatu luvan kanssa loistavalta englanninkieliseltä saitilta archwired.com:ista. Siellä on paljon tietoa aikuisille, joilla on telaketjut. Suosittelen tutustumaan jos itse on hankkimassa tai on jo raudat. Hammaslääkärit kun eivät paljoa kerro ja suomenkielellä tietoa ei oli juuri ollenkaan.

Wappukala

2006-05-02T10:59:00.000+03:00

Vappu starttasi mukavasti kalareissulla Vanhankaupunginlahden suvannossa. Kalasaalis oli heikko, vain yksi ressukka jäi pyrstöstään kiinni uistimeen. Niin piskuinen kala, että oli vaikea tunnistaa. Taisi olla kuore, jonka rakkaus heräsi uistintani kohtaan... muutoin en pysty selittämään miten tuommoiseen ruohouistimeen onnistuu kala jäämään pyrstöstään kiinni. Kuvasta näkee millainen pikku reppana sieltä nousi. Rivakasti jatkoi matkaa kun koukku irroitettiin, joten eiköhän siitä vielä ihan hyvä iso kala tule jos se ymmärtää olla nylkyttämättä useampia uistimia.

Auringonpaisteessa rantakivillä oli mukava heitellä, vaikka sitten siima tekikin tenän ja yhdellä heitolla meni yksi suosikkiuistimistani leppäkeihään lailla perukkeineen kaikkineen keskelle jonkkaa. Toinenkin uistin uhrautui, koska se jäi rantakiviin jumiin, eikä ollut minkään asteisia kahluusaappaita mukana, että olisi voinut sen pelastaa. Se oli raskaampi menetys, sillä se oli kaunis ja ihana uistin, joka oli itse asiassa hoidossa ystävältä. Kauden ensimmäinen kalareissu ei ehkä ollut rikas saaliiltaan, mutta fiilikseltään kyllä. Heittelyn välissä kun istuu rantakivellä syömässä kuumaa grillimakkaraa ja juo teetä, tuntuu että kaikki maailmassa on kohdallaan. Oli sieltä kosken puolelta kuulema isoja haukia samana päivänä noussut, mutta kalassa itselleni ainakin on tärkeämpää se oleminen kuin saaminen :)

Päivän ainoa tunnelmanpilaaja oli lapsilauma, joka viskeli mereen kaikkea isoista rantakivistä roskiin, vanhempien katsellessa välinpitämättömänä vierestä. En voinut olla lopulta huutamatta, että voisitteko mitenkään kieltää lapsia heittelemästä ruosteisia peltipurkkeja veteen, sillä meren roskaaminen on erittäin huonotapaista (ei tosin oikeasti näin kauniisti muotoiltuna). Joskus en käsitä miten välinpitämättömiä ihmiset voivat olla, itse ja lapsiensa suhteen.

Jos kalaan haluat mennä nyt...

2006-04-28T10:17:00.000+03:00

Tarkoitus olisi mennä viikonloppuna kalaan ja en ole vielä uusinut kalastuslupiani. Normaalisti nykytekniikka hoitaa homman kivuttomasti: kalakortti.comiin vain ja sitten maksut sisään, eikä aikaakaan kun lompakossa on lupa. Niinhän sen pitäisi toimia, mutta on melko todennäköistä, että jos jättää jotain viimetinkaan, järjestelmät eivät toimi. Jotain teknisiä ongelmia sivustossa kuulema. Yritin sitten selvittää, että mitä lupia Vanhankaupungin lahdelle tarvitsee. Se Etelä-Suomen läänin viehekalastuslupahan ei tietenkään nimittäin kata samalla tavalla Helsingin aluetta kuin pelkkä Helsingin lupa. Sehän olisi aivan liian helppoa. Yritin sitten metsästää netistä kunnollista tietoa siitä, että tarvitsenko sinne nyt sitten minkälaisen luvan. On suvantolupaa, koskilupaa ja eri päiville erilaisia vuoroja, maksuja ja rajoituksia. Hermothan siinä menee.

Minulla on liian lyhyt kepakko, surkeassa tilassa oleva siimanräystäke, läjä kalankuvia joista en todellakaan jaksa tietää ovatko ne uistimia, lippoja, lusikoita, kuvia vai mitä perkeleitä. Ajattelin viskoa niitä sinne veteen ja jäädä todennäköisesti kuitenkin saaliitta. Eikö siis ihan riittäisi se 50 euroa, joka siihen lääninlupaan ja kalastuksenhoitomaksuun menee, häh?

EDIT: Vika oli korjattu ihailtavan ripeästi ja lompsassa komeilee nyt vuoden 2006 lupa. Jee!

Viikon se ottaa

2006-04-24T11:43:00.000+02:00

Täytyy myöntää, että olen erittäin helpottunut siitä, etten buukannut ensimmäistä oikoja-aikaa viikon päähän viisaudenhampaiden vetämisestä. Haavat ovat selkeästi parantuneet hyvin, mutta en päästäisi vielä minkään asteista instrumenttia lähellekään takarivin kuoppia. Nyt on ensimmäinen vuorokausi takana ilman särkylääkkeitä. Päässä on ukkosenilman tulon aiheuttamaa painetta muistuttava kiristys, muttei enää varsinaista särkyä. Tähän asti joka päivä ja ilta on pitänyt ottaa lisää nappia. Kipu on ollut sinänsä omituista, että se ei lainkaan hiivi ja varoita, vaan ensin ei satu ollenkaan ja sitten tuntuu seuraavassa sekunnissa siltä, että pää halkeaa. Suosittelen siis lämpimästi säännöllistä särkylääkintää. Antibioottikuuria en saanut, eikä näemmä tarvinnutkaan sillä paranivat vallan mainiosti ilmankin. Olen helpottunut, että ei tarvitse enää survoa kipulääkkeitä kurkkuun. En nimittäin ole mikään maailman suurin nappien ystävä, pysyttelen mielummin erossa niistä.

Söin ensimmäiset päivät pelkkiä keittoja ja nyt kun viikko tuli täyteen, uskaltauduin jo syömään pastaa. Itse syöminen ei ole nimittäin sattunut, mutta aina pureskelemisen jälkeen leukoja on alkanut särkeä enemmän. Jätin siis suosiolla kaikenlaisen pureskelun väliin. Vieläkin huomaa, että kaikki ei ole ihan kunnossa, joten pysyttelen helposti sulavassa ja pehmoisemmassa ruoassa. Ei vieläkään varrasleipää siis... niisk. Plussaa: pari kiloa katosi vahingossa, kiitos säälittävän ruokailurajoittuneisuuden.

Fuskasin kahdessa asiassa: poltin tupakkaa jo vuorokauden päästä operaatiosta ja sorruin hammastahnan käyttöön neljän päivän jälkeen. Kumpaakaan ei saisi käyttää viikkoon leikkauksen jälkeen, ettei haavaan mene pahoja kemikaaleja. Ensimmäiselle minulla ei ole mitään muuta selitystä kuin että olen pässi, siinäpä se. Toiseen sen sijaan... Se joka väittää että on ihan riittävää pestä hampaat pelkällä harjalla ilman hammastahnaa, valehtelee. Minä en halua elää viikkoa ilman hammastahnaa, piste. Jos ei ole aivan pakko. Vaikkapa autiolla saarella. Vaan ei vapaaehtoisesti, ehei.

Viikon päästä sitten tuleepi kuminauhat taaimmaisten hampaiden ympärille. Olen yrittänyt ajatuksen voimalla liikuttaa hammasriviäni taaksepäin. Olen hauskuuttanut itseäni ajatuksella siitä, että itse asiassa särky ei johdukaan viisaudenhampaista vaan siitä, että kauan kahleissa olleet hammasparkani ovat alkaneet ihan itse liikuttaa itseään taakse päin ja kipu johtuu siitä. Olisihan se kiva mennä hammaslääkäriin ja siellä sanottaisiin, että ohhoh, nämähän ovat niin hienosti vetäytyneet, että laitetaan suoraan raudat suuhun eikä mitään niskavetoja! Saahan sitä unelmoida :)

Kahta hammasta tyhmempi

2006-04-19T12:00:00.000+02:00

Eilen se sitten oli, viisaudenhampaiden poisto. Kaksi lähti, kaksi jäljellä. Pussissa makaavat yllättävän pienet hampaannysät. Jännitti etukäteen todella paljon, vatsanväänteitä ja kalvennutta naamaa riitti. Näin jälkikäteen tuntuu vähän tyhmältä, että pelkäsin niin paljon. Koko projekti oli elämäni mukavin hammaslääkärikäynti. Lääkärini Christian Nyman oli rento äijä, joka sai minut vapaaksi paniikista viidessä minuutissa. Tunsin todella, että minusta pidettiin huolta. Kysyivät haluanko, että doupataan ja aluksi kun jännitys oli jo laantunut pohdiskelin, että en kai nyt mitään rauhoittavia tarvitse... mutta kun kellistyin siihen karmivaan tuoliin, pyysin saada antaa lausuntoni uudelleen ja sanoin, että pistäkää doupaten, turha tässä on kärvistellä jos vaihtoehtojakin on. Mönjää suoneen ja sitten jutusteltiin lääkärin kanssa purjehduksesta ja vanhoista harrastuksistani. Minua pyydettiin menemään lepäämään huoneen ulkopuolella olevalle laverille ja ajattelin, että varmaan pitää odottaa kunnes aine alkaa vaikuttamaan. Kävikin sitten ilmi, että homma olikin jo ohi. Makasin hyvässä kännissä laverilla tekstareita lähetellen ja odottelin, että isipappa saapuu noutamaan minut. Ilman saattajaa kun ei saa lähteä jos on doupattu, eikä ihme. Meno oli sen verran huteraa. Kyllä suussa tuntee, että jotain sieltä on kadonnut, mutta kipuja ei ole ollut ja naama on täsmälleen saman näköinen kuin lääkäriin mennessä.

Ennaltaehkäisin turvotusta syömällä vähäsuolaisesti ja juomalla paljon vettä edellisenä päivänä. Samana päivänä pidin kylmähaudetta poskilla 20 minuutin jaksoissa, pitäen puoli tuntia/tunnin väliä. Tuon taisin tehdä yhteensä neljä kertaa illan aikana. Makoilin puoli-istuvassa asennossa, juoden valkoista teetä ja vettä sekä otin parit torkut. Illalla oli pyykkitupa, joten menin ja rehkin pari tuntia pyykkien kanssa, kunnes haavat alkoivat tihkumaan ja vetäydyin takaisin makuulle. Yötä varten olin rakentanut sänkyyn kevyen korotuksen, kuten jos olisi flunssassa.

Haukottelu on hankalaa ja unohdan jatkuvasti puolessa välissä lausetta mitä olin sanomassa, mutta muuten ei mitään ongelmia. Ihan loistavaa! Lääkärin mukaan alaleuankin viisaudenhampaat pitäisi vetää ja totesin, että heti kun oikomishoito antaa myöten, tulen poistattamaan ne, kun tämä kerran oli näin kivutonta! Ei pelota yhtään mennä uudelleen! Hyvä lääkäri näköjään tekee hyvää jälkeä.

Vainoharhaa pääsiäisen alla

2006-04-13T14:56:00.000+02:00

Normaalisti sitä olisi iloinen, että edessä on näin pitkä viikonloppu. Nyt ei ole. Tuntuu siltä, että vapaapäivät menevät kuitenkin nopeammin kuin työpäivät, joten tiistain hammaslääkärikäynti tuntuu varmasti tulevan nopeammin kuin luulisi... Alkaa pelottamaan. Ja vainoharhat iskevät. Hampaita pestessä tarkkailee ikeniään, päivän aikana ei voi olla kielellä räpläämättä jokaista pintaa, ollen aivan varma, että ennen tiistaita jokin valtava tulehdus iskee. Alaviisaudenhampaiden yllättävä kenkkuilu. Tai vähintään flunssa, jotta piinallinen operaatio kokonaisuudessaan pitkittyisi repien hermot kappaleiksi. Olisi jo ohi!!!

Kiirastorstaille tunnelmat ovat siis vallan sopivat. Hyvää pääsiäistä kaikille säädyille!

"Ei voi saada noin montaa kutosta peräkkäin"

2006-04-07T18:55:00.000+02:00

Pelastava puhelimen piipitys. Kaivattu ja tervetullut. Maailman suloisimman Pez-Porsaan Pezzyn maailmalta tuliaisiksi tuonut iihana ystävä kutsui kuikkailemaan. Pari erää maailman raivostuttavinta noppapeliä siiderin ääressä ja tunnelman luulisi tasaantuneen perjantaiksi.

Taantuma tenava-aikaan

2006-04-05T13:01:00.000+02:00

Mistä tietää että on vanha? Siitä, että omaan vaatekaappiin ilmestyvät taas Hai-saappaat ja kurapuku. Ilmeisesti kurapuvuton ja kumisaappaaton vaihe elämästä kestää korkeintaan 20 vuotta. Minulla on ollut aidosti ikävä kyseisiä varusteita. Kerran olisi ollut ihan kaupungissakin hyötyä kun yhdeksän vuotta sitten Helsinki tulvi yhdessä päivässä niin, että pääteillä oli polveen saakka voimalla virtaavaa vettä. Muistan potkaisseeni suosiolla kengät jalasta ja tassutelleeni Mäkelänkadun yli paljasjaloin. Autot sammahtelivat ympärillä tulvan kastellessa moottorit ja koko kaupunki oli melkoisessa kaaoksessa.

Nainen voi mitä ilmeisimmin shopata missä vain. Olen jo todistanut apteekissa shoppaamisen täysin luonnolliseksi, joten tavallaan en yllättynyt kävellessäni Saukkolan Saupartista ulos Hai-saappaat ja maastonvihreä kaksiosainen kurapuku kainalossa. Oli niin hienot! Ja halvat! Aina välillä sitä onnistuu todistamaan itselleen naisellisen hömppäpuolensa niin perusteellisesti, ettei voi kuin nauraa. Samalla reissulla onnistuin nimittäin kävelemään Diverssikauppa Kasvihuoneilmiöstä ulos ilman ainuttakaan ostosta. Siis täysin sertifioidusta aarreaitasta. Mitä järkeä siinä sitten oli? Onko tämä nyt sitä kuuluisaa naisen logiikkaa?

Haisuli

2006-04-04T11:51:00.000+02:00

Miksi lounaalla tuntuu loistavalta idealta laittaa tuoreen porkkanaleivän päälle kunnon siipaisu tujua valkosipulimurskaa, vaikka pitäisi ymmärtää, että jos menee kohta bussiin istumaan, aiheuttaa äärimmäistä hajuhaittaa vierustovereille? Toki tuore valkosipuli haisee paremmalle kuin vanha, mutta silti kohtuuttoman ajattelematonta toimintaa itseltä. Istuin bussissa kaivellen kuumeisesti käsilaukkua, josko sinne olisi eksynyt purkka, kurkkupastilli tai mikä tahansa hajun tappaja. Löysin kulahtaneessa kääreessä lojuvan karkin, jonka sujautin pikaisesti suuhun, toivoen, että strategisesti valitsemaltani lastenvaunuvälikön pikkupenkiltä ei leviäisi kovin kaameaa löyhkää ympäri bussia. Samaan aikaan kun vanhempi rouvashenkilö kapusi keskiovesta rollaattorin kanssa ja jouduin vaihtamaan paikkaa, suuhuni levisi kyseisestä "karamellista" niin järkyttävä maku, että meinasin oksentaa. Silmät vedessä istuin jonkun pahaa-aavistamattoman matkustajan viereen haisemaan ja etsin käsilaukusta rutatun käärepaperin. Carmolis. Mitä halvattua carmolis-pastilli teki laukussani ja vielä parempi kysymys, miksi siinä ei ole punakeltaista varoituskäärettä tappavasta mausta? Mausta tuli mieleen lapsuus ja mummin carmolis-tippojen nimeen vannominen, joten jokaiseen flunssaan piti ottaa niitä kammottavia yrttilitkuja. Imeskelin melkein itkua vääntäen pastillia, koska en voinut sitä uloskaan sylkäistä ja pohdiskelin, että hajun kannalta on muutamakin vaihtoehto, joista mikään ei tuntunut houkuttelevalta. Joko haisen vahvasti seniilille papalle carmoliskaramellin takia, haisen edelleen ylenpalttisesti valkosipulille tai mikä pahinta, carmoliksen ja valkosipulin kaamealle yhdistelmälemulle. Carmolis lensi kaaressa ajoradalle kun hyppäsin bussista ulos. Suussa poltteli vielä tunti sen jälkeenkin.

Miksi oi miksi valkosipulin pitää olla niin hyvää, että sitä nähdessään unohtaa täysin seuraukset ympäristölleen?

Toivo parasta, pelkää pahinta

2006-04-04T09:47:00.000+02:00

Tänään tuli oikojalta meiliä, että minulle pitää varata ensimmäisen oikojakäynnin jälkeen heti viikon päähän uusi aika. Sain hieman tarkemman selostuksen, että ensimmäinen käynti silloin 2.5. kestää vain 10 minuuttia ja sen aikana laitetaan poskihampaiden väleihin pienet kuminauhat, joilla "avataan hammaskontakteja". Kumppareiden tarkoitus on siis tehdä hampaiden väliin sen verran tilaa, että seuraavalla viikolla 9.5. sitten saadaan laitettua poskihampaiden ympärille renkaat (siveysvyöt tuhmille hampaille!), joihin sitten niskaveto kiinnitetään. Olinkin jo ehtinyt lukemaan netistä asiasta. Todennäköisesti siveysvöiden lisäksi muihin siirrettäviin taaempiin hampaisiin laitetaan "raudat", jotta ne saadaan parin kuukauden aikana kiskottua taaemmas ja tehtyä tilaa eturivin kurittomien hampaiden suoristamiseksi. Eihän tuohon operaatioon ole kuin kuukausi, mutta se tuntuu olevan hyvin kaukana, koska ensin pitäisi selvitä viisaudenhampaiden poistosta.

Tottakai olen taas kaiket illat surffannut netissä etsien erilaista tietoa siitä, miten voisin mahdollisesti edistää kaikin voimin paranemista ja toivottavasti ehkäisemään pahinta turvotusta. Poistoa seuraavana viikonloppuna pitäisi nimittäin juhlia synttäreitä ja hamsteriposkena bilettäminen ei jotenkin tunnu houkuttelevalta ajatukselta. Suunnitelmanani on juoda litratolkulla vihreää teetä ja vettä, jotta nesteet kiertävät, eivätkä jämähdä poskiin... Minulla on ihan tarpeeksi traumaa pyöreistä poskistani ilmankin, että ne paisuvat muistuttamaan ahnetta oravaa...
Saan tietenkin lääkäriltä sitten hoito-ohjeet, mutta koska olen malttamaton luonne, selvitin jo hieman etukäteen itse. Netissä tehdyn minitutkimuksen seurauksena seuraavaa listaa kannattanee seurata:

Ensimmäisen vuorokauden aikana poiston jälkeen
- Jääpakkaus, kylmä pyyhe tai vastaava käytössä vartti kerrallaan, sessioiden välissä puolesta tunnista tuntiin.
-Aikaa kannattaa viettää makuuasennossa, mutta pää kohotettuna esim tyynyjen varaan tms. Verrannollinen varmaan asentoon, joka esim kovassa flunssassa on paras mahdollinen.
- Ei tupakkaa ensimmäisen vuorokauden aikana, sillä se pahentaa vuotoa
-Ei saa räplätä haavakohtaa sormella, kielellä tai muutenkaan.

Muut toipumisajan ohjeet
- 48h jälkeen ei enää jääpakkauksia, vaan lämmintä hoitoa esimerkiksi kuumavesipullon tai lämpimien pyyhkeiden avulla, 20 minuuttia kerrallaan ja taas puolesta tunnista tuntiin taukoa.
-Paljon vettä, pehmeää ruokaa muutaman ensimmäisen päivän ajan (jädeä, jogurttia, keittoja jne).
-Halutessa suuta voi desinfioida lämpimään veteen sekoitettua suolaa kurlaamalla
-Ei tulikuumia juomia
-Ei juomista pillillä! Imuliike edistää haavan tihkumista!
-Jos leuat menevät jumiin, voi kokeilla lämpöhoitoa ja syödä muutaman minuutin ajan varovasti purkkaa, jotta leukalihakset rentoutuvat ja lihasjännitys laukeaa

Nämä siis netistä eri hammaslääkärisivuilta löydettyjä, joten en mene vastuuseen ohjeiden paikkaansapitävyydestä... Tulipa mieleen kaikista ohjeista vielä vanha kansanviisaus kaalin ihmeellisistä voimista. Kaalihaudehan laskee turvotusta esimerkiksi loukkaantuneesta nilkasta todella tehokkaasti. Kävipä mielessä siis, että veisikö se turvotuksen jos upottaisi päänsä kaaliin pariksi päiväksi :D Jätän ehkä kuitenkin kokeilematta. Jos ei muuten, niin kaalihauteen jäljiltä iho haisee aivan kammottavalle, joten en viitsisi nassuun sellaista löyhkää tieten tahtoen tehdä, bwahhahhaa!

Tulisi jo pääsiäinen niin ei tarvitsisi enää hermoilla!

Telaketjuja metsästämässä

2006-03-31T13:57:00.000+02:00

Kotona on tullut surffailtua ahkerasti nyt erinäisillä hammas- ja rauta-aiheisilla sivustoilla. Suomeksi kuvallisia reportaaseja raudoista ei löydy sitten millään, joten homma on pitkälti jenkkien varassa. Ameriikassahan kaikki on suurta ja hienoa, joten rautojakin on joka lähtöön. Löysin kattavan sivuston, jossa on vertailtu kaikenmaailman rautoja ja vempeleitä. Eksoottisimpana ehkä yrittäjä, joka valmistaa mm. sydämen, jalkapallon (valittavissa eurooppalainen tai amerikkalainen malli) ja tähden mallisia rautakapistuksia. Saa safiireilla koristettuja ja täysin näkymättömiä muovisia "rautamuotteja". Suomesta saa oikeastaan kolmenlaisia: perinteisiä hopean värisiä telaketjuja, kullan värisiä telaketjuja ja sitten hampaan värisiä keraamisia, jotka näkyvät tuossa kuvassa (joka siis EN ole minä, vaan joku pepsodentmalli). Minulle tulee keraamiset. Niiden kanssa eläminen on ehkä edes jossain määrin siedettävämpää, kun ei ole ihan MetalJaw-meininki päällä.

Hienoltahan nuo näyttävät, kun ne on lätkäisty vitivalkoisten ja suorien hampaiden päälle, mutta en vielä ole onnistunut löytämään kuvaa, jossa raudat olisivat vinoissa hampaissa... Tuskin näyttävät noin nätiltä. Kaiken järjen mukaan eri korkeudella olevat hampaat, joissa on raudat, näyttävät lähinnä solmuun menneeltä piikkilangalta...

Yritän pitää kustannusseurantaa yllä ja täällähän sitä on hyvä myös itse seurata. Tällä hetkellä rahaa on palanut vasta röntgenkuvaan (se kuuluisa panoraamatomografia) 72 euroa, josta Kela korvaa ilmeisesti joku 20-30 %. Hoitosuunnitelman lasku lätkäistään käteen varmaan jossain vaiheessa. Veikkaan, että se on jotain satasen luokkaa. Kustannusarvioksi koko hommalle hammaslääkäri antoi noin 1500 euroa. Joka on ihan kohtuullinen, voisi olla enemmänkin. Summa kertyy pikkuhiljaa, eikä sitä siis könttänä tarvitse maksaa, vaan käynti käynniltä summaa suoritetaan. Alkupanostus on tietysti isoin, kun tehdään suunnitelmat, laitetaan härvelit suuhun jne.

Tämän hetken huolenaiheitani ovat viisaudenhampaiden poiston lisäksi se, että miten hitossa ihminen pystyy nukkumaan niskavetovempain päässä muuten kuin selällään? Ja miten saa unta, kun joku ihme rautahäkkyrä on juntattu suun sisään? Toivon erittäin paljon, että hampaani olisivat yhteistyökykyiset ja liikkuisivat nopeammin kuin keskivertopurukalusto...

Tavallaan on helpottavaa, että homma alkaa vasta 18. päivä. Toisaalta, haluaisin alkuosan olevan jo ohi... Onneksi projekti on nyt startattu käyntiin, joten enää ei joudu vastaisuudessa miettimään, että "Vitsi jos olisin sillon keväällä 2006 mennyt oikojalle, niin tää olisi jo ohi." Kuten nyt joudun ajattelemaan, koska olen säännöllisesti puolen vuoden välein meinannut tämän toteuttaa, mutta se on aina vain jäänyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eiks jeh!

Hammaskeijula

2006-03-29T13:04:00.000+02:00

Nyt se sitten vihdoin alkaa. Tai loppuu. Kuinka asian haluaakaan nähdä. Vastedes raportoin aikuisen elämäni valloittavasta projektista nimeltä OIKOMISHOITO. Ei mitään haircuttia, vaan toothcuttia. Sillä se kirjaimellisesti alkaa kun 18.4. rupeama alkaa kahden viisaudenhampaan poistolla. Ennen kuin pureudun syvällisemmin - pun intented - itse hoitoon, lienee paras selittää mistä kaikki alkoi.

Olin juuri siirtymässä ala-asteelta yläasteelle, kun näin koulun terveydenhoitajan kipittävän käytävällä minua kohti pieni vaaleanpunainen lappu kourassaan. Vaistomaisena refleksinä lähdin juoksemaan karkuun. Jotenkin sitä oletti amerikkalaisia elokuvia katsoneena, että homma toimii kuten syytteen kanssa: jos sitä ei koskaan anneta, ei tarvitse mennä. Piilouduin koulun perimpään nurkkaan ja onnistuin eksyttämään terkkarin. Lopulta hieman myöhemmin, kuten aina, hän sai minut kiinni ja ojensi puuskuttaen tuomiolapun kouraani. Minun pitäisi mennä hammaslääkäriin, vedättämään pois kaksi kulmahammasta, jotta ahtaaseen rivistööni tulisi tilaa esiin jo puskeville toisille kulmahampaille. Kieltäydyin. Minua maaniteltiin, uhkailtiin, kiristettiin ja peloteltiin, mutta en yksinkertaisesti voinut suostua siihen, että joku kaivaa yläleuastani pihdeillä irti mojovat rautahampaat. Eiväthän hampaani olleet ollenkaan vinot, ihan suorat ja nätit. Hulluja nuo hammaslääkärit, totesin ja jatkoin elämääni entiseen tapaan.

Hampailla on kuitenkin taipumusta kasvaa ja kun täytin 16, oli ilmiselvää, että ellen halunnut ryhtyä haikalaksi ja kasvattaa kolmen hammasrivin kalustoa, oli lääkäriin mentävä. 16-vuotiaana ulkonäkö merkitsee paljon enemmän tyttölapselle, joten kauneuden takia alkoi olla jo valmis kärsimään. Valtavan rutinan ja verenvuodon saattelemana kaksi hammastani kiskottiin irti ja niiden kilometrin mittaisia juuria katsellessani olin vakuuttunut, että vielä pari milliä mittaa, niin silmäni olisivat tulleet juurten mukana ulos. Olin tyytyväinen itseeni ja totesin, että tulipahan hoidettua vihdoin tuokin pois päiväjärjestyksestä. Hammaslääkärissä kun ei koskaan ole sen kummemmin tarvinnut ravata. Reikiä ei ole ainuttakaan, mitä nyt kerran yhdessä heiluvassa maitohampaassa oli, eikä sille luonnollisestikaan mitään tehty. Hampaat yrittivät sitten laskeutua sieltä yläilmoista niille tehdyille paikoille ja kaikki näytti menevän aivan hienosti, kunnes peili kertoi karua tarinaa: toinen puoli oli mahtunut laskeutumaan, mutta toinen puoli... Hammas oli vedetty oikealta puolelta alta pois liian myöhään ja sen yläpuolelta esiin puskeva hammas oli jo ehtinyt painaa yhden etuhampaista ja yhden kulmahampaista vinoon. Niinpä uusi tulokas laskeutui suoraan törkeästi hampaan päälle. Ei mitään käytöstapoja. Harmittelin epäonneani ja käydessäni seuraavan kerran hammaslääkärissä, kysyin mitä asialle voisi tehdä. Kunnallisen kiireinen lekuri katseli hetken rivistöäni ja totesi, että "No, voihan noita oikoa, mutta joku kahdeksan vuotta sulla olis raudat suussa ja sitten ne todennäköisesti palautuis takas tollasiksi kuitenkin." Kiitin ja kumarsin. Kahdeksan vuotta raudoissa, ei kiitos. Se suunnitelma jäi siihen ja opettelin elämään uuden epämuodostuneen hammasrivistöni kanssa.

Ensimmäinen musertava hampaisiin suoraan liittyvä tapaus, oli kun eräs teinivuosien poikaystäväni ohimennen mainitsi, että ensitapaamisessamme luuli minulta puuttuvan hampaan, kun taakse painunut hammas jää varjoon muutenkin surkean pienessä suussani. Sillä hetkellä tein päätöksen etten enää koskaan hymyile, jos kerran näytän siltä, että minulta puuttuu hammas. Opettelin hymyilemään näyttämättä hampaitani ja kun tarpeeksi alkoi naurattaa, pääni painui vaistomaisesti alas, jotta rivistöni ei näkyisi. Säännöllisin väliajoin joku onnistui muistuttamaan minua tästä epätäydellisyydestäni ja loppuhuipennus tapahtui pari vuotta sitten erään lähiön baarissa, jossa keski-ikäinen, alkoholisoitunut ja kaljuuntuva lähiöleidi päätti ottaa minut silmätikukseen ja haukkui minut ilman mitään järkevää syytä. Kun yritin puhua itseäni ulos tilanteesta, hän päätti ryöppynsä sanomalla "Kuule, mä en sinuna sanois mitään tollasella hammaskalustolla." ja räkättämällä päälle. Kokosin tavarani ja lähdin pois, jotta mokoma luuseri ei näkisi miten pahasti vyön alle hän kännisellä kommentillaan onnistui osumaan ja juoksin itkien kotiin. Päätin, että en aio antaa kenellekään tällaista asetta, joilla kuka tahansa liero voi lyödä minua vyön alle. Ja että en aio koko elämääni painaa päätäni kumaraan jos minua naurattaa tai kääntää aina vasenta puolta kasvoistani kameralle, jotta kuvissa en näyttäisi siltä, että minulta puuttuu hampaita. Jotain oli pakko tehdä. Kartoitin eri vaihtoehtoja ja laitoin joka kuukausi rahaa säästöön tilille. Sen tiesin, että yksityiselle menen hampaani laittamaan, joten pesämunaa pitäisi olla. Seurasin paheksuen tv:n muodonmuutossarjoja, joissa hirvittäviä purentavikoja "korjataan" laittamalla posliinikuoret hampaiden päälle ja totesin, että jos tähän hommaan lähden, se tehdään kunnolla. Koko purenta ja kalusto laitetaan sellaiseksi kuin sen olisi pitänyt kasvaa. Onneen ei ole oikotietä ja nämä hampaat ovat vallan mainiot, vain vähän väärissä paikoissa toistaiseksi.

Viikko sitten, maaliskuun 21 päivä 2006, menin vihdoin konsultaatioon. Lääkäri tutki, käänteli, väänteli ja kertoi eri vaihtoehdoista. Hampaitteni kipsimalleja varten työnnettiin kammottavaa tahnaa suuhun ja rukoilin koko ajan, etten saa yökkäysrefleksiä, kun möhnä kurotteli kurkunpäätäni. Puraisin purentajäljet mehiläisvahaan ja lopulta minut passitettiin panoraamatomografiaan eli röntgeniin, joka kiertää koko pään, eli kuvaan saadaan koko hammaskalusto. Minun kuvassani tosin sojottaa nyt iso metallitappi keskellä kuvaa, sillä kielikorua ei saa tuosta noin vain pois. Lääkäri lupasi lähettää hoitosuunnitelman sähköpostitse kahden viikon sisään ja minä malttamattomana odottamaan. Eilen se sitten tuli, vain viikko käynnin jälkeen. Karua luettavaa, sillä olin jo vastaanotolla puhumieni asioiden pohjalta saanut sen käsityksen, että mitään ei revitä irti. WRONG.

Hoitosuunnitelma pähkinänkuoressa on seuraavanlainen:
- ensin tehdään tilan tekemistilaa hammasriviin poistamalla yläleuan viisaudenhampaat
- sitten tehdään sitä varsinaista tilaa, eli tiedossa pari kuukautta niskavetoa öiseen aikaan
- lopulta itse oikominen aikaa tapahtumaan, eli seuraa noin 10 kuukauden hilluminen raudat suussa
- viimeistelyksi ylähampaiden taakse liimataan metallilanka muutamiksi vuosiksi, joka ylläpitää uutta uljasta rivistöä

Tällä hetkellä ehdottomasti eniten pelottaa viisaudenhampaiden poisto, vaikka todennäköisesti tunnin kärsimys verrattuna sitten kymmenen kuukauden rautojen laittoon, kiristyksiin ja muuhun ikävään, on melko pientä... Yritän lohduttautua ajatuksella, että yläviisaudenhampaat lähtevät kuulema helpommin ja koska ne ovat sinänsä virheettömät ja kasvamassa suoraan, ei poistossa PITÄISI tulla ongelmia. Tottakai kävin sitten netissä etsimässä kamalimmat kauhutarinat niin viisaudenhampaista kuin oikomishoidostakin ja sen sijaan, että pelkäisin enemmän, tulin lähinnä nöyräksi. Minä olen päässyt todella vähällä hampaitteni kanssa, joten kai ristinsä kullakin: tämä on minun hammasosuuteni tässä elämässä.

En enää jaksa edes hakata päätä seinään siitä, kuinka tyhmä varhaisteini olin, kun en alunperin mennyt poistattamaan niitä paria hammasta. En myöskään jaksa enää syyttää vanhempiani siitä, että he eivät pakottaneet minua menemään, vaikka itkien ja huutaen. Tiedän vain, että kun seuraavan kerran näen tuttavaperheen tyttären, joka on suunnilleen saman ikäinen kuin minä silloin ja harkitsee nyt lopettavansa oikomishoitonsa, minulla on hänelle pari valittua sanaa sanottavana...

Varsinaisesta lähtötilanteesta pitäisi saada otettua kunnolliset tarkat kuvat, mutta tähän hätään kelvatkoon kännykkäkameran luomukset. iltä varalta, että jää ne varsinaiset kuitenkin ottamatta. Viewer discression is advised :)

Vahinko

2006-02-13T11:56:00.000+02:00

Lauantaiaamuna istuin flunssan kourissa sängyllä yskimässä keuhkojani pihalle ja laskin huvikseni montako tupakkaa olen elämäni aikana polttanut. Sain hyvin optimisen laskukaavan mukaan tulokseksi 73.000 röökiä... Jouduin tarkistamaan laskelman monta kertaa ja edelleen se näytti samaa. Hyi helvetti. Keuhkoparat. Happi ei flunssan takia kulkenut juuri ollenkaan, joten kuten aina tällaisen flunssan saadessani, mietin, miten kauheaa olisi jos olisi koko ajan tällainen olo. Tupakan takia. Sitähän kutsutaan kai bronkiitiksi. Tai keuhkolaajentuma ajaa saman asian. Molemmat fifty-fifty tulossa jos tupakoi. Syövästä puhumattakaan. Vinkuvan keuhkoputken kera totesin siis, että keuhkoparkani ovat menestyksekkäästi filtteröineet 73.000 tupakkaa, joten nyt niiden ei tarvitse moista tehdä.

En tiedä aionko lopettaa. Olen tosi huono tekemään jotain ehdottomia päätöksiä, koska alan välittömästi kyseenalaistamaan niitä. Samoin, kuin jos joku kehottaa minua lopettamaan, tunnen sisun kuohahtavan ja jatkan vaikka vittuillakseni. Ei kovin tervettä, tiedän. Mutta minkäs itselleen mahtaa. Nyt kukaan ei kuitenkaan hetkeen ole moralisoinut ja en aio mainostaa savuttomuuttani, sillä mitäs se kenellekään kuuluu. Siiderin kanssa on todennäköisesti pakko polttaa kuitenkin, joten en edes huijaa itselleni, että olisin jotenkin ylevästi siirtynyt savuttomien kastiin tai jotain. Nääh. Päivä kerrallaan. Nyt on kolme takana. Kieltämättä tuntui hauskalta lukea netistä, että nyt keuhkoputkeni ovat lakanneet supistelemasta (ainakaan röökin takia, viruksen ansiosta ne tekevät sitä varmaan edelleen) ja että nikotiini on poistunut elimistöstäni jo vuorokausi sitten. En voi sanoa kärsineeni vierotusoireista, sillä olen ollut lentsun takia lähes tajuttomuuden tilassa viimeiset pari vuorokautta. Menneet siis varmaan samaan konkurssiin.

Nyt kun saikkupäivää viettelen kotona vällyjen välissä, on siis ollut aikaa löytää netistä tukea tälle polttamattomuudelle. Jos se vaikkapa jatkuisi vielä senkin jälkeen kun happi alkaa kulkemaan taas kunnolla. Olen löytänyt jos jonkinmoista valistuksellista sivustoa, mutta voiton vievät kyllä ehdottomasti kauheat keuhkokuvat. Yäk. Ei ihan heti tee mieli tuhota omiaan samaan kuntoon. Olisi varmaan todella hyvä idea, jos voisi mennä kuvauttamaan keuhkonsa siten, että lekurit ujuttaisi jonkun minikameran pikku viillosta sisään ja sitten saisi kotiin vietäväksi läjän lähikuvia omista tervakertymistään... Ei varmaan enää ottaisi asiaa ihan niin kevyesti, kuin vieraiden keuhkoja katsellessaan.

Sormet ristissä. Jos vaikka olisi vahingossa lopettanut.

Seuraava potilas

2006-02-10T10:29:00.000+02:00

Käväisin lekurissa kun pilli tuntui hirttäneen kiinni. Työterveydenhuolto on hieno keksintö, olen jo ajat sitten vieraantunut arvauskeskuskulttuurista. Odottaminen lääkärin vastaanotolla on sekä mielenkiintoista että karmivaa. En useinkaan lue lehtiä odottaessani, vaan tuijottelen seiniä ja tarkkailen syrjäsilmällä muita odottajia. Yritän arvuutella miksi juuri he ovat tulleet vastaanotolle ja keksin pieniä tarinoita päässäni heistä. Tosin suurimman osan vaivat ovat ilmiselviä: ontuva nainen on kalauttanut jalkansa johonkin ja niiskuttava turpeanaamainen herra on saanut kevättalven viimeisen A-viiruksen. Hedelmällisimpiä tarinoinnin muusia ovat he, joista ei ulkoisesti pysty päättelemään mitään vaivaa. Seuraan myös mielenkiinnolla ihmisten reaktioita myöhästymisiin ja ohittamisiin. Kaikki tekevät kuten itsekin teen: jos liian moni menee ennen sisään, alkaa kulmien kurtistelu, kellon vilkuilu, syvä huokailu, ympärille pälyily ja lopulta äkillinen oireiden huononeminen. Mitä kauemmin lääkärissä pitää odottaa, sitä sairaammaksi itsensä tuntee. Se on kai jokin vastareaktio sille, että yleensä kun on lähdössä lääkäriin, kaikki oireet katoavat mystisesti. Aivan kuin elimistö yrittäisi tehdä käytännön pilaa sinulle, joka olet pää kainalossa kulkenut ajat kaiket vaivojen kanssa ja kun vihdoin päätät tehdä asialle jotain, oireet katoavat. Sitten sitä ei tiedä, että pitäisikö olla iloinen vai masentunut, kun oireet jysähtävät äkisti päälle vastaanotolta ulos kävellessä.

uusi banneri :)

2006-02-03T14:42:00.000+02:00

Haircut

2006-02-03T09:59:00.000+02:00

Haircut on hyvä aloittaa kunnon tyttöilyllä. Hiusasioilla. Sillä, millä koko laji on syntynyt. Tai edes saanut nimensä. Hiustenleikkuu on nimittäin erinomainen asia. Pari nipsaisua latvoista, muutama raita ja sitä on kuin uudesti syntynyt. Tuntee tehneensä jotain. Kuten lenkin jälkeen, vaikka tunnissa rasva ei mystisesti katoa, tulee jotenkin hoikempi olo. Sisäisesti uudistunut olo. Kun muu maailma ei ehkä olekaan hallittavissa, oma keho, oma ulkonäkö on. Liian pitkälle vietynä se on sairaus, sopivissa annoksissa taas terapeuttista ja naiselle elintärkeää hellittelyä. Sitä maksaa itsensä kipeäksi upean kampaajan palveluksista, tuntee todella panostaneensa itseensä. Sitä ostaa järkyttävän kalliita hiustenhoitotuotteita, joita kampaaja kehottaa käyttämään kohtuudella; "pieni läjä riittää", etkä voisi kuvitellakaan käyttäväsi niitä enempää kerralla, sillä hinta saa veden kihoamaan silmiin. Sitä päättää näyttää aina samalta kuin kampaajalta tullessa, ostaa suoristusraudan, suoristusmöhnää, superhoitavaa lakkaa joka on loppujen lopuksi ihan samanlaista kuin kolmen euron supermarketspray, kaksi erilaista harjaa kokoelmiin ja tulee kotiin euforiassa. Minä panostin! Katsokaa, minä huolehdin itsestäni!

Seuraavana aamuna taistelee koko monimutkaisen hiustanssin lävitse. Pesee, hieroo, föönaa, harjaa, suoristaa, lakkaa, pöyhii, tupeeraa... Ja näyttää samalta kuin melkein joka aamu. Mutta ei ihan. Sitä tietää itse, että on viettänyt tunnin askarrellen. Katsokaa mikä kiilto! Ei ne latvat taipuneetkaan suoriksi, näyttävät vieläkin homssuisilta. Mutta katsokaa mikä kiilto!

En tiedä onko kyseessä jatkuva itsekusetus vai äärimmäinen rehellisyys, joka ajaa naisen maksamaan itsensä kipeäksi tuotteista, joita ilman hän voisi elää, vaan joita ilman ei tuntisi edes yrittävänsä tehdä jotain. Edes jollekin. Jos saan nämä hiukset kuriin, ehkä saan jonkun muunkin asian järjestykseen? Ehkä.